Reporankana

Meikämimmillä on ihan syytä hymyyn. Eilen lähetettiin nimittäin mun viimevuotisesta työpaikasta viestiä että raahaa ahterisi tänne kesäkuun alussa, sulle on töitä. Mun kannalta tää on monessa suhteessa loistojuttu, sillä 1) ei tarvi enää opiskelujuttuja murehtia 2) tunnen paikat ja työtoverit, koska todellaki nuohoan samaa urheilukenttää kun viimeki vuonna 3) ainakin viime vuonna kesäkuun työntekijät olivat vain kuukauden, joten tää tarkottais että mulla on heinäkuussa aikaa jatkaa hc-lahnailua nähdä kavereita ja sukulaisia ja muutenkin valmistella sitä elokuun ekana päivänä koittavaa lähtöä. Ja lopputoukokuun voin viettää niin sanotusti reporankana eli tekemättä mitään. Olenko tyytyväinen vai tyytyväinen?

Ainoa pieni miinuspuoli on että en varmaan työviikkoina jaksa koreaa raahautua opiskelemaan, ja muutenkin kielikeskus menee kiinni kesäkuun puolessavälissä. Tiedän että en saisi valittaa tällasista pikkujutuista koka kaikilla ei ole samanlaista mahdollisuutta lähteä maita ja mantuja koluamaan niin kuin minulla, mutta kyllä tuo korean opiskelu vaan jaksaa nyppiä kerta toisensa jälkeen... Ne miljoonat epäsäännölliset verbit ja kaikki! Hyh. Kaiken lisäksi joudun kuuntelemaan äitini motivoivaa puhetta siitä, kuinkas hän ei nykyään jaksa enää opiskella kieliä kun hän ulkomailla oleilun jälkeen tajusi kuinka helppoa oppiminen on kun joutuu olemaan äidinkielisten puhujien seurassa. No, ehkä ostan vielä loppukesäksi jonkun halvan oppikirjan jota voi sitten kotona opiskella. Ja -OZONE-:n suosituksesta olen alkanut yhtä draamaakin napittamaan, jos siitä tarttuisi jotain hyödyllistä. Oonkin jo oppinut sanomaan "mitä minä nyt teen", joka mut tuntien tulee olemaan aika kovassa kulutuksessa...

Viime viikko on sujunut enemmän tai vähemmän passiivisissa merkeissä. Viikonloppuna ajeltiin isovanhempia tapaamaan. Käytiin mummon kanssa katsomassa Kotkan kaupunginteatterillla lastennäytelmä Koirien Kalevala, jonka katsojista kuulemma yleensä on suurempi osa aikuisia kuin lapsia :D Itse pidän enemmän lapsille suunnatusta teatterista kuin varsinaisesta aikuisten näytelmistä, lukioaikoina niitä tuli koulun takia käytyä kattomassa eikä ollut oikeen mun juttu. Lastennäytelmissä on selkeemmin seurattava juoni ja yleensä kiinnostavia hahmoja. Tosta Koirien Kalevalastakin tykkäsin, näyttelijät olivat tosi hyviä!

Tälle viikolle ei oo alkupuolelle mitään speciaalimpaa ollut, mutta helatorstaina alkaa mun vapaaehtoistyöjaksoon liittyvä valmennusleiri, joka kestää sunnuntaihin asti. Kuten tavallisesti niin meitsiä vähän jännittää taas uusien ihmisten kanssa pyöriminen mutta eiköhän tuolla ihan mukavaa ole. Pääsee vähän tuulettumaan. Ehkä mulle siellä sitten ihan oikeasti valkenee minkälaiseen soppaan oon lusikkani työntänyt. Toistaiseksi olo on vielä epäilyttävän huoleton.

Yritän tässä kans vähä piristyä. Mun unirytmi on ollut ihan ufo, meen koisimaan sangen hyvissä ajoin yhdentoista ja kahdentoista välillä ja herään lähes poikkeuksetta seitsemän maissa aamulla (tänään jo puoli seiskalta..) ja raahaudun ylös puoliunessa koska sängyssä makoilu on mun mielestä ajanhukkaa enkä muutenkaa saa enää unta. Mutta tää aikasin heräily johtaa siihen että oon iltapuolelle mennessä ihan kuitti. Jees.