Korea-vuoden blogi

안녕, my far east friends

Työpaikka- ja isäntäperhetiedot tuli eilen. Olen Lounais-Soulissa, Gangnamin alueella ja työskentelen jonkinlaisessa kouluntapaisessa. Työnkuvaan kuuluu kaikenlaisissa muksujen aktiviteeteissä avustaminen ja opettaminen. Isäntäperheeksi mainittiin yksinasuva nainen, joka on itsekin ollut joskus ICYE-vapaaehtoisena. Nyt alko jo vähän jännittää... Yllä on siis linkki sinne uuteen blogiin, näkyillään siellä!

Viimeinen (luulisin)

Moi! Kesä on hiihtänyt ohi sellaista vauhtia että sitä ihan tuntee itsensä vanhaksi. Töissä käynti vie aika hyvin energiat, joten kai sekin on osasyy miksi päivät kiiruhtavat kuin unta vaan. Vähän pelottavaa kyllä sitten kun on se oikea työelämä edessä, onko se oravanpyörä muka tällasta all the time..o.o

Mutta niin, mulla on sujunut hyvin, mitään erikoista ei ole todellakaan tapahtunut. Vähän on mieli ollut sentimentaalinen, eikä ehkä vähiten siksi että kahden viikon päästä suhaan jo Soulissa. Lähtöpaniikki antaa odottaa itseään, mutta kyllä sen näkee jo siinä että joihinkin asioihin suhtuatuu paljon tunteellisemmin ja dramaattisemmin kuin ehkä pitäis... Ei sillä ettenkö ois vähän drama queen jo valmiiksi. Olen vähän ollut ulalla kaverien hyvästelyjen suhteen. Ajattelin ihan vaan tarjota kahvit täällä mun casassa, mutta sitten en oikeen tiedä keitä viitsisi kutsua, siis niiden ohella jotka olen jo kutsunut... Tosin muutenkin kyseessä on ihan vaan leppoisa kahvittelu, joten ei sillä oo niin väliä. Yhen kaverin kanssa ajateltiin myös juhlistaa viime maanantaina mun lähtöä Kakkugallerien "syö niin paljon kuin haluat" -kakkubuffetiin, mutta se peruuntui. Katsotaan jos sitten ensi viikolla.

Eilen sain kanssa sen paljon jännitetyn viisumin. Se olikin paljon helpompaa kuin kuvittelin: lähetin äiskän viemään tarvittavat paperit suurlähetystöön, ja viikon päästä soittelin niille ja kävin hakemassa mun passin johon se viisumi oli sitten liisteröity. Ei haastatteluja tai muita, ei mitään! No, en toki arvellukaa et homma ois yhtä haastavaa kuin esimerkiks Yhdysvaltoihin viisumin hakeminen, ja mullehan oli suositukset lähetetty sieltä Etelä-Korean ICYE:ltä, mutta yllättävän kivutonta hommaa silti. Nyt kun vielä sais tietää työ- ja asumisjutuista lisää. Ois kiva tietää minkälaiseen duuniin varautua sitten siellä, ja erityisesti toi asumisjuttu kuumottelee mua. Hommahan on, että haluisin ihan tosi kovasti asumaan isäntäperheeseen, koska se on paras tapa oppia kieltä ja päästä sisään noihin kornujen muihinkin kuvioihin. Kaikissa muissa paitsi yhdessä työprojektissa on isäntäperhemajoitus. Valitettavasti on kummiski niin, että niissä on ikätoiveet/rajat(?) ja tää ainoa isäntäperheetön vaihtoehto on myös ainoa, johon toivottiin väh.19-vuotiasta, ja siksipä laitoin sen tietysti ekaksi vaihtoehdoksi koska olen sinne mennessäni 19vee enkä halua vaikuttaa hömelöltä. Onneksi sentään täytän 20 tässä syksyllä, niin saattaa olla että ne joustaa ja sijoittaa mut siltikin johonkin missä on isäntäperhe, koska laitoin sen toivotuksi asumismuodoksi. Vi ska se...

Huomenna menen kampaajalle ja perjantaina lähen meidän mökille Kiteelle viikonlopuksi. Ensi viikolla ois luvassa Linnanmäellä käyntiä sukulaisten kera ja Paulan treffaamista ja ehkä sitä kakkua ja niitä läksiäisiäkin. Mä yritän saada tässä kokoon jotain ostoslistaa, mitä kaikkea vielä aion ostaa ennen kun lähden matkaan. On muuten yllättävän pitkä lista... Näin aasinsiltana, yksi tarpeellisista tavaroista oli vedenkestävä nestemäinen eyeliner. Mun aikaisemmin käyttämä Rimmelin perus musta oli muuten käypä tapaus, mutta ai että se leviää helposti! Melkein joka kerta kun sitä pistää niin lopputulos on jossain vaiheessa päivää luokkaa pandakarhu. Olin kuullut hyvää juttua Wet'n'Wildin vedenkestävästä eyelineristä, joka kevensi kukkaroani hurjalla 3,50 eurolla. Ja kyllä muuten kestää! Eilen eyeliner selvisi neliottelun sydänsärkyitku - rankkasade - sipuli-itku - naamanpesu sangen kiitettävästi. Kelpaa siis mulle! Mokoma eyeliner haisee kyllä ihan jollekin myrkylle...

Ja vielä otsikosta. Tämä sekava sepustus tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä olemaan viimeinen kunnon merkintä tässä blogissa ainakin vuoteen. Koreasta aion pitää toista blogia, joka on eri blogger-tunnuksella kuin tämä. Aloitan pitämisen viikkoa ennen lähtöä, ja lisäilen linkin toki tännekin. Tämän blogin kohtalo jää toistaiseksi hämäräksi, sillä saattaa hyvin olla että kaikkien järisyttävien kokemuksien jälkeen en haluakaan palata enää tähän blogiin enää sitten vuoden päästä...

Lätinää kuulumisista ja ostoksista

Olen tässä Paulan kielimatkan aiheuttamaa aukkoa paikaillessani alkanut katsomaan erästä kaikkien aikojen suosikki-TV-sarjaani eli Frendejä. Eräässä neloskauden jaksossa Ross, Chandler ja Joey päivittelevät sitä, kuinka he eivät enää jaksa bailata yön yli. "Emme ole enää 21-vuotiaita nuoria. Minä haluan istua nojatuolissa, katsoa telkkaria ja mennä ajoissa nukkumaan", sanoo Chandler. "Niin! Minä haluan istua hiljaisissa paikoissa joissa voin jutella ystävieni kanssa", lisää Joey. Kommentit pistivät hihityttämään. Minä en ole edes 21-vuotias, mutta olen jo ihan urautunut nukkumisrytmeihin ja todellakin, jos saisin päättää missä istun iltaa niin se on jokin paikka missä jutella muiden kanssa. Kaikki ovat erilaisia, mutta joskus mietityttää että olenkohan vahingossa hypänyt jonkun ikävaiheen yli kun minusta tuli näin tylsä... Ja on the other hand oon monissa suhteissa tosi lapsellinen. Äöääööäää mitä tää on.

 Noh, ei mulla oikeastaan muuta. Työnteko imee voimia aika kiitettävästi, hyvä kun jaksan lenkille lähteä illalla. Roaccutan ilmoittaa olostaan naaman kuivumisella ja hiuspohjan hilseilyllä, jee. Viime viikolla ainoa erikoisempi aktiviteetti oli Ice Age 4: Mannerten mullistus -leffan tsekkaaminen lukioaikasen ystävän kanssa. Kelpo raina, siitäkin huolimatta että en ole nähnyt niitä kahta muuta Ice Agea sen ykkösen lisäksi. Kärsi jatko-osille ja 3D-elokuville tyypillisestä liiallisesta kohelluksesta, mutta hauska silti. Leffan jälkeen menin kaupungille törsäämään ylimääräisiä rahojani, tällasta tarttui mukaan:

Mulla on käynnissä projekti: "yritä löytää mahdollisimman kestävä huulimeikki". Pidän eniten ihan tavallisista huulipunista, mutta joissain tilanteissa toivoisi ettei huulimeikki karahtaisi heti ekaan syömiseen. Olen kokeillut ns. perinteistä lipstainia eli suomeksi kaiketi huulimaalia Max Factorilta, joka ei valitettavasti ole kovin hyvä vaan kuluu huuliltani aivan kammottavan näköisenä. Seuraava kokeilu on tässä viime aikoina muotiin tulleet huulitussit, jota tämä Lumenen Lingonberry Lasting Lip Stain & Balm siis edustaa. Kuten kuvasta näkee, kyseessä on siis todellakin tussi, jolla väritetään huulet.  Toisessa päässä on huulirasva huulien kostuttamiseen, koska huulitussin pitäisi oman käsitykseni mukaan osaksi imeytyä huuliin.

Tussipää on tarkka ja huulien meikkaaminen on siksi suhteellisen helppoa. Valitsemani sävy Lupaus on kylmähkö, suht tumma punainen. Huulitussin jälki ei ole yleensä kovin näyttävä, mutta tummemmilla sävyillä lopputulos kuitenkin näkyy selkeänä. Olen kokeillut tätä toistaiseksi vain kerran, ja silloin lisäsin vain yhden kerroksen. Syömistä tussi ei kestänyt, vaan kului pois muualta paitsi huulten reunoilta. Seuraavaksi ajattelin kokeilla kerrostamista, joka tunnetusti yleensä lisää huulimeikin kestoa.

We Care Iconin häivytyssivellin, jota en jaksanut pestä ennen kuvausta. WCI:ltä tuli hiljattain sivellinsarja, ja halusin sitten huvin vuoksi kokeilla niitä. Koska minulla ei omien tietojeni mukaan ole mitään varsinaista häivityssivellintä, ostin sitten tämän seitsemän ja puolen euron hintaan. WCI:n siveltimet ovat synteettistä karvaa. Tätäkin olen kokeillut vain kerran ja sen perusteella hoitaa hommansa ihan hyvin, toki tämä ei ole vielä paljastanut kynsiään vaativampien sävyjen (hyvin tummat mattavärit) häivyttämisessä, jotka ovat itselleni haaste. Kuvasta sitä ei näy, mutta siveltimestä hapsottaa pari karvaa, joka on valitettavasti tässä asiassa heikomman laadun merkki. Toivotaan että tämä kuitenkin pystyisi palvelemaan meikäläistä uskollisesti!

Lisäksi ostin kaksi uutta elukkaa mun Schleich-kokoelmaan, tuon takana näkyvän lipizzanhevosruunan ja sit tuon takajaloillaan olevan yksisarvisen. Tykkään hirveästi noista fantasia-Schleicheista, mutta toki ne ovat myös kalliimpia kuin nuo tavalliset... Erityinen himotuksen kohde on takajaloillaan oleva runoratsu, eli siis pegasos-Schleich. Sitä vaan on tavallista vaikeampi löytää, Suomessa en ole nähnyt missään kaupassa ja muistan kun menin New Yorkin valtavaan Toys'r'usiin jossa oli suunnilleen jokaikinen Schleich minkä kuvitella saattaa PAITSI se kyseinen runoratsu... Wienin lentokentällä bongasin yhden, mutta en ehtinyt ostaa kun Paulan äidillä oli niin kauhea hoppu koneeseen. No, nettikaipasta olen ajatellut tilata. Se on vaan kun noita Schleicheja on muitakin niin hienoja jotka himottais... Aloittelevan keräilijän arki on raskasta.

Eipä mulla muuta. Sain eilen vihdoin tarvittavat dokumentit viisumin hakemiseen, ensi viikolla saadaan sitten sekin homma hoidettua (eikä vissiin ole edes haastattelua! Yay!) Reilu kolmisen viikkoa sitä on täällä Suomessakaan enää aikaa jäljellä, niin se vaan menee...

Turhanpäiväisyyksiä

Juhannus tuli ja meni, oli kivaa vaikka välillä kaikki vähän hirvittikin. Olen tuntenut koko ikäni ihmiset joiden kanssa juhannusta vietettiin, viime vuosina ollaan kyseisen porukan kanssa nähty pari-kolme kertaa vuodessa jos Paulaa tai hänen perhettään ei lasketa mukaan. Ehkä tänä vuonna ekaa kertaa tajusin, että ollaan kasvettu. Lapsena oli helppoa tulla toimeen tuttujen ihmisten kanssa, mutta aikuisempana sitä herää toisinaan huomaamaan, että you're not really my kind of people. Vika on minussa. Minä käännä selkäni muille, arvostelen heidän valintojaan ja asenteitaan enkä kyseenalaista omiani. Tätäkö on aikuisuus?

Töissä taasen on pitänyt kiirettä. EM-kisat alkoi ja kentällä on ihan järjetön vilinä kun urheilijoita ramppaa solkenaan ja toimitsijat on niitä auttamassa. Töitä riittääpi ja oon ottanut itelleni vähän ylimääräistäkin hommaa. Olen käynyt tässä parina päivänä katsomassakin kisoja, koska töistä saatiin ilmaislippuja ja pomo antoi luvan käydä työajallakin tsiigailemassa. Ei varmaan muuten tulisi mentyä, joten oikein mukava kokemus kaikin puolin. Jos ei vaan stressaisi kaikesta... No, ens viikolla tää hektisyys on ohi ja that's it. Sit on vielä neljä viikkoa hommaa ennen kuin lähtö kutsuu. Viisumiasia on vielä auki, toivottavasti jotain alkais tapahtua...

Muuten olen lähinnä lahnannut kotona ja investoinut aikaani Tumblrissa. Energiaa ei töiden jälkeen hirveästi ole, joten korkeintaan saatan kipaista kirjastoon kotimatkalla tai hoitaa jonkun muun asian. Ensi viikolla sen sijaan pitäisi olla edes jotain menoa... Vähän harmittaa että olen ylipäätään tosi huono järkkäämään tapaamisia kavereiden kanssa, mutta eipä sitä nyt hirveästi jaksakaan kun päivät viettää töissä ja nukkumaankin yritän ehtiä kymmenen maissa. Mutta toisaalta, ei mun aina tarvikaan ravata joka paikkaan muita tapaamaan, ei oikea ystävyys siihen kuole. Ainakaan toivon mukaan.

Huomenna sentään saan nukkua vähän univelkoja pois kun mulla on puoli kahdeltatoista hammaslääkäri ja sovin sen vuoksi meneväni vasta iltavuoroon. Ja viikonloppu, oi autuutta! En varmaan aio taaskaan tehdä mitään ihmeellistä. Mitäpä turhia huseeraamaan. Voishan sitä mennä vaikka rannalle lukemaan kirjaa tai jotain, mutta sitten muistin että toi roaccutan-kuuri jonka sain taas tähän ihanaan akneeni tekee ihon herkemmäksi auringolle, joten ei. Muutenkaan en oo järin innostunut auringonpalvonnasta, kun ei ne UV-paholaiset ole järin mukavaisia iholle... Tällasen harakan kannattaa varjella kaikin voimin sitä mihin voi vielä vaikuttaa.

Äh, jotenkin tuntuu että apatia ihan loistaa joistakin mun blogipostauksista läpi... Ei mulla mitään hätää ole, olen vain ollut vähän surullinen eräästä menneisyyden jäänteestä joka iskeentyi naamaan tässä eilen. Tai ehkä surullinen on itsensä pettämistä, pitäisi enemmänkin sanoa katkera. Ihan helvetin katkera. Vanha viha lämmittää sydäntä edelleen. Kuinka monta kertaa sitä päättää ryhtyä olemaan uusi ihminen, jättää menneisyyden taakseen ja vain unohtaa? Yhtä monta kertaa sitä herää huomaamaan, että menneisyys on ja pysyy. Sitä ei voi paeta.

Oi sitä autuutta kun on yksi ylimääräinen lomapäivä! Töissä on mukavaa mutta kyllä väsymys vaan on aivan omaa luokkaansa. Juhannukseksi ollaan tavalliseen tapaan lähdössä tuttavaperheen mökille. Mukava nähdä Paulaa ja muitakin kavereita. Muutenkin sosiaalinen elämä on jäänyt aika vähille, mutta ainahan mulla.

Töiden ohella olen yrittänyt käydä lenkillä pari kertaa viikossa ja kirjoittanut. Mulla on ollut varmasti elämäni tuotteliain puoli vuotta tässä, ja lisää näyttää vaan tulevan. Nytkin mielessä pyörii monta suunnitelmaa jotka ei luultavasti ehdi valmistua sillä tällä hetkellä työskentelen määrätietoisesti tähän astisista stooreista pisimmän kanssa. Joudun varaamaan yhden sivun kirjoittamiseen päivältä yli tunnin, yllä esitetty diagrammi havainnollistaa tilannetta hyvin.Välillä olen sellaisissa euforioissa rustailuni kanssa että tuntuu melkein kuin olisi oikea kirjailija.

...Toki mun lukijoiden fiilis on varmaan enemmänkin tämä:

Mulla on kans ollut hervottomia naamakriisejä. Tai siis, ainahan mulla on, mutta esimerkiksi tässä päätin eilen pyörtää sanani siitä että mun kulmakarvat ovat hyvät just näin ja nyppiä niitä vähän ohuemmaksi. Ei mitenkään mainittavasti, mutta kuitenkin. Syy tähän oli mun EM-kisa-ID:hen otettu kuva, jossa näytin kyllä sellaiselta monsterilta... Maanantaina on ihotautilääkärikin, katsotaan jos saisin niitä ihmepillereitä tähän jälleen comebackin tehneeseen akneen. Ei ehkä huvittais vetää niitä naaman hilsekasaks tekeviä pillereitä, mut minkäs teet kun olet tällainen pitsanaama.

...Tää koko tekstikin tuntuu laaaahaaaavaaaaan. Johtuu varmaan tästä väsymyksekstä, veto on poissa ihan kokonaan. Juhannuksena oon varmaa mahtavaa seuraa kun en varmaan pysy hereillä edes puoleenyöhön. Äh ja hölmöilin tänään oikein olan takaa töissä, miten oikeesti ihminen voi olla näin ÄÄLIÖ. Onneksi lopputulos ei nyt niin vakava ollut, mutta kummiskin.

Hyvää juhannusta kaikille!

ps. mulla on kauhea stressi mun viisumista, kuukausi ja reilu viikko lähtöön enkä oo saanu järjestöltä mitää juttua millä voisin sitä viisumia lähteä suurlähetystöstä anelemaan...

Näen punaista

Huulipuna mielletään ainakin täällä Suomessa usein "aikuisten meikiksi". Monet muuten meikkaavat teinit ja nuoret aikuiset eivät ole ollenkaan tottuneet käyttämään punaa, ja enemmänkin meikkiin perehtyneiden arsenaaliin saattaa kuulua vain neutraalin värisiä nudepunia. Nuorimpien keskuudessa huulipunan käyttäjää saatetaan pitää vähän makeilevanakin. Varsinkin vähän värikkäämpi huulipuna mielletään helposti liian ehostavaksi, ärsyttävän tuntuiseksi huulilla tai muuten vain hankalaksi.

Pitäähän se myöntää, että huulipuna on hankala meikkituote. Ensinnäkin se kestävyys. Minulla ei ole toistaiseksi edes kestopunat selvinneet syömisestä ilman, että muuttuvat täysin kammottavan näköisiksi. Huulipuna siis pysyy hyvänä ainoastaan ensimmäiseen ateriaan saakka (joka itseni kohdalla koittaa usein varsin pian). Huulipunien designissä tämä seikka on tietysti otettu huomioon, ja valtaosa punista onkin kätevästi puikossa jota voi kantaa mukanaan laukussa ja laittaa huuliin vessassa. Nudepunien kanssa homma toimii oikein mukavasti, mutta värikkäissä huulipunissa vaaditaan jo tosi taitavaa kättä sotkujen välttämiseksi. Itse en yleensä jaksa (tai joidenkin punien kohdalla uskalla) korjailla huulimeikkiä enää kodista lähdön jälkeen. Olen ratkaissut ongelman vähänpigmenttisellä huulikiillolla: kiilto liuottaa punaa jonkin verran ja huulia yhteen hankaamalla jäljelle jäänyttä punaa voi saada vähän leviämään keskiosaan josta se on jo syödessä kulunut, ja lisäksi kiilto luo viimeistellyn illuusion, ja huulipunakulumiin ei edes kiinnitä erityisemmin huomiota.

Olen siis huulipunaihmisiä. huulipuna on oikeastaan mielestäni yksi mainioimmista meikkituotteista, epäkäytännöllisyydessäänkin. Erityisesti ehkä siksi, ettei niihin näkyviin huulipuniin niin paljoa edes törmää katukuvassa, joten värikkään punan kanssa voi aina teeskennellä olevansa vähän villi. Ihminen, joka väittää ettei huulipuna sovi hänelle, on ainoastaan tietämätön. Totta kai se puna tuo huulipunasta väistämättä mieleen sen 50-luvun paloautonpunaisen, mutta puniahan löytyy vaikka minkä värisiä. Jopa niitä punaisia löytyy erilaisia, kevyen geelikoostumuksen omaavista, vain hentoa punertavuutta tuovista ihan tosiärhäköihin paloauton- ja verenpunaisiin. Puhutaan näistä viimeiseksi mainituista vähän lisää.

Mulla ilmestyi jostain mielen syövereistä sellainen päähänpinttymä, että verenpunainen huulipuna on saatava. Asia vaivasi minua niin kauan, että päätin sitten ryhtyä tuumasta toimeen ja alkaa pohtimaan, että minkämerkkinen puna sitä kannattaisi hankkia. Parissa blogissa oli kirjoitettu kivoja juttuja ruosalaisen edullisen, vähän nuoremmille suunnatun kosmetiikkamerkin Viva La Divan punista, joissa oli hyvä pigmentti ja erikoinen sävyvalikoima eikä hintakaan ollut kallis. Niinpä kipitin Kicksiin ja kävin ostamassa seitsemän ja puoli euroa kustantaman punan sävyssä Love Affair.

Tämä kuva on suunnilleen luonnonmukainen esitys punan väristä, joka on siis hyvin tumma punainen, vampyyrimaiseksikin sitä voisi haukkua. Suunnilleen eka asia minkä tässä huomaa, on pigmentti. Se on järjetön. Jokaista swatchia saa hangata oikein kunnolla että se lähtee kädestä, ja huulilla tämä näkyy kyllä varmasti sinne naapuriin asti. Itse pistän punaa yleensä kolme kerrosta, sillä määrällä tämä kesti jopa syömisen varsin hyvin. Pigmenttisyydellä on myös kääntöpuolensa: jos levittäessä sattuu siveltimellä sohaisemaan ohi niin sen ylimääräisen läntin poistaminen on hermoja rassaavaa... Kaiken kaikkiaan laatupuna, ainoa mikä saattaa herkempinenäisiä nyppiä on tämän varsin makea ja vähän äklö haju.

Väri luonnossa jokseenkin tummempi. Toivottavasti tästä ei muuten tule esimerkkikuvaa, näyttää varmaan äkkiä katsottuna vähän... Hmm... Ton swatchin jämät näkyi mun kädessä muuten kaksi päivää, vaikka kävin siinä välissä suihkussa ja kaikkee :D

Viva La Diva ansaitsee kiitosta muutenkinkuin laadun osalta, sillä merkin valikoimaan kuuluu tämän vampyyripunaisen ohella muitakin vähän erikoisempia värejä. On mustaa, hyvin tummaa violettia ja kirkuvaa vaaleanlilaa. Tämän kesän kesäkokoelmaan kuului jopa vaaleansininen puna (kuvia voi käydä katsomassa esim. Karkkipäivä-blogista) Toki mukaan lukeutuu perinteisempiäkin "huomiopunia", kuten barbiepinkkiä, oranssia ja erisävyisiä punaisia. VLD:ltä löytyy myös heikompipigmenttisiä ja hillitympiä punia nudeilusta tykkääville. Suosittelen tsekkaamaan!

Huulipuna on muuten loppupeleissä aikalailla tottumiskysymys. Itsekään en aktiivista meikkailua aloitellessani punailua harrastanut, mutta nykyään lisään sen melkein aina muun meikin lomassa. Silleen se menee.

Mun bloggausjuttu

Mulla on joitakin omintakeisia, vähän tyhmiäkin haaveita. Haluisin esimerkiksi ihan kauheasti ostaa uudelleen yhden neuleen jonka omistin muutama vuosi sitten ja joka meni rikki ja jäi vissiin vähän liian pieneksikin. Se oli aivan mahtava vaatekappale ja haluaisin joskus vielö löytää samanlaisen. Sitten haaveilen että mun OTP perustais duon. Silloin rival shippien todennäköisyys olisi vedetty minimiin. Haluaisin myös perustaa foorumin k-popfanfictionille, ja koodata sinne foorumille nerokkaan palautteenantosysteemin joka me ideoitiin yhden ystävän kanssa. Siellä foorumilla voisin postailla omia hengentuotoksia ja tyrannisoida muiden julkaisemia juttuja.

No mutta tänään ei kuiteskaan puhuta näistä haaveista vaan siitä haaveesta, että mä olen jo pitkään halunnut perustaa blogin jostain tietystä aiheesta. Romantichan on siinä mielessä hauska blogi että voin postata tänne mitä tahansa ja se kuuluu blogin aihepiiriin koska tämän blogin aihepiiri on yksinkertaisesti kaikki. Mutta olisi kivaa bloggailla jostain tietystä jutusta, josta itse ehkä tietää enemmän kuin joku muu ja josta ei nyt niin paljoa netistä höpistäisi, ja jakaa siitä tietoa muille. Se olisi ihanaa. Olen joskus sitä vähän yrittänyt, mutta aina homma on kuivunut kasaan.

Ja missä kaikki mättää? No siinä, ettei minulla ole aihetta, mistä kokisin tietäväni paremmin kuin useampi muu ja minulla myöskin riittäisi puhita mokomasta rebloggaamiseen. Ainoa aihe mistä voisin veistää juttua vaikka maailman tappiin asti olisi englanninkielinen OnHo-fanfiction, josta mulla kieltämättä on varsin laajamittainen näkemys, mutta jos minä ja Paula ollaan suunnilleen Suomen ainoat OnHo-fanit niin on kai sanomattakin selvää että lukijakunta jäisi vähän olemattomaksi.

Olen kyllä pyöritellyt aiheita vähän mielessäni, että mistä voisi bloggailla. Sellasta mikä kiinnostaa. Schleich-muovieläimistä? Omistan tällä hetkellä vain neljä, juttu loppuisi lyhyeen. Kirjoittamisesta yleensä? Kirjoitan liian yksipuolisesti, kiinnostunutta yleisöä tuskin olisi. Musiikista? Asiantuntemus ei ritä, laadukkaampiakin musiikkiblogeja olisi. Julkkisten nenistä? Ihmiset pitäisi mua vaan sairaana.

Asia ei loppujen lopuksi ole ajankohtainen. Koreassa aion keskittyä elämääni siellä ja toisen blogin ylläpidolle tuskin likenisi aikaa tai ehkä kiinnostustakaan. Mutta voihan sitä aina haaveilla. Just keep on dreaming, DREAMING IS FREE....

HUOMIOITA

- Älkää pelleilkö hammashoitonne kanssa, vaan hoitakaa legonne kuntoon ajoissa. Muuten tulee vain itku ja paniikki. Voi vitsi, Korea tulee olemaan kyllä tosi kova koulu kun muutun jo ihan epätoivoseksi hammashoidosta... Nyt kaikki on kuitenkin kondiksessa.

- Joskus rahantuloa ei voi estää.

- Sukulaisia on virkistävä tavata. Ainakin mun mielestä. Mulla on jees suku. Paitsi se että isän puolella melkein kaikilla on nätimpi nenä ku mulla.

- Mun kannattamat joukkueet ei ole toistaiseksi pärjänneet järin hyvin jaliksen EM-kisoissa. Toivottavasti Portugali hakkaa Tanskan tänään.

 - Ihminen, joka suunnittelee tulevaisuuttaan, on ainakin salaa toiveikas. Toivo. Sitä me kaikki tarvitaan.

- Joskus voi olla kokeileva uusien silmälasien kanssa.

- Nukkuma-ajan lisääminen ei helpota sitä, etteikö viideltä herääminen olisi vaikeaa.

- MÄ joudun stressaamaan yleisurheilun EM-kisoista, koska ne urheilijat aikoo tulla harjoittelemaan mun duunipaikalle. Joo-o. Koko kisalla on kaiken lisäksi pelottava tv-mainos.

- Pitkäjänteisyys kunniaan. Kirjoitan tällä hetkellä pisintä stooria minkä olen koskaan saanut aikaan. Se ei ehkä ole paljon, mutta minulle suuri askel.

- Haribon nallekarkit on hyviä.

- Asianfanfiction on helkkarin pelottava paikka ja mun siedätyshoito vain pahensi asiaa

- Mulla ois kauheesti juttuja tehtävänä ja aikaa se puolitoista kuukautta. Eep!

Jokainen suomimusiikkia kuunteleva ihan varmasti tietää tämän klassikkobiisin, mutta jaan tämän teidän kanssanne siitä huolimatta, sillä tällä Eppujen lurituksella on minulle suuri henkilökohtainen merkitys. Joka kerta kun tämä tulee ipodistani, se heittää minut parin vuoden taakse aikaan, jolloin tiesin tasan tarkalleen, mistä tässä laulussa kerrotaan. Koko biisi tuntui minussa ihan sydänjuuria myöten, koska se oli niin totta minun kohdallani. Kaikki paitsi aivan viimeiset säkeet ennen kertosäkeen toistoa lopussa.

Menneestä on vaikea päästää irti. Itse ainakin eksyn helposti pohtimaan, että olisiko sittenkin kannattanut tehdä toisin. Jotenkin niin, ettei jäljellä olisi vain katkeria muistoja. Vai olisiko toisin tekeminen muuttanut kaiken vain pahemmaksi? Tiedä tuosta. Monilla muilla on hurjilta teinivuosiltaan kertomuksia ihanista ensirakkauksista ja kaiken maailman lemmenseikkailuista. Minulla ei ole sellaisia mielenkiintoisia juttuja jaettavana lukioajoilta, mutta onhan minulla tämä, jota voin sitten vanhana muistella. Toivottavasti en niin katkerana.

Anteeksi tällainen turha lässytys, joskus sitä vaan unohtuu miettimään menneitä. Ja onhan toi Eppujen biisi kummiskin aika hyvä.

Haluaisin elää olematta katkera

Moikka! Työt on sitten aloitettu meikäläisen osalta, ja taas muistin kuinka mukavaa ulkoilmatyöskentely on, ainakin siis silloin kun aurinko paistaa. Erityisesti oon tykänny että oon päässyt maalaamaan, ei oikeasti ole melkein kivempaa työtä kuin aitojen maalaaminen. Vähän fyysistä muttei liian rasittavaa ja virkistävää muttei niin monimutkaista etteikö voisi miettiä omia juttujaan. Ainoa mikä erityisesti maanantaina otti koville oli noi viiden aamuherätykset  (varsinkin kun Paula oli käymässä edellisinä päivinä ja se ei varsinaisesti tee hyvää mun unirytmille), joihin tottuminen on jopa mun kaltaselle suhteellisen aamuvirkulle tyypille vaikeaa, erityisesti koska kestän univelkaa huonosti. Onneksi ainakin näin kesäkuussa on jo viiden maissa valoisaa! Toinen mikä vähän harmitti oli se, että olin elänyt siinä uskossa, että mulla ois vaa kesäkuu töitä. Sen sijaa mulla onkin kesä- ja heinäkuu, joka on tylsää koska joudun heti töiden loputtua seuraavana päivänä pakkaamaan kimpsuni ja kampsuni ja painumaan ulkomaille. No, onneksi mulla oli jo toi kuukauden loma ja muutenkin, turha valittaa kun työtä kummiskin on!

Tästä taitaa tulla aika negatiivinen postaus, mutta eilinen päivä eli siis tiistai oli kyllä pahin pohjanoteeraus vähään aikaan. Heräsin aamulla todeten itselleni, että fanfiction on turmellut aivoni täysin. Koko päivä lähti aika kankeasti liikkeelle, koska univelat eiliseltä paino edelleen päälle. Pääasiallinen fiiliksenlaskija oli hammaslääkäriaika, sillä jouduin menemään sinne kesken töiden ja vielä puolen tunnin varoitusajalla niin, että liikuskelin kaupungilla näyttäen aika sutturalta työvaatteissani. No, hammaslääkärissäpä todettiin että sinulla on ainakin yksi paikkaamista tarvitseva reikä (olin siis mennyt sinne hammassäryn takia) ja luultavasti useampikin. Yay. Lekuri ei kuitenkaan suostunut poraamaan särkevää hammasta vaan passitti menemään. Puhuin asiasta vanhempieni kanssa ja he olivat ehdottomasti sitä mieltä, että hampaan poraamattomuus on vääryyttä ja usuttivat minut tekemään jälkeenpäin reklamaation (FYI, vihaan reklamaatioiden tekemistä suunnattomasti). No, töissä hommat sujuivat aika lailla ongelmitta, töiden jälkeen raahauduin sovittelemaan silmälaseja (yllättävän tuskatonta ottaen huomaan mun asennevamman kyseisiä kapistuksia kohtaan) ja menin sitten kotiin potemaan väsymystä ja hammasangstia ja yleistä kiukkuisuutta. Luin surkean olon helpotukseksi ei-niin-surkeaa fanfictionia, rappeuduin ehkä enemmän mutta mieliala kohosi vähän. Illalla olin melkeinpä päässyt jo yli näistä muiden näkökulmasta mitäänsanomattomista kiukutuksen aiheista, kun luin että Finnarin peruu Soulin lentojaan. Kaikilta keskiviikoilta heinä-lokakuun väliseltä ajalta. Tietysti mun lento oli keskiviikkona. Vitutuksen määrä oli aikamoinen, ei siksi että tuo lennon peruuntuminen olisi niin iso ongelma, varsinkaan kun asiasta saatiin näin aikasin tieto, vaan lähinnä siksi että mua harmitti ihan vietävästi että asiat mun vaihtovuodelta tuntuu menevän pieleen jo ennen kun häippäsen Suomesta. Ja muutenkin, kuinka usein Finnairilla on joku osasto lakossa?

No joo, mun lento saatiin vaihdettua päivää aikaisemmin olevaan Finskin lentoon ja kaikki on siltä osin reilassa, mitä nyt harmittaa se mistä tossa alussakin valittelin eli mulle ei ees jää yhtä vapaapäivää ennen kuin lähden. Jaah, pikkuvikoja. Tänään on ollut paljon tasasempi päivä, mitä nyt pari vastoinkäymistä, lähinnä oon ollut maassa vaan muuten vain. Pikkuveli palasi USA:sta kans. Sanotaan et ihmiset muuttuu vaihto-oppilasvuoden aikana, hänen kohdallaan en tuosta tiedä, lähinnä vaan tajusin saman kuin minkä tiesin jo hänen lähtiessään: meissä kahdessa ei oo mitään yhteistä. Omalla tavallaan karua, mutta eipä me toistemme naamoja nähdä kohta toisen vuoden ajan.

Tän viikon kunnianhimoinen tavoite on selvitä ilman lisäkiukkupäiviä, saa nähdä miten käy. Teinpähän tänäänkin sen sortin tyhmän valinnan että voi olla ettei huomennakaan ole kivaa, mutta eipä se elämä ole aina ihan ruusuilla tanssimista. Kaikille muille varmaan vaikuttaa että kaadan kuppini nurin tyhjän vuoksi, mutta mun possujunantasaisessa elämässäni pienetkin jutut saa tunteet pintaan, niin se vaan on.

VIHDOIN!

Minulla on ollut tässä parin vuoden ajan jo ollut projektina käyttää loppuun ensimmäinen hajuvesi, jonka olen koskaan omistanut. Kyseessä oli joku todellinen halpis jonka olin saanut joskus 13-vuotiaana, oikea arkistojen aarre etten sanoisi. Koska hajuvesi ei kuitenkaan ollut mennyt vielä huonoksi, niin kyllä minä sen loppuun käytin.

Syy loppumisen innokkaaseen odotukseen oli, että pyrin pitämään hajuvesieni määrän pienenä. Pelkään joutuvani tilanteeseen, jossa minulla niin monta etten ehdi käyttämään mitään kokonaan ja lopulta kaikki menevät huonoksi, hajuvedet kun eivät ole ikuisia. Siispä pyrin pitämään määrän alle kymmenessä. Tällä hetkellä total näyttää viittä hajuvettä (tosin tässä postauksessa puhutusta yksilöstä löytyy kaksi eri "formaattia"), joka on minusta oikein passeli. Eri tilanteisiin löytyy sopiva, varsinkin kun omani edustavat jossain määrin vähän eri tyyppisiä tuoksuja.

Mutta niin, tässä postauksessa puhutaan siis The Body Shopin Love Etc... tuoksusta, jota kävin tänään töiden alkamisen kunniaksi ostamassa. Monesti olen käynyt tätä tuoksuttelemassa fiiliksellä "SOON" ja olen varmaan aiemminkin blogin puolella maininnut, että Love Etc... on ainakin tällä hetkellä ehdoton lempituoksuni, vaikken olekaan sitä ennen tätä päivää perinteisesti tuoksupullossa omistanutkaan. Sen sijaan minulla on ollut tuoksusarjan suihkugeeliä ja vartalovoidetta, ja lisäksi omistan tuoksun kiinteänä parfyymina, joka on todella kätevä mukanakannettava. Halusin kuitenkin ehdottomasti viidenkymmenen millin EdP-pullon, ensinnäkin siksi että kiinteä versio ei ole järin pysyvää ja toiseksi sen tuoksu on muutenkin mielestäni vähän erilainen.

En osaa kuvata tuoksuja kovin hyvin, virallisen kuvauksen mukaan tässä tuoksuvat Egyptin jasmiini, santelipuu ja vanilja. Mielestäni Love etc...issä pistää nenään voimakas vivahde, joka toi ainakin itselleni mieleen etäisesti lakritsin, koska se on toisaalta makea mutta toisaalta tietyllä tavalla mausteinen. Tuoksu pehmenee ollessaan iholla, makeus ja alta tuleva vanilja tulevat selvemmin esille. Miellyttävällä tavalla lämmin muttei kuitenkaan liian puuterinen, silleen mä tätä tuoksua kuvailisin. (Äh, miksi edes yritän kuulostaa siltä kun tietäisin näistä jotain... Menkää ite haistamaan.)

Love etc...in kaltaiset halvat tuoksut jakavat varmasti mielipiteitä. Joidenkin mielestä alle viidekympillä irtoavat ns. "lifestyle"-tuoksut ovat liian pliisuja ja yksinkertaisia, jotta niitä voisi itseään kunnioittava nainen käyttää. Itseäni taasen miellyttää nimenomaa tämä suorasukaisuus, monet kalliimmat tuoksut eivät vain tunnu kivalta kun niistä ei tunnu saavan mitään tolkkua. Mutta toisaalta, olenhan mä nyt vähän juntti tyyppi muutenkin. Hajuvedet siis sen mukaisia.

Yksi ikävä puoli halvoissa tuoksuissa on: niitä yleensä tehdään vain Eau de Toilette -vahvuisina. Itselläni on se ongelma, etten jaksa lisäillä tuoksua sen jälkeen kun olen sitä aamulla kerran suihkauttanut, joten siksi sen soisi olevan mahdollisimman pitkäkestoista. Näinpä päädyn yleensä suosimaan Eau de Parfum-vahvuisia hajuvesiä, koska ne ovat pääasiallisesti EdT:itä pitkäkestoisempia. Onneksi TBS:n joissakin tuoksuissa on vaihtoehtona myös EdP-vahvuus, joka on toki meikäläisen mieleen. Tästä Love Etc...istähän on ilmestynyt tänä vuonna myös kevyempi ja raikkaampi kesäversio, joka ei kuitenkaan ollut itselläni vaihtoehtona juuri siksi, että ainoa mahdollinen vahvuus oli EdT.

Ylipäätään sen vanhan hajuveden loppuunkuluminen ilahduttaa. Minulla on ollut tässä projektina saada joitakin loppumaisillaan olevia tuotteita loppumaan, sillä Koreaan on ihan turhaa ottaa mukaan meikkituotteita jotka loppuvat sitten siellä. Tämän hajuveden ja yhden huulipunan kohdalla ollaan jo voiton puolella, katsotaan jos saisin pari muutakin tsempattua itseni kuluttamaan!

"Oispa munkin ainoa ongelma se mitä jossain draamassa tapahtuu"

Otsikko on jälleen kerran ystäväni Paulan suusta ja summaa aika lailla hyvin kiinnostukseni tätä ulkoista ja todellista maailmaa kohtaan. Mä en oikeesti tällä hetkellä osaa murehtia oikein mitään, paitsi ehkä sitä saanko piilarit huomenna silmiin ja miten selviän työpaikalle maanantaina. Koreaan lähtökin on unohtunut tästä mielestä autuaasti kun kävin tiistaina viimeisen kerran yliopistolla lukemassa koreaa (en oppinut mitään). Nyt olisi tarkoitus jatkaa sitten jollain itseostetulla kirjalla, katsotaan mihin toi lompakko venyy...

Viikonloppuna kävin siis tyhjentämässä Paulan perheen jääkaappia, pääagendana siis Paulan ja hänen siskonsa tanssikoulun kevätnäytöksen katsominen. Sain myös tehdä Paulalle meikin kenraaliharjoituksiin ja ihan esitykseenkin. Kenraaliharjoitusmeikki meni kyllä vähän päin sitä kuuluisaa koska allekirjoittanut ei taida nestemäisen eyelinerin käyttöä ja muutenkin piti vähän kiirettä. No, onneksi itse esitykseen saatiin mielestäni ihan hyvät maalit naamaan ja Paulakin vaikutti tyytyväiseltä. Muiden meikkaamista oli kiva kokeilla mutta kyllä sitä omaa naamaa on vaan kaikista helpoin maalata!

Muuten ei oikeastaan tehty mitään ihmeellistä, Paula oli aika väsynytkin kaikkien harjoitusten ja itse esityksen jälkeen. Koko kevätnäytös oli kyllä todella upea, ja Paulan ja hänen siskonsa ryhmien esittämät tanssit olivat mahtavia! Vähän meinasi kyyneleetkin tulla kun meidän pikku Paula siellä tanssi Joutsenlammen musiikin tahtiin kärkitossuissa ja valkoisessa tutussa... Maanantaina palasin sitten aamuvarhaisella kotiopäin, roikuin jonkin aikaa Helsingin keskustan ilmaisissa wifeissä (Tumblr-addikti? Minäkö?) ja palasin sitten kotio.

Tiistaina en tehnyt mitään sen ihmeellisempää kuin todellakin vikaan kertaa kidutin itseäni sen Korean siellä koulussa ja sen jälkeen menin kyselemään stokkalta niitä metallisia syömäpuikkoja, niillä kun nyt pitäisi opetella syömään. Siellä ei kuitenkaan näistä Korean ihmeistä oltu koskaan kuultukaan, joten joudun kaiketi tyytymään nettikauppojen valikoimaan... Katsotaan mitä tästä tulee. Keskiviikkona olin taas pisteltävänä (enää yksi hepatiittirokote otettavana, yayy) ja sen jälkeen mun piti käydä tuhlaamassa yo-lahjaksi saamani lahjakortti, joka oli umpeutumassa piakkoin. Sain ostettua todella kivat hopeaiset korvakorut, jouduin niistä tosin hieman ylimääräistä maksamaan mutta mitäpä tuosta.

Tänään en ole tehnyt suuremmin mitään ihmeellistä, huomenna taasen oisi vihdoin luvassa se piilarien sovitus (Paula pelotteli että siinä menee aikaan kun sitä linssiä turhaa silmään, voi jes...) ja ilmeisesti sukulaisia Saksasta on tulossa tähän käymään kanssa illalla. Viikonloppuna oisi luvassa tavalliseen tapaan yo-juhlia, ja Paulan perhe tulee kanssa käymään kun on yhen yhteisen tutun kekkerit. Jees. Ensi viikolla oiskin odotettavissa jo töitä!

Loppuun voin kertoa tällaisen anekdootin: Näin tässä helluntaina edeltävänä yönä unta, että vanhempani kyllästyivät totaaliseen forever aloneuteeni ja päättivät järkätä minut morsmaikuksi jonnekin. No, mihin tahansa miehelään en ollut sitten ihan menossa vaan siipaksi oli valikoitunut Super Juniorin Eunhyuk. Vaikka kyseessä ei todellakaan ole mikään man of my dreams, en unessa ollut ollenkaan tyytymätön tilanteeseen vaan murehdinpahan vain, että jos kemiat eivät sitten kohtaisikaan ja joutuisin olemaan kaksikymppinen ja eronnut. Kaikki muutkin Super Juniorin jäsenet oli unessa tarkoitus naittaa pois, joten ilmeisesti olin tässäkin jäänyt huonommille apajille... No, uni loppui siihen kun odottelin jännittyneenä sulhoni tapaamista ja kuuntelin vanhempien intoilua tulevista lapsenlapsista.

Aamulla jouduin toteamaan ettei minulla sittenkään ollut helluntaiheilaa ja Eunhyukin oli silleen jälkeenpäin ajateltuna aika yök. Vaan kyllä on meikäläisen kaltaisella katkeroituneella vanhapiialla muuttunut ajatus järjestetystä avioliitosta vähän myönteisemmäksi ton katsomani draaman myötä.

Hänen kulmakarvansa muodostavat tarkkaan harkitun kokonaisuuden

Mä olen aika tarkka kulmakarvoista. En mikään perfektionisti, sellanen joka ei edes anna kosmetologin nyppiä niitä kun pelkää että menee pieleen. Mutta musta kulmakarvat on vaikuttaa tosi paljon siihen, miltä kasvot näyttää, ja joissain tapauksessa vähän onnettomat kulmahaivenet vie huomion pois muusta lärvistä. Itse kannatan ehdottomasti luonnollisia kulmakarvoja. En ole oikeastaan koskaan törmännyt kokonaan piirrettyihin kulmiin, joista olisin ihan erityisesti pitänyt. Tyylinsä kullakin, mutta itse en kannata kulmista kokonaan eroon hankkiutumista. Vielä enemmän minua kuitenkin häiritsee kulmat, jotka ehdottomasti kaipaavat vähän nyppimistä. Valitettavan monille mieshenkilöille tekisi niin eetvarttia jos saisi muutaman karvan nypätä siitä silmien yläpuolelta pois.

No jaa, omatpahan ovat karvansa itse kullakin. Mä kuitenkin tykkään ainakin jossain määrin puunailla omia kulmahaituviani, ja tänään ajattelin höpistä vähän tähän hommaan käytetyistä tuotteista. Pohjatietona sanottakoon että mulla on varsin tuuheat ja tummat kulmat, joissa on luonnostaan suht hyvä muoto. Lähinnä nyppimistä pitää harrastaa kulmakarvojen välistä, sillä ne taapavat kasvaa hieman liian lähelle toisiaan, ja väliin jäävällä alueellakin kasvaa hajakarvoja. Koska kulmat ovat luonnostaan jo suht hyvät, mitään erityistä kulmakynää en omista. Kuitenkin haluaisin värin olevan hieman tummempi ja karvojen pysyvän jotenkuten ojennuksessa, joten vahat ovat enemmän mun juttu.

Tän Wet 'n' Wildin kulmakarvapaletin ostin itseasiassa vasta pari päivää sitten, ja kuten kuvasta näkeekin niin kyllä sitä on jo lähmittykin. Jossain päin maailmaa näitä on ilmeisesti eri sävyisiä, mutta Suomessa en ole nähnyt muita kun näitä Ash Brown -sävyisiä paletteja. Tähän siis kuuluu kaksi eri väriä, vaha, sivellin ja pinsetit ja löytyypä tuolta noiden välineiden alta peilikin. Pinsetit ovat liian jäykät kovin tarkkaan työskentelyyn mutta ovat ihan hyvät hätävarat. Sivellin on ihan ok, ei noin pieni ja halpa tietenkään oikeaa kulmakarvasivellintä voita.

Enimmäkseen olen käyttänyt tota vaaleampaa ruskeaa, sillä ainakin omissa kulmissa se näyttää aika tummalta. Tämän takia en ole tuota toista vielä uskaltanutkaan kokeilla, pelkään että lopputulos on överi... Mielestäni väri toimii ihan ok, vaha voisi olla vähän pehmempää, tuota kun on vähän hankala lähmiä sitten sinne kulmiin. Yleisesti ottaen vähäiset kokemukset ovat kuitenkin olleet positiivisia! Välillä kuitenkin tuntuu että väri jää liian tummaksi, joten ihan vaaleille en tätä ainakaan suosittelisi.

Aivan ihastuttava toi mälli tossa :D

Vähän pitempään olen käyttänyt tätä Lumenen kulmakarvavahaa, josta on kyllä kaikki purkkiteksti kulunut pois vaikkei tämä ole kun ehkä vuoden vanha. Tämä on siis varsin nestemäistä vahaa josta lähtee hyvin hennosti väriä. Todella nopea ja helppo tapa saada kulmat skarpeiksi, ja kyllähän mä olen tästä tykännyt. Lähinnä ärsyttää että tuo tarttuu joihinkin kohtiin vähän enemmän kun toisiin ja se saattaa näyttää läheltä katsottuna tyhmältä. Pikkuvikoja lopulta, yleisesti ottaen tosi kiva tuote sellaisille jotka eivät hirveästi tummennusta tarvitse vaan lähinnä haluavat terävämmän ilmeen ja vähän väriä.

Vaikka joskus tuuheat kulmat ovat vähän ärsyttäneet, kun itse en uskalla lähteä hirveästi nyppimään ohuemmaksi ja aina välistä tulee muotiin sellaiset ohuet. Mutta toisaalta kun miettii että jotkut tuskailevat taasen liian vaaleiden ja näkymättömien kulmien kanssa, niin sopiihan sitä oikeastaan olla aika iloinen, että omien kulmien meikkauksesta pääsee loppujen lopuksi aika vähällä vaivalla.

Kuulumispostaus osa 3433212

Leiriltä on selvitty ehjin nahoin, mukavaa oli ja tulin hyvin toimeen muiden kanssa. Uskaltauduin jopa talviturkin heittämään kun kerta saunaankin pääsi. Meitä oli siis leirillä ne jotka oli lähdössä ulkomaille vapaaehtoistöihin sekä ne, jotka olivat järjestön kautta tulleet Suomeen hommiin. Suurin osa ajasta kului toki kaikenlaiseen valmennukseen kulttuurishokista vakuutusjuttuihin, mutta kyllä muutakin ehdittiin puuhata. Jotenkin mieleen jäi dance partyt jossa latinot yritti (huonoin tuloksin) opettaa mua tanssimaan... :D

Mutta toisaalta se leiri oli todella stressaava kokemus, sillä siellä vaihto oli koko ajan mielessä. Ennen aina kun sitä oli alkanut tarkemmin miettimään niin oli vaan ajatellut "äääh, siihen on vielä niin pitkä aika", mutta tuolla niitä asioita oli vähän pakko miettiä, ja sit tajusi mitä on ihan oikeesti päättänyt mennä tekemään. Esimerkiksi tuli ajatelleeksi, että tuun todennäkösesti kärsimään aika pahasta kulttuurishokista ja sen ylipääsemiseks pitää tehdä töitä. Ja siellä aloin myös murehtimaan, että mitä jos en pääsekää isäntäperhemajotukseen, sillä mun mielestä isäntäperhe on paras tapa päästä oikeasti sisään siihen kulttuuriin. Sekä tajusin oikeesti, että tuun tekee töitä myös lasten kanssa. Siis ei mulla oo mitään lapsia vastaan, mutta en oo tottunu olemaan niiden kanssa... No, eiköhän tuosta selvitä. Olen tässä iloinnut kun tietokonelounaan syönti sujuu sangen vaivatta jo puupuikoilla, mutta sainkin sitten tietää, että kornulassa ne syövätkin metallipuikoilla, jotka tuntuvat aika höpöiltä puupukkoihin tottuneelle. Toivotaan etten kuole nälkään.

Fundeerailin kanssa Suomesta lähtemistä. Vaikka vaikeinta on tietysti jättää kaikki läheiset, niin kyllä mulle kotimaan yleisesti taakse jättäminen tulee olemaan kova paikka, sillä tää maa on mulle todella rakas. Leirillä opastettiin ettei liikaa saa pitää yhteyttä ja jäädä "kiinni" siihen kotipaikkaan, koska se vaikeuttaa uuteen kulttuuriin sopeutumista. Toisaalta korostettiin kanssa että selkeä kulttuuri-identiteetti ja tuntuma omiin "juuriinsa" auttaa myös sopeutumisessa, koska niiden rinnalle on helpompi kehittää uusi identiteetti uudessa kulttuurissa. Vaikka monille pitemmässä vaihdossa olleille kehittyy uudesta maasta toinen koti, niin samalla yleensä koetaan entistä vahvempana se oma kansallisuus ja sen merkitys. Mikä on varmasti monille aika opettavainen kokemus. Myös ajatus paluusopeutumisesta on sellanen mitä on vaikee kuvitella ilman että se on kokenut... HUI.

Tällä viikolla en ole mitään ihmeellistä touhuillut, eilen kävin pitkästä aikaa näöntarkastuksessa (ei ollut huonontunut ja toisesta silmästä oli itseasiassa vähän parantunutkin! Jee!) ja ajattelin kokeilla ekaa kertaa piilolinssejä, tosin sovitukseen pääsen vasta ensi viikolla. Olen myös yrittänyt motivoida itseäni koreanopintoihin, mutta edistystä ei ole havaittavissa. (No tänään menin MELKEIN, eikös se ole jo ihan tarpeeksi hyvä yritys...) Huomenna aion raahautua Paulaa katsomaan viikonlopuksi, ihanaa! On yritetty treffailla tiuhaan kun ei sitten kohta nähdä vuoteen, save for jos Paula jollain ihme keinolla pääsis mun porukoiden mukaan kun ne tulee mua kattomaan ensi vuoden puolella.

Eipä tässä mitään ihmeellistä, Tumblrissa on notkuttu ja draamaakin pikkuhiljaa katottu, vaikka yleensä mun kiinnostus tollasiin lopahtaa aika nopeasti. Toi mitä katson nyt antaa... sangen mielenkiintosen kuvan korealaisten tv-mausta. Saa myös mut muistamaan miksi ei kannata shipata fiktiivisiä hahmoja: jotkut fiktiiviset shipit kun tapaavat upota lailla mahtavan Titanicin ja se vasta on todellista tuskaa. Oikeiden ihmisten shippaajat voivat ratsastaa "et sä voi oikeesti tietää"-kortilla sisään ikuiseen jahtiklubiin. Niih.

Reporankana

Meikämimmillä on ihan syytä hymyyn. Eilen lähetettiin nimittäin mun viimevuotisesta työpaikasta viestiä että raahaa ahterisi tänne kesäkuun alussa, sulle on töitä. Mun kannalta tää on monessa suhteessa loistojuttu, sillä 1) ei tarvi enää opiskelujuttuja murehtia 2) tunnen paikat ja työtoverit, koska todellaki nuohoan samaa urheilukenttää kun viimeki vuonna 3) ainakin viime vuonna kesäkuun työntekijät olivat vain kuukauden, joten tää tarkottais että mulla on heinäkuussa aikaa jatkaa hc-lahnailua nähdä kavereita ja sukulaisia ja muutenkin valmistella sitä elokuun ekana päivänä koittavaa lähtöä. Ja lopputoukokuun voin viettää niin sanotusti reporankana eli tekemättä mitään. Olenko tyytyväinen vai tyytyväinen?

Ainoa pieni miinuspuoli on että en varmaan työviikkoina jaksa koreaa raahautua opiskelemaan, ja muutenkin kielikeskus menee kiinni kesäkuun puolessavälissä. Tiedän että en saisi valittaa tällasista pikkujutuista koka kaikilla ei ole samanlaista mahdollisuutta lähteä maita ja mantuja koluamaan niin kuin minulla, mutta kyllä tuo korean opiskelu vaan jaksaa nyppiä kerta toisensa jälkeen... Ne miljoonat epäsäännölliset verbit ja kaikki! Hyh. Kaiken lisäksi joudun kuuntelemaan äitini motivoivaa puhetta siitä, kuinkas hän ei nykyään jaksa enää opiskella kieliä kun hän ulkomailla oleilun jälkeen tajusi kuinka helppoa oppiminen on kun joutuu olemaan äidinkielisten puhujien seurassa. No, ehkä ostan vielä loppukesäksi jonkun halvan oppikirjan jota voi sitten kotona opiskella. Ja -OZONE-:n suosituksesta olen alkanut yhtä draamaakin napittamaan, jos siitä tarttuisi jotain hyödyllistä. Oonkin jo oppinut sanomaan "mitä minä nyt teen", joka mut tuntien tulee olemaan aika kovassa kulutuksessa...

Viime viikko on sujunut enemmän tai vähemmän passiivisissa merkeissä. Viikonloppuna ajeltiin isovanhempia tapaamaan. Käytiin mummon kanssa katsomassa Kotkan kaupunginteatterillla lastennäytelmä Koirien Kalevala, jonka katsojista kuulemma yleensä on suurempi osa aikuisia kuin lapsia :D Itse pidän enemmän lapsille suunnatusta teatterista kuin varsinaisesta aikuisten näytelmistä, lukioaikoina niitä tuli koulun takia käytyä kattomassa eikä ollut oikeen mun juttu. Lastennäytelmissä on selkeemmin seurattava juoni ja yleensä kiinnostavia hahmoja. Tosta Koirien Kalevalastakin tykkäsin, näyttelijät olivat tosi hyviä!

Tälle viikolle ei oo alkupuolelle mitään speciaalimpaa ollut, mutta helatorstaina alkaa mun vapaaehtoistyöjaksoon liittyvä valmennusleiri, joka kestää sunnuntaihin asti. Kuten tavallisesti niin meitsiä vähän jännittää taas uusien ihmisten kanssa pyöriminen mutta eiköhän tuolla ihan mukavaa ole. Pääsee vähän tuulettumaan. Ehkä mulle siellä sitten ihan oikeasti valkenee minkälaiseen soppaan oon lusikkani työntänyt. Toistaiseksi olo on vielä epäilyttävän huoleton.

Yritän tässä kans vähä piristyä. Mun unirytmi on ollut ihan ufo, meen koisimaan sangen hyvissä ajoin yhdentoista ja kahdentoista välillä ja herään lähes poikkeuksetta seitsemän maissa aamulla (tänään jo puoli seiskalta..) ja raahaudun ylös puoliunessa koska sängyssä makoilu on mun mielestä ajanhukkaa enkä muutenkaa saa enää unta. Mutta tää aikasin heräily johtaa siihen että oon iltapuolelle mennessä ihan kuitti. Jees.

VÄLIPALA: 12 prinsessaa ja pari koiraa

Jos tämän postauksen jälkeen joku tulee blogissani kertomaan, ettei miehillä ole kauneusihanteita ja ulkonäköpaineita, voi painua jo tässä vaiheessa pureskelemaan saapasta.

Kun SM Entertainment tässä... vuodenvaihteessa... tai joskus ilmoitti pukkaavansa ilmoille uuden poikaryhmän, täytyi meikäläisen pyöräyttää pari kertaa silmiään. SM hei, eikö kolme poikabändiä jo riitä tyydyttämään ikuista rahanhimoanne? Myönnettäköön, että yksi niistä on supistunut tyngäksi oman perseilynne takia, mutta toisaalta taas toisessa ryhmässänne on tyyppejä kuin pilkkilässä kissoja. Kyllä niissä miehenpuolikkaissa pitäisi riittää teille riistettävää.

No, kaikesta huolimatta SM sitten päätti kuitenkin esitellä meille kaksi ryhmää. EXO-K ja EXO-M esittävät samoja biisejä ja tekevät muutenkin kaiken samaan aikaan, ainoa ero on että ensimmäinen näistä kuuden poitsun seteistä on luotu viemään Korean tyttöjen sydämet ja toinen tekee tuhotyötään Taiwanissa ja Manner-Kiinassa. Me kansainväliset kaikkiruokaiset petolinnut sen sijaan voimme tyytyväisinä sekakäyttää näitä ekstaaseja ja saada kaiken kivan kaksinkertaisena! Buu-jaa!

Kun on tulossa joku ihan erityisen hypetetty uusi ryhmä, niin sitä alkaa aina toivomaan, että josko kyseessä olisikin jotain oikeasti uutta, jotain oikeasti mielenkiintoista ja mieleenpainuvaa, 2010-luvun BIGBANG... Mutta sitten sitä taas muistaa, kuka tämän bändin - näiden bändien - takana taas on. Joten ovien avautuessa ei ehkä saatu mitään uutta ja maailmaamullistavaa, mutta saatiin... prinsessoja.

Kukaan ei voi kieltää etteikö yhdennäköisyys olisi ilmeinen. Virheettömat ihot, sieluttomat hymyt, bambimaisina kaukaisuuteen tuijottavat silmät... Jos Exoissa olisi jotain japanilaista, sanoisin että koko Exo on liian kawaii ollakseen totta. Ei oikeat miehet näytä tolta. Ei oikeilla miehillä ole täydellisiä soikionaamoja, täydellisiä bambisilmiä ja täydellisen söpöjä neniä. Ei vaan oo. Kattokaa ja kärsikää:

Siis todellakin, varmaan aika monella Kiinan prinsessalla on syntyessään tollanen ihana muistikolmionenä kuin tolla vasemmanpuoleisella. Itsehän olisin valmis melkeinpä tappamaan moisesta.

Tässä on kaiketi exoottista kauneutta ihan luonnollisimmillaan. Siis apua!

 Tässähän on jo prinsessaefektit valmiina! Huomatkaa myös herran jossain määrin alistuva ilme. You're doing it right!

"Hei, olen Lumikin kadonnut veli Lu Han, jos olisin ollut paikalla niin taikapeili olisi tituuleerannut minut valtakunnan kauneimmaksi"

Tiedättekö sen tarinan, missä 12 prinsessaa karkaa joka yö ja kaikki ihmettelevät kun kengät ovat aamulla säpäleinä? No nyt se tiedetään mihin ne prinsessat karkas. Harjoittelemaan suurta debyyttiään varten!

Ja sitten vielä pieni pyyntö: ANTEEKSI NYT SM ENTERTAINMENT MUTTA VOISITTEKO EDES JOSKUS MIETTIÄ MEITÄ ULKONÄKÖPAINEIDEN KANSSA KAMPPAILEVIA TYTTÖJÄ JA POIKIA. Tämä koko exoroska saa minut kysymään teiltä sitä, mitä kysyn teiltä suunilleen joka päivä:

Lähdenpä tästä itkemään ikuisen ulkonäköahdistukseni pois. Lapsena meillä oli Barbie ja Disneyn prinsessat, joihin yrittää epätoivoisesti samaistua. Aikuisena meillä on Exo. Mikään ei muutu. Forever alemmuuskompleksi.

Loppuun voisi tehä pienoisen toiseen aasiamusiikkiin liittyvän rantin. Jotkut saattavatkin muistaa Dalmatian-bändiin liittyvän fanikirjoitukseni. Bändin paluu on kuumotellut minua tässä jo about puolisen vuotta, ja nyt vihdoin odotus on päättynyt, 15. päivä julkaistaan poppoon toinen minialbumi. Paljon on ehtinyt tapahtua. Yksi jäsen on lähtenyt (tai heitetty ulos, sitä kun ei koskaan tiedä), toinen on armeijassa ja onpa ehditty hankkia uusi tilallekin.

Harmillisinta hommassa on kuitenkin se, että Dalmatian näyttää luopuneen itselleen tyypillisestä, hieman leikkimielisestä konseptista. Pilkulliset takit, autot ja mukana pyörivät koirat on vaihdettu sairaalaan ja vatsalihasten näyttelyyn. Se on sääli, sillä Dalmatianissa pidin juuri eniten tästä hieman lapsenmielisestä hassuttelusta, nyt voi helposti käydä että he ovat aivan kuten muutkin.




No, toistaiseksi homma rajoittuu vielä pariin teaserkuvaan ja tähän lyhyeen pätkään, joten ei kannata vielä heittää hanskoja tiskiin. Ja vaikka kaikki muu epäonnistuisikin, niin yksi asia on varmaa: Daniel Chae on K-U-U-M-A.


Mitäpä tässä muuta sanomaan

PS. Kaikki minut tuntevat tietävät, etten voi mennä mihinkään takuuseen ettenkö joskus määrittelemättömän ajan päästä tulevaisuudessa ilmoittaisi että Exo on parasta mitä tässä maailmassa koskaan on tapahtunut ja että kaikki muu on yhdentekevää.

Laiskalla lapsella on monta nimeä

Millainen on laiska ihminen, kuka on laiska ja voiko laiskuutta miettiä eri standardeilla? Tätä kysymystä olen usein mielessäni miettinyt. "Laiska" on se adjektiivi millä useat kuvaavat itseään. Pintapuolisesti katsottuna laiska on helppo määritellä: ihminen joka ei paljoa töitä tee. Niin mutta minkä eteen? Onko ihminen joka ei urheile laiska? Onko kolmen lapsen kotiäiti laiska, koska hän ei käy palkkatyössä? Olenko minä laiska, koska en käy opiskelun ohella töissä?

Mulle on jo kauan tolkutettu sitä, että suunnilleen alhaisinta mitä tässä yhteiskunnassa voi olla on ihminen, joka valitsee yhteiskunnan tuilla elämisen vaikka voisi mennä töihin. Tähän kastiin ei - onneksi - ole ainakaan meidän perheessä luettu opiskelijoita, mutta paine kesätöiden hankkimiseen alkoi kyllä jo heti peruskoulun lopettamisesta. Koska kesätöiden tekemättömyys on portti sossupummi-elämään. Ehkä siksi mulle on iskoistunut mieleen että olen jollain tasolla huono ihminen kun ekaa kertaa kunnolla töissäkin olin vasta viime kesänä. Ja kun tänä kesänä ei töitä näytä kuuluvan niin sehän tarkoittaa että olen aivan hemmetin laiska.

Mutta kun sitä lähtee miettimään niin ei se töiden saaminenkaan niin helppoa ole. Hampaita teki mieli kiristellä kun jenkeissä törmäsi useammassakin liikkeessä "now hiring" -kyltteihin ja sai kuulla kuinka melkein jokainen lukiolainen käy koulun ohella töissä. Suomessa kukaan ei ota lukiolaista avosylin vastaan, vaan nuoret ovat jääneet siihen valtavan stressaavaan limboon: töiden saamiseksi pitäisi olla kokemusta, mutta kokemusta ei saa ilman töitä. Itse koin työnhaun myös sosiaalisesti haasteelliseksi, työnantajien ilmoituksia lukiessa tulee väistämättä aina mieleen että jokainen homma vaatii suunnilleen jotain ihmemiehen taitoja. Ja eniten mahdollisuuksia on tietysti siihen työhön, jota minua on kielletty huonojen työehtojen vuoksi ottamasta: puhelinmyyjän pestiin.

Alemmuuskompleksihan siitä tulee kun joutuu kuuntelemaan jonkun kertovan, kuinka hän on tehnyt niska limassa töitä 12-vuotiaasta lähtien ja se kyllä on syy heidän elintasoonsa. Mä en yläasteella halunnut ajatella töitä ja lukiossa en ainakaan kouluaikana olisi mitään voinut tehdä, koska mä olin oikeasti stressikuoleman partaalla pelkistä kouluhommistakin. Onko silloin laiska jos haluaa keskittyä kouluun? Ehkä joo, koska haluaa siunata itselleen ainakin pari vapaahetkeä viikossa. Myönnettäköön, olisihan sitä kesällä voinut yrittää vähän aktiivisemmin töitä hakea. Mutta oli jotenkin koukuttavalla tavalla vapauttavaa kun oli se yksi aika vuodessa jolloin ei tarvinnut miettiä koulua. Sai olla ihan vapaa.

Erityisen kovaa luterilainen työmoraali kolkuttaa kun lähtee kelaamaan sitä, että olen jo 19 ja asun edelleen vanhempien luona. Taas joutuu kuulemaan niitä jotka lähtivät omille teilleen jo 17veenä eivätkä sen jälkeen ole vanhemmiltaan saaneet penniäkään. Kyllä kai tämän ikäisen pitäisi jo selvitä omillaan ja elää opintotuella kädestä suuhun, tai vielä parempi, tehdä kahta eri duunia opintojen ohella ja toteuttaa näin velvollisuuttaan tämän maan kansalaisena. Mahtaakohan kukaan muu miettiä sitä ongelmaa, että kuinka paljon niissä opinnoissa sitten voi joustaa...

Tällaista olen miettinyt tässä viime aikoina. Tässä myös kuultiin yksi vähän triviaalimpi syy miksi vuosi Koreassa on kiva juttu. Sen vuoden ajaksi voin kerrankin unohtaa olevani laiska pummi. Ja ehkä sen jälkeen töidenkin löytyminen olisi vähän helpompaa.

Kahva käteen irtosi, Suomi telkkarissa hävisi...

^ Kauhia ajatella, että siitäkin on jo vuosi kun lauleskelin tuota kipaletta viime vuoden jääkiekon MM-kisojen aikaan... Ei sillä että jääkiekkoa hirveästi tulisi seurattua, olen enemmän jalkapalloihmisiä, EM-kisoja odotellessa!

Mulla alkoi kesäloma tossa viime viikolla ja viime päivien kinkkiset valinnat ovat olleet akselilla "syödäkö lounaaksi nuudeleita, paahtoleipää vai jugurttia (koska muuta ei ole)", "kirjoittaako vaiko lukeako fanficcia" tai "lahnatako television vai tietokoneen ääressä". Mua on itseasiassa vähän ahdistanutkin, koska mulle ei oo mitää hajua mitä tällä kesällä tehdä. Ilmesesti joku työhaastattelu edessä, mutta siitäkään ei oo kuulunu toistaseks mitään ja jos töitä ei tule niin jäljelle jäävänä vaihtoehtona olis kai kesäyliopisto. Ainoo vaan ettei mulla ole mitään selkoa mitä siellä opiskella...

Tässä loman alkajaisina ei ole tullut paljoa tehtyä, viime viikolla kävin kahvilla lukiokaverin kanssa ja perjantaina yksi ystäväpariskunta oli kutsunut tapaamaan heidän täällä opiskelevaa korealaista ystäväänsä ja tämän serkkua. Tietysti hieman jännäsin jos ne olettais mun osaavan jo jotakin ja sitten muistaisin kaiken väärin, mutta onneksi pelot osoittautuivat turhiksi (miten musta tuntuu että aika usein mun pelot tuppaa osoittautua...). En ees päätynyt lopulta esittelemään mun bravuuriani eli "ei, nämä eivät ole vesimeloneja!" Ehkä ihan hyvä vaan, mulla kun tapaa koreassa mennä senat sakaisin :D Tosi hauska ilta oli kyllä ja uudet tuttavuudet olivat mieltä lämmittäviä, pääsin kyselemään muutamista tuon koreamaan kummallisuuksista ihan asiantuntijoilta. Selviydyin kyllä kotiin Espooseen vasta seuraavana päivänä koska en vain yksinkertaisesti jaksanut raahautua kotopuoleen, mulla on nykyään niin tarkka unirytmi että viimeistään puolen yön jälkeen on kaikki veto poissa... Onneksi minulle oltiin tosi vieraanvaraisia eikä kukaan varmaan pistänyt pahakseen tuollaista spontaania loisimista. Äiti kyllä saattoi vähän huolestua koska silloin kerran kun lähden luolastani niin palaan sinne yleensä ennen aamunkoittoa takaisin :D

Mä olen tässä yrittänyt kovasti kelata, mihin mahdolliseen voisin nämä laiskat kesäpäivät käyttää. Lenkkeily on yks mihin oon jo tarttunutkin, kotona makailu ei oikein anna tekosyitä sille miten tätä hommaa vois välttää..  Lenkiltä tullessani juttelin naapurin (eläkeläis)rouvan kanssa, joka puheli siinä: "kun mulla nyt tätä vapaa-aikaa on ja ilmakin on näin kaunis niin en sitten viitsi sisällä nyhjätä vaan ajattelin haravoida ja siistiä tätä meidän taloyhtiön pihaa". Tuli siinä itsellekin tunne että voisihan sitä nyt jotain tuotteliasta tehdä. Olen jo saanut ehdotuksen, että voisin kuvailla paikkoja ennen Etelä-Koreaan lähtöä, jotta voisin sitten näyttää kuvia ihmisille joita tapaan siellä. Ja ehkä vähän kehittyäkin tässä kuvauspuuhassa (EK:sta käsin pidetty blogi tulee olemaan kuvapainotteisempi kuin tämä). Äiti on yrittänyt vihjailla että voisin käyttää lomapäivät kaappien siivoamiseen. Voitte varmaan arvata aionko tarttua tuohon ehdotukseen.

Blogipäivittely tulee tuskin mitään ihan järkyttävän mielenkiintosta materiaalia tässä lähiaikoina olemaan, koska mun henkinen ja fyysinen toiminta on pienentynyt minimiin. Katsotaan nyt eka mihin mä päädyn tän työ/opiskelu-homman kanssa... Eikä blogikirjoittelu ole ihan mahdottomasti inspannut viime aikoina muutenkaan, katsotaan mitä tästä tulee.

"Tästä bändistä on kyllä supertähteys kaukana"

- ystäväni Paulan viisauksia katsellessamme erästä videota. Jonka nimi ei ainakaan ollut Oppa oppa.

Eli terve vaan kaikille, täällä sitä meikämimmi viettelee vapaapäivää, aamulla raahauduin ottamaan rokotuksen Japanin aivokuumetta vastaan, muuten päivä on koostunut lähinnä peukaloiden pyörittelystä. Vappu tuli ja meni, itse vietin omani Paulan seurassa. Ja oli kuulkaa muuten ihana vappu!

Neiti suvaitsi saapua meille sunnuntai-iltana, ja vieteltiinkin iltaa aika meille tyypillisissä merkeissä. Olin raahannut Paulalle ties minkälaista tuliaista, Oreos-keksejä, muki New Yorkista, ja Secret-julisteen ja SHINee-muistivihon eräästä kpop-kaupasta Chicagosta. Lisäksi olin tilannut heikäläiselle pari levyä. Kovin iloinen oli hän jutuistaan, erityisesti muistivihko oli kummankin mielestä tosi söötti. Itse olin kyllä kuvitellut ostaneeni jonkinlaisen photobookin... Kyseinen vihko kyllä vahvisti piraattiepäilyksiäni koskien ainakin osaa kaupan tavaroista, sillä Paula huomasi aika nopeasti että kannessa luki SHINeen alla "Super Junior", wtf :D Lisäksi hupia aiheutti jokseenkin lakoninen lause kannessa: "If you smile at me, I will almost always smile back." Julisteesta olen varsin varma että se on aito.

Toki Paulan lahjomista seurasi myös melkein jo klassikoksi muotoutunut "Onewkortin metsästys", eli revitään kauhealla väkivallalla levypaketit auki ja toivotaan parasta. Metsästys ei päättynyt tähänkään, Sherlockista ja Paulan Replay-singlestä tuli yhteiskuva ja The First-levystä Key. HÖH. Mulla alkaa jo mennä epätoivoiseks että mihin vois seuraavaksi tän himoitun kortin varjolla rahansa törsätä... Kun kortin perään on itketty niin on hyvä aika järkyttyä Sherlock-photobookkien mieskalenterimaisesta kuvamateriaalista. Levy on itsessään oikein hyvä, noi kuvat vaan on ihan järkyttäviä lähes kaikki. The Firstikin oli oikein messevä lätty, toki sinne mahtui sellaisia "helmiä" kuin Amigo, joka videoineen on kyllä hirveintä mitä korealandia on koskaan suoltanut ulos HAMin So sexyn ohella. Paulakin tykkäsi Minimoni-sinkustaan ja Replay sai erityisesti kiitosta DVD:stään, P yritti kattoa sitä musavideota mutta joutui lopettamaan ennen kuin minuuttiakaan oli kulunut koska allekirjoittanut huusi OTP-tuskaansa nurkasta. Eli moi vaan, tällaista on elämä minun kanssani.



Siis tämmösiä pornotähtikuvia SHINeestä, tätä olen aina halunnut. Not. Mun ihku muovitasku ansaitsee lisää hehkutusta.

Seuraavana aamuna oltiin jo ennen yhdeksää pirteästi hereillä, koska ei edes oltu menty nukkumaan kovin myöhään. Meillä oli agendakin: mennä käymään Suomenlinnassa ennen kuin vappuväki sen kansoittaa. Hyvin päästiin matkaan (ei tällä kertaa edes myöhästyttä bussista!) ja mun pieniä paniikkikohtauksia lukuunottamatta selvittiin hyvin saareen. Ilma oli todella nätti ja aurinkoinen, ainoa vaan että kuten arvata saattoi, tuuli oli aika kova ja meizi minihameessaan ja ohuissa sukkahousuissaan paleli vähän turhan paljon.

En ollukaa käyny Suomenlinnassa moneen moneen vuoteen, joten kokemus oli siinä mielessä uusi. Me aloitettiin koko kiertely sopivasti sillä, että eksyttiin sotilasalueella ja meidät jouduttiin hätyyttelemään sieltä pois... Paula parka joutu kuuntelemaan mun nälkäurputusta koko alkumatkan, ja jonkin aikaa käppäiltyämme mentiinkin sitten kalliolle piknikille. Ei ehkä ollut yhtä glorious pikniktarjoilu kuin jollain karaistuneimmilla vapunviettäjillä, mutta ihan hyvin me tolla pärjättiin :D Rannassa ihmeteltiin haalariasuista vappuväkeä.

Lounastamista tyylillä.

Tutkiskeltiin sitten kaikenmaailman raunioita ja kauhisteltiin pimeitä tunneleita, mutta lopulta meille tuli niin kylmä että aloimme vain haikailla sisätiloihin. Yritettiin etsiä kahvilaa mutta paikat olivat enimmäkseen kiinni näin vapunaattona, joten kolmen tunnin oleilun jälkeen alettiin haikailla sitten kotopuoleen menoa. Harkittiin eka jäävämme Helsinkiin vielä hengailemaan, mutta aateltiin ryysiksen olevan illan lähestyessä sen verran suuri että päätettiin jatkaa vapunviettoa vaan kotiin.



Yhdennäköisyys pedobeariin on ilmeinen

Käytiin ostamassa Stockkalta hauskoja erivärisiä macaron-leivoksia ja tehtiin päivällistä ja vedettiin jälkiruuaksi leivoksia kahvin ja teen kanssa tosi classysti sillä aikaa kun muut rellesti ulkona. Muutenkin ilta suju leppoisissa merkeissä, katsottiin Aamiainen Tiffanylla - leffaa ja otettiin rennosti. Ei tänäänkään valvottu ihan hirveän myöhään, jotenkin alettiin jo väsähtää joskus yhdeksän jälkeen kummatkin :--D Aika erikoista, yleensä me lörpötellään sangen myöhään...

Paula siinä kiltisti esittelee meidän vappueväitä. Tossa pinkissä macaronissa oli GLITTERIÄ. Saatoin mä noita sipsejäkin pari syödä...

Meillä taisi alunperin olla jotain suuria suunnitelmia itse vappupäivän varalle, mutta lopulta jämähdetiin jostain syystä kotiin possuttelemaan ruokaa ja katsomaan telkkaria. Ja taas koettiin luonnossa ne minun väitteeni siitä, kuinka kpop sulattaa aivot. Liviltä tuli joku deittiohjelma jossa joku nainen etsi miestä, ja toinen siippavaihtoehdoista sattuikin olemaan korealainen nimeltä Joon. Kun siitä Joonista niin kovasti jauhettiin ja ei häntä ruudussa näkynyt niin voitte kuvitella kuinka me alettiin jo uskoa että kysessä ois just SE Joon... No, todellisuus ei taaskaan vastannut ihan odotuksia.

Deittiohjelman loputtua me vaihdettiin kanavaa, ja sieltäpä tuli sitten jokin mustavalkoinen suomifilmi, jota tuijotettiin lähinnä välinpitämättöminä kunnes äkkiä ruutuun lämähtääkin HERRANJESTAS IHAN SIKANA JONGHYUNILTA NÄYTTÄVÄ MIES. Loppuleffa vietettiinkin silmät liimattuna telkkariin, joko huutaen: "Asdffghfdgdsd Se Jonghyun on taas ruudussa!!" tai vastavuoroisesti valittaen kuinka sen pitäisi olla ruudussa. Oli kuulkaa aika pettymys kun ei kaverista näkynyt jälkeäkään vikaan puoleen tuntiin... Hasukintahan koko jutussa on se, että kun leffa loppui niin me mentiin selvittelemään kuka tämä Suomen Jonghyun oikein on miehiään ja lopulta sitten selvisi että kyseessä onkin itseasiassa erään Paulan kaverin isoisä. Reaktio oli sen jälkeen aika lailla tämä:

No, näiden sattumusten jälkeen raahauduttiin vielä Chico'siin syömään ja sieltä lähdin sitten saattamaan Paulaa asemalle. Itselleni ruoka maistui mutta Paula kärsi ruokaansa unohtuneesta vuohenjuustosta. Kuulikohan tarjoilija meidän kiivasta keskustelua keskenämme siitä, mitkä ovat asiakkaan oikeudet ja niin edelleen... Mahtava vappu oli kuitenkin kaikin puolin, vaikka meininki on ehkä vähän vähemmän karnevaalimaista kuin kyseinen juhla antaisi toivoa.

JA OZONE HEI: Nyt kun käskit muistuttaa niin muistutanpa, että se video on edelleen tuossa alapuolella kun kerran halusit katsoa ;) Ei sillä että se nyt niin hirveän mielenkiintoinen olisi.

Ostoshöpinää

ggttgrwewewe by Kara0kara

Siellä sen suu käy taas parisenkymmentä minuuttia, kiitän katsojia kärsivällisyydestä. Tosta loppuun esitellystä The First-levystä unohin höpistä että se on todellakin Taiwanin versio, kuten olen ennenkin sanonut niin ovat usein ihan samaa kamaa kuin japanilaiset levyt mutta hintatason takia selvästi halvempia. Lisäksi japsuversiossa ei välttis ois saanut tollasta ihkua muovitaskua :C

Uudella mantereella

Moi ja pahoittelut hiljaisuudesta, aboutkerrallaan tasan viikko sitten kotiuduin kahen viikon Yhdysvaltojen matkalta ja tää viikko onkin sitten sujunut jet lagista selviytyessä, vasta viikonloppuna on alkanut tuntumaan että ollaan voiton puolella, tosin tänäänkin yöunet jäivät jostain syystä neljään vaivaiseen tuntiin, tiedä sitten tuosta. Tässä kummiskin ois nyt pikakelaus matkakuulumisista.

Pääagendana oli siis meikäläisen pikkuveljen tapaaminen, joka oli siis tämän vuoden vaihto-oppilaansa tuolla rapakon takana. Velipoika oli asutettu Johnstownin varsin tyypilliseen amerikkalaiseen pikkukaupunkiin, joka on tunnettu pääasiassa tulvista ja Lämäri-elokuvista. Kuten kuvastakin näkee niin Johnstownhan sijaitsee Pennsylvanian osavaltiossa aivan itärannikolla, ja suurimmat läheiset kaupungit ovat Pittsburgh ja Philadelphia. Meidät Suomen lattanuuteen tottuneet osavaltio yllätti pinnanmuodoillaan, jotka olivat yllättävän vuoristoiset.

Eli siis lennettiin suoralla lennolla New Yorkiin JFK:n kentälle ja ajeltiin siitä päätä pahkaa se viitisen tunnin matka tuonne Johnstowniin. Ekat pari päivää vietettiin tutustumalla veljen hostperheeseen (joka oli oikein mukava ja tultiin erinomaisesti juttuun) ja sen jälkeen pakattiin kimpsut ja kampsut ja pikuveli ja tämän hostveli autoon ja lähdettiin köröttelemään länteen kohti Chicagoa. Koska matka on noin kymmenen tuntia pitkä niin pysähdyttiin viettämään yö jossain päin Ohiota ja jatkettiin sitten seuraavana päivänä. Väliin jäävissä Ohiossa ja Indianassa tuli välillä melkein kotoisa olo, maisema kun muistuttaa meikäläistä Pohjanmaata kovastikin: paljon tasaista peltoa.

Chicagossa vietettiin pari päivää, ekaksi käytiin kattomassa paikallisia tunnettuja kohteita, lähinnä Navy Pier (Michiganjärven rannalla oleva ihme satamajuttu) ja Sears Tower (joka oli maailman korkein torni ennen Empire State Buildingia eli joskus vuonna nakki). Saatiin aika nopeasti tuta mistä tulee Chicagon lempinimi "The Windy City" :D Sears Toweriin en itse halunnut mennä kun en korkeista paikoista tykkää, yllä oleva kuva on luonnollisestikin muiden ottama. Kierreltiin äidin kanssa muuten vaan keskustaa. Mä itse tykkäsin Chicagosta ihan hurjasti, vaikka kyseessä on Yhdysvaltojen kolmanneksi suurin kaupunki niin suurkaupungin ihmisvilinästä ja melskeestä ei ole merkkiäkään, mesta muistuttaa uneliaisuudessaan itseasiassa tunnelmaltaan aika paljon kotoista Helsinkiämme. Rakennukset oli vaa vähän korkempia.

Toisena päivänä ajeltiin lähellä sijaitsevaan kauppakeskukseen, ilmeisesti jopa yksi jenkkilandian suurimmista. Äiti treffasi erästä ystäväpariskuntaansa ja me muut saatiin aika tehokkaasti raha palamaan. Oli siellä kyllä hirveä määrä kauppoja. Sellaisen hauskan jutun voin jakaa Chicagosta että vaikka amerikkalaiset aksentit ovat pääosin varsin selkeitä ja helppotajuisia (ainakin verrattuna siihen sössötykseen mitä eräissä eurooppalaisissa anglosaksisissa saarivaltioissa harrastetaan) mutta siellä musta tuntui että oli vaikea ymmärtää mitä jengi mulle sanoi. Jopa niinkin yksinkertainen viesti kuin "I like your shirt" ei meinannut mennä perille koska en vain tajunnut :D Tunne ei ollut ihan väärä, sillä ainakin äidin amerikkalaisen ystävän mukaan itärannikon suurissa kaupungeissa (Chicago, Nyki, Washington D.C) ihmisten puhe todella on vaikeaselkoisempaa, erityisesti siksi että he puhuvat nopeammin kuin pienemmillä paikkakunnilla.

No, tämän jälkeen palattiin Pennsylvaniaan pysähtyen jälleen josain päin Ohiota. Saavuttiin juuri pääsiäissunnuntaiksi ja mentiinkin reissusta suoraan päivälliselle pikkuveljen hostperheen ja niiden sukulaisten luokse. Oli mielenkiintosta nähdä miten jenkit vietti pääsiäistä, täällä ne ei hirveästi innostu suklaasta (ehkä siksi että amerikkalainen suklaa on tunetusti pahaa :D) vaan lapset saa pääsiäisenä rahaa ja lahjoja, ei tosin samalla mittapuulla kuin jouluna tietenkään. Pääsiäisen jälkeen chillattiin Johnstownissa ja tehtiin yksi päiväretki Pittsburghiin, jossa kaupungin kiertely jäi kyllä The Andy Warhol Museumiin, joka sai samalla olla tämän reissun kulttuuriosuus. Oli kyllä mielenkiintoinen kokemus, suosittelen :) Sen jälkeen mentiin vaan - jälleen kerran - ostoskeskukseen.

Vikana iltana Johnstownissa eli keskiviikkona käytiin syömässä vielä Juuson ja sen hostperheen kanssa, ja torstaina ajeltiinkin sitten kohti New Yorkia. Voin kertoa kaikille että en suosittele järin lämpimästi Manhattanilla kruisailua, ei ollut edes ruuhka-aika ja sydämentykytyksiä tunnettiin ihan takapenkilläkin. Näkipähän samalla vähän Broadwayta. Meidän hotelli sijaitsi vähän keskustasta syrjässä eli Queensissa, ulkona ei viitsitty liikkua illalla mutta yhteydet oli oikein hyvät metrolle. Torstaina ei oikeastaan tehty mitään oltiin niin uupuneita reissaamisesta.

Perjantaina suuntana oli sitten mikäpä muukaan kuin Times Square! Kyllä meni tällaisella pikkukaupungin tytsyllä viimeistään siinä vaiheessa pää pyörälle kun niitä rakennuksia ja mainostauluja tuijotteli... Tavoitteena oli ravata kaikissa kiinnostavissa kaupoissa ja tavarataloissa, mun destinaatio oli Times Squaren Disney-kauppa (joka oli hieeno). Myös vieressä oleva Toys 'r' us oli aika näkemisen arvoinen paikka, olisin halunnut kyytiin sisällä olevaan maailmanpyörään mutta taitaa jäädä ens kertaan ;( Jos Broadwayta pitkin käppäilyä ei lasketa niin nähtävyydet jäi tältä päivältä aika vähiin, Empire State Buildingkin katsastettiin vaan ulkoapäin. Eiku käytiinhän me Central Parkissa!

Lauantaina oli vieltä toinen NY-päivä, katsastettiin ulkoapäin Ground Zero (eli siis se missä oli ennen WTC-tornit) ja sipsuteltiin Wall Streetiä pitkin. Nykin metrot meni vähän hölmösti viikonloppuisin mutta päästiin lopulta takaisin Times Squarelle jossa oli aivan järrjettömästi ihmisiä! Phuh. Katkeroidun jokaisesta The Lion King-musikaalin mainoksesta, jos jonkun musikaalin haluaisin nähdä enemmän kuin minkään muun niin se on kyllä sitten se. Kyllä minä vielä joskus... New Yorkissa oli muuten aivan ihastuttavat säät, kuin olis kesä ollut! Eikä yhtään tuulista niinkuin Chicagossa! Penssylvaniassa sää vaihteli ihan laidasta laitaa, lähes kesämeiningistä räntäsateeseen.

Sunnuntaina hurautettiinkin hyvissä ajoin lentokentälle, jossa oli luvassa odottelua useamman tunnin verran. Vähän ainakin meitsi sai panikoituakin, kun  mun PittsburghinMacy'sista ostamassa Tommy Hilfigerin jakussa oli hälytin kiinni ja jouduttiin sitten menemään saman ketjun lafkaan pyytämään poistattamista. Onneksi homma sujui toivotun mukaisesti. Kotimatka oli onnistunut muutta uuvuttava, koska kone oli kaheksan aikaa aamulla Suomessa ja minä tunnollisena opiskelijana suuntasin luennolle vaikken ollut silmäystäkään nukkunut. Myöhemmin selvis että oli tossa paluumatkan tuiskeessa kadonnut silmälasitkin johonkin...

 Eli sellainen reissu sitten. Kaikin puolin oikein mukava ja onnistunut vaikkakin ennakkoarvelujen mukaan vaati kyllä veronsa opinnoissa. No, mitäpä tuolle nyt enää tässä vaiheessa voi. Teidän harmiksenne aion myös vähän hehkuttaa videolla ostoksiani (joita tuli tehtyä vaikka kotimaassa pihistelijä olenkin), joten meikäläisen hyljepärstää joudutte sietämään jos nämä asiat kiinnostavat. Videoiminen kun on vaan niin pirun paljon helpompaa kuin valokuvaaminen.

Eli palataan asiaan vielä pikapuoliin!

Kosmetiikka-aiheisia ostoksia ja haaste

Mä olen yrittänyt pitää jotain meikkishoppailulakkoa, sillä viikon päästä olisi todellakin nokka kohti nykiä ja siellä Sephorasta tulee kyllä varmaan parit meikit ostettua. No, aina ei mene asiat niin kuin Strömsössä ja Sokoksen 3+1 päiviltä tuli ihan pari ostosjuttua tehtyä. No, on mulla ehkä perustelujakin. Ainakin melkein.

Olin kuullut hyvää juttua Ecotoolsin ympäristöystävällisistä meikkisiveltimistä, joten kun Sokoksella pyöriessäni huomasin joitakin settejä tarjouksessa, niin mukaani tarttuivat nämä. Kuten kuvasta näkee, niin käytössä ovat jo olleet :D Sivellinten varsi on bambua, metalliosat kierrätysalumiinia ja harjasosat synteettistä karvaa, ja tuntuvat ainakin meitsin naamaan mukavilta ja pehmoisilta. En ole vielä ehtinyt näitä pesemään, joten en sitten vielä tiedä menevätkö ihan kurjan näköisiksi pesukäsittelyn jälkeen.

Settiin kuuluu poskipunasivellin, rajaussivellin, ripsi+kulmakampa, luomivärisivellin ja peitevärisivellin. Ihan kelpo ostos meitsille, siltä olinkin kaipaillut poskipuna- ja rajaussivellintä, samoin ripsikampaa kun vanha meni rikki. Myös toinen luomivärisivellin tuli tarpeeseen. Peitemömmösivellin ion isompi ku se mihin oon tottunut, mutta ihan kelposti hoitaa hommansa, olen käyttänyt tota myös highlighterin levittämiseen.

Taisin ihan viime meikkihöpötyspostauksessa puhua We Care Iconin huulikiilloista, ja kun mokomat olivat alessa niin ostinpahan sitten toisenkin! Edellinen oli sävyltään Perfect Purple, ja tämä on nimeltään Perfect Raspberry. Perfect Purple on sävyltään tumma liila, ja tämä on kirkas pinkki, hieman tummempi kuin neon, muttei hirveästi. Lisäksi tässä pinkissä taitaa olla pienen pieniä shimmerhippusia.

Ylempänä perfect raspberry ja alempana perfect purple

Parasta näissä WCI:n kiilloissa on, että joissain sväyissä on ihan mahtava pigmentti. Näissäkin peittävyys on ihan huulipunan luokkaaa, toisin kuin useimmilla kiilloilla. Hohde on myös aika mahtava, ja siksi nätä onkin joskus mukava käyttää punan sijaan. En osaa oikein sanoa tahmaisuudesta mitään. Huonona puolena onkin sitten huulikiiltojen helmasynti eli pysyvyys. Nää lähtee aika helposti liukumaan vähän pois tyosta huulien keskiosasta, ja itse ainakin joudun aina hankailemaan huulia yhteen että saisin kiillon jollain tavalla asettumaan :D Toinen on se, että näissä on aika vahva haju. Itseäni ei haittaa mutta jotain hajusteherkkää voikin häiritä.

Voi niitä aikoja kun minäkin vihasin kaikkia glittereitä ja kiiltoja ja shineitä ja kimmellyksiä ja shimmereitä ja sen sellaisia turhia hömpötyksiä.

Mutta niin, rakas otsooni-ihmiseni haastoi minut tällaiseen hassunhauskaan haasteeseen, jonka ajattelinkin tässä seuraavaksi toteuttaa.

1. Each person must post eleven things about themselves on their blog
2. Answer the questions the tagger has set for you plus create eleven questions for the people you tag to answer
3. Choose eleven people and link them in your post
4. Go to their page and tell them
5. No tag backs
6. You legitimately have to tag

Eli ekaksi aktoja pöytään:

1. Mulla on ihan sika pienet kädet, en ole armaan koskaan tavannut aikuista ihmistä jonka käsi on pienempi kuin mun, harvoilla edes saman kokoinen. Se on aika ärsyttävää, sillä monet puhelinmallit, kuten iphone, eivät ole musta mukavia käyttää koska ne on liian isoja mun handuun.


2. Mun mielestä kiroilu on monissa tilanteissa tosi ärsyttävää. Joo, kyllä iteltäkin saattaa muutama ärräpää tippua kun salinjohtaja käyttää Pokémonmatsissa Full restoren tai Tumblrissa tulee vastaan rival ship, mutta kirosanojen viljeleminen arkikäytössä on mun mielestä osoitus lähinnä huonoista tavoista. Erityisesti tuntemattomien tai puolituttujen seurassa kiroilu on musta pyöristyttävää. Mun tutut tietää että mulla on erityinen vihasuhde erääseen p-llä alkavaan kirosanaan.

3. En ole varma mun silmien väristä. Luonnonvalossa tarkin termi ois ehkä petrolinsininen, siis siniharmaa jossa on vähän vihreää. Meikki ja valaistus tietty vähän vaikuttaa siihen, että onko väri enemmän sininen, harmaa vai vihertävä. Hassu juttu kummiskin on, että mun silmien väri on aika tumma, ja usein ihmiset jotka sanoo mun silmien väristä jotain, sanoo sen olevan ruskea!

4. Mä kadun aina hirveästi kaikkia sanojani, aina kun viestittelen tai puhun jollekulle joka ei oo tosi läheinen ystävä niin mietin satamiljoonaa tapaa miten sen mun viestin voi ymmärtää väärin. Useimmiten ihan turhaan, kuten saatte arvata.


5. Mulla on ongelmallinen suhde rahaan ja omistamiseen. Harkitsen yleensä mun ostokset tarkkaan, harvoin teen heräteostoksia ja pistän aika paljon rahaa säästöön. Inhoan nettishoppailua sen takia että joudun käyttämään mun tilillä olevia rahoja ja siitä mulle tulee aina kauhean paha omatunto. Mun mielestä velalliseksi joutuminen on suunnilleen kauheinta mitä tiedän.

6. En ole ikinä osallistunut blogiarvontoihin. En edes silloin, vaikka palkintona olisi jotain mikä musta olisi kiva omistaa. En vain näe juttujen voittamista sen väärtinä, että pienentäisin muiden ihmisten mahdollisuutta voittaa. Ehkä niille ihmisille on tavaroista enemmän iloa kuin mulle.

7. Olen kai maininnut tämän ennenkin, mutta musta maailman parasta ajanvietettä on istua yhden tai useamman kaverin seurassa ja vaan puhua asioista maan ja taivaan välillä. Se on hieno tunne kun on sellanen fiilis, että kaikki viihtyy siinä yhdessä ja nauttivat olostaan!

8. Ollessani jännittynyt, kärsimätön, innoissani, raivoissani tai muuten vain vähän täpinöissäni raavin pöytää sormet levällään.

9. Vaikka Etelä-Koreaan lähtöön on enää reilut neljä kuukautta, en yleensä ajattelee asiaa hirveästi. Usein ihan unohdan että mun elämä tulee muuttumaan aika lailla ihan pian. Välillä asiat kuitenkin aktualisoituu ja silloin iskee paniikki!

10. En pidä itseäni millään tavalla omituisena tai erikoisena, vaikka minulle onkin sanottu että valintani elämässä voidaan kokea sellaisina. Omasta mielestäni olen ihan "tavis" ihminen jolla on tavallisia kiinnostuksenkohteita ja intressejä elämälle. Vaikka loppupeleissä musta on aika hankala sanoa kuka on tavis ja kuka ei.

No okei, ehkä se että jos voittaisin lotossa nii haluisin antaa mun rahat SM Entertainmentille että ne pukkais ilmoille lisää mun OTP:hen liittyvää matskua voidaan laskea epätavalliseski elämänintressiksi.

11. Mulla on ripsivärikriisi. Mulla on liikaa avattuja ripsivärejä, mulla on liikaa avaamattomia ripsivärejä ja onpa mulla vielä yksi ripsiväri ostoslistallakin. Ja kun joku vanha ripsari sattuu kuivahtamaan niin en kummiskaan raaski sitä heittää pois vaan yritän herättää sen henkiin sekoittamalla maskaramassaan kosteusvoidetta :/

Ja sitten ne kysymykset. Vastaan suomeksi vaikka Ozone-beibi kirjoittikin kyssärinsä enkuksi.

1. What is the greatest thing that has happened to you this year?

Jaa-a. Uskon aika lailla että ne hurjimmat jutut on vielä edessä, sen verran erikoinen vuosi on mulla tulossa! Ja ollaanhan me edetty vasta yksi neljäsosa... :) Mutta tähänastisista jutuista on kyllä varmaan toi supermukava Wienin reissu Paulan ja sen äidin kanssa!

2. Which artist's/band's concert you'd like to go? You can share a few.

SuG ja Alice Nine, enimmäkseen. Scandinavian Music Group ja Jenni Vartiainen ois myös hauska käydä kuulemassa.

3. What are your morning chores?

Herään, käyn pesemässä hampaat, rasvaan naaman ja meikkaan, käyn syömässä aamupalan, puen päälleni ja kipitän bussille!

4. What kind of features make a person attractive? Think about both, features that are linked with "inner beauty" and appearance.

Ulkonäössä siropiirteiset kasvot, suuret silmät, sileät posket ja hyvä ryhti. Luonteessa tunneälykkyys, keskustelutaito, huumorintaju ja hyväkäytöksinen olemus.

5. What language do you find the most beautiful?

Oma äidinkieleni eli suomi, totta kai. Vieraista kielistä jos pitää valita niin olen tylsä ja sanon ranska, koska siinä nyt vaan on oma charminsa.

6. What is/was your favourite school subject?

Lukiossa kemia, historia ja englanti, nyt yliopistossa tykkäilen hirveesti kirkkohistoriasta ja eksegetiikasta.

7. What does computer and internet mean to you?

KOKO ELÄMÄÄ. Olen tietokoneriippuvainen.

8. If you had to change your hair colour, which colour would you choose?

Musta.

9. What is the worst movie you've ever seen and why?

Jaa-a, Veijarit oli kyllä aika hirveä... :D Samoin Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä, yök.

10. Think about a situation where you had no home, no money and no food. What would you do?

Luottaa siihen, että Luoja ja muut ihmiset olisivat niin armollisia että onnistuisin itseni hengissä pitämään.

11. Are you a person who judges other people easily by their appearance, for instance?

Jokainen ihminen kiinnittää huomiota toisen ihmisen ulkonäköön, kukaan meistä ei välty nonverbaalisilta viesteiltä. Mutta omasta mielestäni en luokittele ihmisiä ulkonäön perusteella sen enempää kuin muutkaan, toki kiinnitän siihen huomiota, mutta en paheksu tai arvostele ihmisiä joiden valinnat ulkonäön suhteen ovat toisenlaisia kuin minulla enkä ajattele etteivätkö he voisi olla hyviä ihmisiä.

Ja sitten kyssäreitä haastetuille:

1. Oletko sisään- vai ulospäinsuuntautunut?

2. Mikä on mielestäsi maailman paras biisi?

3. Minkä ilmiön muistat hyvin lapsuudestasi?

4. Juotko mielummin teetä vai kahvia, vai skippaatko kummankin?

5. Missä ammatissa haluaisit olla?

6. Pidätkö hajuvedestä, ja jos kyllä, niin mikä on suosikkituoksusi?

7. Keräiletkö mitään?

8. Kerro yksi asia jota odotat tältä vuodelta!

9. Oletko enemmän koira- vai kissaihminen?

10. Kuka on mielestäsi maailman kaunein henkilö?

11. Mitä tekisit, jos tietäisit kuolevasi huomenna?

Ja vaikka säännöissä nyt kovasti vaaditaankiin haastamaan ne 11 ihmistä, niin mun kaltainen sosiaalisesti rajoittunut haastaa vain yhden, nimittäin Caylan, jos hän siis yhä pitää blogiaan! Lisäksi kuka tahansa postauksen lukenut joka ei tätä ole vielä tehnyt voi kokea itsensä haastetuksi :)