Todistan taas yllätyksettömyyteni. Tämä haaste on ikivanha ja jokainen tän haasteen tehnyt ottaa kuvansa weheartit.comista. Joten minä muiden perässä, uu jeaahhh.
The hair you would die for?
Your dream place to live?
Clothes you would like to wear?
The way you would like to spend most of your days?
Things you would like to have?
Person you would love to look like?
Haaste: Day 9 - Jokin jota odotat todella kovasti
Ensi kesä! Mulla on tulossa niin kammottava stressikevät, että ei oo varmaan mikään ihme että odotan kesää ihan himona, kun kaikki hermoja raastavat jutut on takana! Muutenkin nyt lukion jälkeen elämä tulee varmana olee erilaista, ja odotan innolla että millanen esimerkiks ens syksy tulee olee~ Voi kesä, tule jo!
Nyt on sitten luvassa tosi kökköä ajatusvirtaa, vapaa-aika + takkuileva kirjoitus = ei hyvä
Olen törmännyt useampaankin itseni kanssa samaa ikäluokkaa edustavaan henkilöön, jotka luulevat tietävänsä mitä massakulttuuri on. Todellisuudessa he eivät tiedä. Suomessa massailmiöt kuolivat nuorisokulttuurin piirissä viimeistään 90-luvulla, vuosituhannen vaihteessa nuorisokulttuuri oli jo täysin pirstaloitunut. Enää ei voi edes puhua musiikista, "jota soitetaan koko ajan radiossa", koska eri radiokanavat soittavat niin erilaista musiikkia.
2000-luvulla voitaisiin nuorisokulttuurin piirissä alkaa puhua paikallisista ilmiöistä tai erilaisista alakulttuureista. Kuluneen vuosikymmenen ilmiöiksi jäävät varmasti ainakin anime ja manga, emo- ja scenetyyli sekä j-rock. Viimeksi mainittu tulee ainakin allekirjoittaneelle pysymään yhtenä todellisena 2000-luvun juttuna, samalla tavalla kun vaikka glamrock 80-luvulla. 2010-luvulla j-rock on jo länsimaissa kuollut, nykyään useimmat j-rockia fanittaneet ovat siirtyneet jpopiin, kpopiin tai hylänneet aasialaisen kokonaan. Tai ainakin siltä minusta tuntuu. Se ei ole paha, sillä maailma muuttuu ja tyylit vaihtuu.
2000-luvun ilmiöistä j-rock on ollut minulle kaikista henkilökohtaisin, mutta samalla myös kummallisin. Japanilaisen rockin piiristä visual-kei on saanut kovasti suosiota länsimaissa, vaan miksi? Bändien musiikki on loppujen lopuksi hyvin länsimaisvaikutteista, visual keihän syntyi glamrockin pohjalta (X Japan...) J-rock-piireissä on olemassa mielenkiintoinen puolustelureaktio, joka tulee esille aina välillä: "Siis mä kuuntelen niitä vaan musiikin takia." No, kai tähän on uskominen, mutta totuus on että visual kein catchi on juurikin kaikessa muussa kuin musiikissa.
Minulla on teoria, että länsimaiset tytöt kokevat juuri tämän musiikinlajin puoleensavetävänä siksi, että moderni visual kei sisältää perinteisiä sukupuolirooleja kyseenalaistavia ajatuksia. Jo vaikka kuinka kauan on puhuttu siitä, että viihdeteollisuus alistaa ja esineellistää naisia. Mutta visual keissäpä miehet joutuvat olemaan seksiobjekteja, kieroutuneen naisyleisön puolustuskyvytöntä riistaa. Hyvästi machot ja äijät, näissä piireissä heitä vain paheksuttaisiin!
Visual keitä ollaan kauhisteltu ja solvattu, rokkareita on väitetty naisen näköisiksi ja homoseksuaaleiksi, itselläni on jopa sukulainen joka on musiikkimakuni takia pelännyt minun ihailevan sukupuolenvaihtoleikkauksia. Tyyliin kuuluva rohkea leikittely sukupuolirooleilla on varmasti monelle länsimaalaiselle ennenkuulumatonta (osoittaen näin kulttuurimme sisänrakennettuja ennakkoluuloja) ja siksi hieman vieraannuttavaa. Nuorille, aina uutta ja erilaista janoaville nuorille se on kuitenkin juuri sitä mitä he kaipaavat: rajojen rikkomista.
Paksut meikit ja tyylitellyt vaatteet, homoeroottinen roolileikki lavalla ja seksualisoitu lavaesiintyminen. Visual keissä mies asetetaan yllättävään asemaan, olemaan passiivisesti katseiden, mielikuvien ja himojen kohteena. Juuri siihen asemaan, mikä on perinteisesti viihteessä mielletty naiselle. Ja tämä on ehkä juuri se asia, mikä sai tytöt viehtymään visual keihin. Fanit dominoivat kaikkea ja visual kei on naisen valtaa. Tyyliin liittyvä seksuaalisuus on välillä suorastaan pelottavaa, tästä vaikkapa osoitus Dio - distraugh overlordin surullisenkuuluisa ensimmäinen Suomen keikka, jossa bändiläiset joutuivat käytännössä katsoen ahdistelun kohteeksi. Roolien päälaelleen kääntäminen on kuitenkin ironista siihen nähden, että Japani on edelleen patriarkaalisempi ja vanhanaikaisempi yhteiskunta kuin monet länsimaat.
Vaikka jrock on kuollut ja sukupuolirooliajattelu katoamassa Suomesta, niin monelle skenessä mukana olleelle visual kei jää varmasti elämään muistoihin. Tyylisuuntana se katsoi rajoja ja rooleja läpi sormiensa, visual kei kokeili ja kapinoi. Ja silti, loppujen lopuksi, j-rokkaritkin ovat vain tavallisia miehiä, jotka ansaitsevat leipänsä maailmanlaajuisina seksisymboleina.
Haaste: Day 8 - Lempihedelmä
Sanoisin että banaani. Sopivan makeeta ja pehmeää. Ainoa huono puoli banaaneissa on että ne menee niin nopeasti huonoiksi .___. Muita lemppareita on kiivit, viinirypäleet ja kirsikat.
Tänään aamulla tiivistin omatoimisesti mielialani tähän varsin kuuluisaan lauseeseen: "V*ttu kun v*tuttaa." Ja kuulkaa, silloin kun mä kiroilen tällaisessa tilanteessa, nii se tarkottaa että ihan oikeasti kyrsii. Mun viime viikolla povaamani huono viikko näyttää toteutuvan hyvää mallia, sillä eilenkään ei mielialassa ollut kehumista (hmm, mahtaakohan nää mun "ennustukset" vaikuttaa asiaan...) Aamulla myöhästytin iskän töistä ja panikoin bussikortin hukkaamista ja sitä että pääsisin vasta illalla kotiin. No, mieliala parani vähän kun mun iltamenot peruuntui ja pääsin sitten aikaisemmin rentoilemaan. Bussikorttikin löytyi tosta oman huoneen lattialta ja iskäkin kertoi etei hän lopulta sitten myöhästynytkään. Tulin taas vaihteen vuoksi siihen tulokseen, että positiivisuus voittaa aina.
Oon kriiseillyt varsinkin eilisen puolella mun jatko-opintosuunnitelmia. Tällä hetkellä ykkösvaihtoehto olisi mennä teologiaa opiskelemaan ja valmistua uskonnon- ja filosofianopettajaksi. Kakkosvaihtoehtona oon pitänyt diakonin koulutusta, koska teologisen pääsykokeisiin opiskelusta vois olla hyötyä sinnekin mentäessä. Mulle on kuitenkin nyt selvinnyt, että Diakiin voi hakee diakonilinjalle ainoastaan Ouluun... Jes. Kuulemma Helsingissäkin on diakonilinja, mutta ilmeisesti sinne ei voi hakea joka vuosi. Nyt pitäisi keksiä sitten joku toinen backup-plan. Voisin tietysti mennä hesan diakiin opiskelemaan tavallista sossualaa ja jos homma nappaa vuodenkin päästä niin toivoa että voisin hakea diakoniksi opiskelemaan sitten (valtaosan opinnoista kun vissiin sitten saisin hyväksiluettua). Mutta ärsyttää silti kun joudun nyt funtsimaan kahta tarkemmin tätä juttua, koska hirveen moneen pääsykokeeseen ei ylpääreiden jälkeen ehi lukea. Oh damn...
Perjantaina olisi edessä ensimmäinen kuuden tunnin istumismaratoni eli siis tekstitaidon prelit. Toivottavasti oon hereillä ja skarppina ja toivottavasti ei tuu tehtäväksi esim. analysoida RUNOA (ihan syvältä). Vaikka kyseessä ei ookkaa se todellinen koitos nii hyvä vaa että on tässä yo-harjoittelussakin jo terässä! Varsinkin kun äikkä nyt on se aine mihin aion panostaa. Nih.
Haaste: Day 7 - Jotakin joka kiihottaa sinua
Noni hei, eka ajatus mikä tästä tulee mieleen on, että piru vie ei tollasia tulla kyselemään kunniallisilta naisilta... Mutta oikeastaan sanalla "kiihottaa" on todellisuudessa laajempi merkitys kuin se minä me sen ymmärrämme. Oikeastaan "kiihottaa" tarkoittaa kokonaisuudessaan jotain sen suuntaista kuin "herättää tunteiden kuohuntaa" tai "herättää hallitsemattoman mielentilan". Tästä osoituksena kielessämme on sana "kansankiihottaja" joka ei (onneksi) tarkoita mitään seksuaalisuuteen liittyvää.
Voisin siis vastata tähän kysymykseen kauneus. Se on jo sanana minulle jotain mieltä kiehtovaa ja ajatukset mukanaan vievää. Mikään, ei yksinkertaisesti mikään ole niin vangitsevaa ja vapauttavaa kuin henkeä salpaava kauneus. Toivon etten anna itsestäni mitään superpinnallista kuvaa, koska kauneus ei ole todellakaan minulle ainoa arvo maailmassa. Se on vain jotain joka vetää minua puoleensa kuin magneetti.
Kuva on pöllästy Photobucketista.Tiedän, olen pahis.
Mulla alkoi vika kunnon viikko lukiossa, ja musta tuntuu että tuun kärsimään pahasta motivaatio-ongelmasta tässä tulevina päivinä. Senpä takia siis lohdutan itseäni pistämällä tämän kuvan. Tavallisesti oon kaikenlaisia ampumavälineitä vastaan, mutta tää kuva saa kuolan valumaan sen verran että menköön sitten. Muuten, eikö Tora vaikuta kaikkien muidenkin ihmisten mielestä tyypiltä, joka vois tykätä maksamakkaravoileivistä?
Mutta niin joo. Maanantai ja uudet kujeet, mun osalla se tarkoitti sitä perinteistä kuuden tunnin koululagausta ja tätä kirjoittaessa olisi edessä läksyjen tekoon ryhtyminen. Voi että kun houkuttelisi... Jotenkin tuntuu tosi epätodelliselta, että pian en käy enää päivääkään lukiota! Näin kliseisesti voisi todeta, että vastahan äskenhän mokoman aloitin. Siltikin kahteen ja puoleen vuoteen on mahtunut ihan hirveesti kaikenlaista, ja lukio onkin ollut mulle kaikista muutosrikkain aika mun toistaiseksi lyhyestä elämästäni. Muutos on niin hassua! Tietyltä osin olen onnellisempi kuin kolme vuotta sitten, mutta tietyiltä osin olen alkanut vaatia elämältäni paljon enemmän.
Toisaalta lukion lopun fiilistely on ihan turhaa, koska kuten olenkin maininnut, todelliset koetukset ovat vasta edessäpäin. Ja tääkin viikko on vielä kovaa työtä, stressattavana olisi ainakin vielä äikän esitelmää ja tekstitaidon preliä. Mutta kyllä sitten on voittaja olo kun parin viikon päästä istuu rekassa karkkia heittelemässä! Vaikka edessä onkin monen kuukauden mökkihöperöityminen yo- ja pääsykoekirjojen parissa...
Haaste: Day 6 - Joku joka tekee sinut todella onnelliseksi
No, en oikeen tiiä haluaako asianomainen saada tätä meriittiä (ainakaan tälleen julkisesti), mutta en kyllä osaa vastata tähän ketää muuta kuin Paulan. Kuten oon jo monet kerrat sanonu niin se on antanut mun elämään enemmän kuin kukaan mun muu ystävä, ja kaiken lisäks se on vanhempien ohella ehkä ainoo ihminen mun elämässä jonka uskon olevan myös tulevinakin vuosina.
Haaste: Day 5 - Jotakin joka saa sinut hymyilemään
Tällä kertaa haaste tuleekin ihan alkuun, koska ajattelin venyttää mokoman koko postauksen mittaiseksi. Valinta tähän kohtaan ei ollut mitenkään helppo, koska on olemassa niiiiin paljon asioita jotka saavat minut hymyilemään! Päätin kuitenkin vastata todella kliseisesti tähän että hyvä musiikki. Monet varmaan tietää sen tunteen ku fiilistelee jotain superhyvää biisiä... Oi joi.
Vaikka mä oon mun lempimusiikista jauhanut täällä blogissa vaikka kuinka monta kertaa, mutta jauhetaanpa vähän vielä lisää. Ajattelin spämmätä nyt vähän mun lempibiisejä tänne, sellasia jotka on iha all-time favoriteja ja sitten sellasia joita oon tässä viimeaikoina popitellut. Samalla voisin kertoa vähän mun musiikkimaun kehityksestä, ehkäpä... Niihinj otka voi kuunnella youtubesta nii pistän videon mukaan, muihin sitte vaan nimen :---)
Ja aloitetaan tietysti mun mielestä maailman parhaalla biisillä (muut eivät ole varsinaisessa järjestyksessä)
Mike Oldfield & Maggie Reilly - Moonlight Shadow
Tää on ollut mun suosikki jo monta vuotta, ja on edelleen. Mun vanhemmat aina kommentoi tästä: "Tää on NIIN kasari!" Tää on jotenkin vaan niin täydellinen, ihana melodia, ihanat sanoitukset, ihana laulu... Olin ihan närkästynyt kun tää ei sijoittunut Radio Aallon Kaikkien Aikojen Parhaiden Biisien listalla edes sadan parhaan joukkoon... :D
Groove Coverage - Moonlight Shadow
Tää on siis Groove Coveragen coveri tosta edellä mainitusta Oldfieldin biisistä, ja saattaa hyvinki olla että kuulin tän ennen tota alkuperästä. Anyway, kuten arvata saattaa, tää on mun ihan lempparibiisi GC:lta, kivan erilainen kun alkuperänen mutta silti niin hyvä...! Groove Coverage on tehny ainakin kaks muutakin coveria tosta Moonlight Shadowista, mutta ne on sellasia enemmän balladimaisia. Groove Coverage oli Cascadan ohella sellasia bändejä, jota aloin kunnolla kuunnella, se oli joskus silloin yläasteen alkupuolella... Kuten huomaa niin olin silloin kovasti tanssimusiikkiin, ja edelleenkin tykkäilen kyllä sekä GC:n että Cascadan musasta ^^
Alice Nine - the beautiful name
Koska arisu-ihkutus on ollut pinnalla niin pääsekööt he seuravaaksi estradille! The beautiful name on ehdottomasti parasta mitä bändi on kuunaan tehnyt, ja se on paljon se. Kaiken lisäksi biisin musiikkivideo on mielestäni maailman paras. Arvostukseni osoittakoon se, että minun piti pitää puhe jostain, mitä pidän kauniina, ja pidin puheen sitten tästä videosta. Myönnettäköön, että kokonaisuudessaan video koostuu jostain epämääräisestä kaverista, joka soutelee merellä, mutta itse tarkoitan tätä ihan musiikki-osiota.
Alice Nine - 華 [Hana]
Hana on minulle tärkeä biisi, koska siinä on tunnearvoa, monellakin tavalla. Kuunneltuani Hanan ensimmäisen kerran ymmärsin todella, että miten hienoa musiikkia tämä bändi tekee. Siis arisun uusi tuotanto on aivan mieletöntä! Todellisen Alice Nine-faniuteni voisi siis sanoa alkaneen tästä biisistä, vaikka olin bändiä ennenkin kuunnelut ^^ Uusi tuotanto todellakin rulaa, ja mulla on vähän turhankin kovat odotukset GEMINI-alpalle...
Jenni Vartiainen - Minä ja Hän
Jenni Vartiainen on siis mun suosikkiartisti ja tää on mun suosikkibiisi siltä. Oikea sana kuvailemaan tätä olisi varmaan pysäyttävä. Ihan alkaa heikottaa kun kuuntelee, kun tässä on vaan niin kauniit sanat ja melodia... Tässä laulussa on jotenkin niin mystiset lyriikat, tietyllä tavalla hengelliset. Pysäyttää pohtimaan.
SuG - Vi-vi-vi
Pidän hirmuna tästä SuGin kappaleesta, jotenkin niin hyväntuulisen oloinen. Video on aika jänskä. En ekalta kuulemalta niin tykännyt tästä, mutta myöhemmin aloin pitää ^^ Mulla on muuten tästä n0iZ stAr-levystä Limited Edition-versio, mutta en oo koskaan tainnua viitsiytyä katsomaan tätä DVD:ltä... Fail, eh?
SuG - Love Scream Party
Ei tästä voi muuta sanoa kun että tässä on jotain legendaarista! Silloin vuonna -08 kun tääkin ilmesty niin jotenki kaikki jotka kuunteli j-musiikkia tunsi tämän, ja edelleen tää taitaa olla Sugin tunnetuin biisi. Ehkäpä siksi tästä tulee jotenkin nostalginen olo joka kerta, ja siksi tästä niin tykkääkin. Muistan kans ku ekan kerran näin tän niin kommentoin että Takeru kuulostaa iha Cristal Snow'lta.
Ultra Bra - Laulu Marsalkka Mannerheimista (ei videota)
Tästä ei nyt ole videota, jota en sisänsä ihmettele, sillä tää ei todellakaa kuulu Ultra Bran tunnetuimpiin veisuihin. Harmi sinänsä, sillä tämä on todella hyvä. Toisaalta tuon suurimmaksi suomalaiseksi äänestetyn marsalkan asemaa kyseenalaistavan biisin epäsuosion voi kieltämättä ymmärtää... Musta tää on hyvä, hirveästi fiilistä ja niin mukaansatempaava melodia...!
Nightwish - Fantasmic
Oon vissiin monet kerrat kommentoinutkin että Nightwish ja Disney-aihe ei voi olla mitään muuta kuin loistavaa. Fantasmic on niin eeppinen biisi, voi että... Nightwishistäkin oon tykännyt aika kauan, ja mulla on ollu vuosia kaikki vanhan Nightwishin studioalbumit, mutta en ole siltikään saanut vielä kaikkia ladattua konelle ja ipodille. Mitä, aikaansaamaton, minäkö?
Nightwish - Ever dream
Jos Fantasmic on mun lemppari NW:ltä, niin tokalempparia on tosi vaikea valita. Sanoisin silti ehkäpä tämän. Jotenkin Ever dream on niin hienosti sanoitettu, tykkään ehkä eniten kun siinä lauletaan my song can but borrow your grace. Niin ihana!
Garbage . 1# Crush
Garbage on musta oikein hyvä bändi, johon tutustuin Rock Bandia pelaamalla. Yleensä en tykkää bändeistä, joiden sanoitukset on masentavia, mutta Garbage käsittelee musta mielenkiintoisella tavalla vähän poikkeavia ihmisiä. 1# Crush siis kertoo pakkomielteisestä rakkaudesta, ja hienosti kertookin. Biisin on onnistuttu luomaan niin upea tunnelma.. Tämä kuulemma soi myös Baz Luhmannin ohjaamassa William Shakespeare's Romeo + Julietissa, mutta en ole koskaan onnistunut paikantamaan missä kohdassa.
Kra - Haruiro no hana
Kralla on joitain ihan tajuttoman hyviä biisejä, ja Haruiro no Hana on näistä paras. Ihan huippu meininki, tätä vois kuunnella vaikka kuinka monta kertaa kyllästymättä~ Keiyuu näyttää videossa parhaat tanssitaitonsa, me ollaan monesti puhuttu Paulan kanssa et pitäis muuttaa Japaniin opettamaan j-rokkareita tanssimaan (Ai nii hups, enhän mä osaa tanssii... No voin olla manageri)
Bryan Adams - I Will Always Return
Bryan Adams on kyllä sen sortin jätkä jonka musaan mun pitäis tutustua paljon paremmin. Adams on laulanu monta tosi hienoa biisiä tähän Spirit-elokuvaan (ne suomenkielisetkin on tosi hyviä!) ja tehnyt kaiken lisäksi yhden mun ehdottomista kesälemppareista, Summer of 69:n! Tää kyseinen laulu on jotain niin kaunista että ;;____;,
No tässä olimun ihan supersuper lemppareita, mutta sehän on tietysti itsestään selvää että tässä on vaan murto-osa mun suosikkibiiseistä... Monia näistä olen vissiin hehkuttanut monet kerrat mutta jokikinen on kaiken hehkutuksen arvoinen ^^
Puuh. Hyvää alkuviikkoa vaan kaikille. Meikäläisellä näyttäisi tällä hetkellä vähän siltä, että tästä viikosta tulee "aarrggh-stressaa-ahdistaa-angst" -viikko, ainakin näin kolmen ekan päivän osalta. Koulujuttuja ei kannata edes mainita, vaikka kurssitöistä suurimman osan olenkin jo ehtinyt puuhata kokoon. Äskenkin meni totaalisen hermo matematiikan tehtäviin. En vain osaa.
Enemmän huolta ovat siltikin aiheuttaneet koulun ulkopuoleiset asiat. Maanantaina soittelin lääkäriin verikokeiden tuloksista (olin aknelääkekuurilla tuossa talvella) ja sieltä ilmoitettiin kaiken muun olevan kunnossa, mutta kolesteroli on hieman suositusten yläpuolella. Nothing to write home about, mutta vähän kummiskin. Mun tapaselle päänsisäiselle draamakuningattarelle se nosti heti kauhean litanian mielikuvia päähän: Veritulppa 30-vuotiaana! Aivohalvaus! Sydänkohtaus! Vastaanottovirkailija lupasi pistää ihotautilääkärini soittamaan minulle asiasta ensi maanantaina. Katsotaan sitten että pitäiskö mun oikeasti alkaa säätelemään aivan liian epäterveellistä ruokavaliota vai johtuuko noussut kolesteroli pääosin käyttämästäni lääkkeestä.
Eilen sain hemmetinmoisen ahdistuskohtauksen kesätöistä. En oo ikinä ollut varsinaisesti kunmolla töissä ja mulle on tosi iso kynnys hakea töitä, koska koen tietyt sosiaaliset tilanteet muutenki tosi vaikeina. Onneks vanhemmat lupas auttaa työhakemuksen tekemisissä ja sen sellaisissa, niin en koe olevani ihan yksin... Vaivaa silti, vaikka lama onkin takanapäin niin mun kaltanen kouluttamaton ja työkokemuksettomalle tyypille duunin saaminen voi olla vaikeaa, vaikka vaan kesäksi.
Tänään oon masistellu mun kadonnutta Swarowskin korua, jonka oon saanut joskus vuosia sitten. Pistin sen eilen kaulaani ja tämä aamuna vasta erehdyin huomaamaan että mokoma on kadonnut johonkin. Tärkeän hukkaaminen on raskauttavaa, ja kummiski saan vielä hirveät läksytykset päälle. Ihan kun tässä ei olisi ihan tarpeeksi muutakin murehdittavaa. No, en ole vielä ehtinyt kysellä koulun tai musiikkikoulun löytötavaroista, joten toivoa ei kannata vielä menettää.
Ensi kesänä lupaan tehä kaikenlaista. Oikeesti. Sitten kun ylppäristressi, jatko-opiskelupaikkastressi ja toivon mukaan myös työnhakustressi on läpikäyty niin meikäläisellä on todellakin oikeus elää sitä hetkeä ettei tarvitse miettiä MITÄÄN. Lupaan ajaa junalla päiväksi Turkuun ja lupaan pitää yhteyttä vanhoini koulukavereihini. Lupaan syödä paljon jäätelöä ja käydä vähä useammin rannalla.
Haaste: Day 4 - 4 hetkeä jotka muuttivat elämääsi
Uu, tämä onkin paha. Ensinnäkin en osaa valita mitään hetkiä, koska mun elämä ei vaan muutu hetkessä, joten esittelen tässä nyt vähän pitempiä ajanjaksoja. Suurin osa on aika "lähivuosilta", koska suurimmat elämänmuutokset on mun mielestä tapahtunu silloin (tai sit vaan muistan ne paremmin...) Elämä muuttuu koko ajan!
1. Eräs tapaus tuttavien mökillä
Koska sen seurauksena ystävystyin oikeen kunnolla Paulan kanssa. Se ihminen on antanut niin paljon hyvää mun elämälle, etten halua ees kuvitella mitä ois tapahtunu ilman tätä tapausta. Tää tapahtu monta, monta vuotta sitten, en viitsi toistaiseksi avata tätä juttua, koska oon edelleen ihan pikkasen katkera eräille toisille siitä (mitä, minäkö muka pitkävihainen?)
2.Yläasteen alku
Aloin erkaantua pikkuhiljaa vanhoista kavereista, mutta joidenkin kanssa taasen lähennyin entisestään. Jouduin koulukiusatuksi ja ystävien selkäänpuukottamaksi, itseluottamus katosi aika lailla. Mutta kyllä siitäkin selvittiin, nykyään en ees muista hirveästi koko yläasteesta.
3. Lukion toinen luokka
Ymmärsin paljon enemmän ittestäni ja tavoitteistani, kasvoin tosi paljon ihmisenä ja kärsin tunne-elämän ongelmista. Rankka, mutta toisaalta tärkeä vaihe mun elämässä. Tunsin itteni tän jälkeen vahvemmaksi ja tavoitehakuisemmaksi.
4. Ranskan kielikurssi kesällä 2010
Reissu, jolta jäi käteen useampikin katkeranmakuinen muisto ja korvia kuumottava kokemus sekä kaipaus, mutta samalla monta hyvää juttua. Tärkeintä oli se kun tuntui siltä että pärjää. Ranskaan palaan kyllä vielä monta kertaa uudestaan, se on varma se~
Erve! Uusi viikko korkattu ja uudet haasteet edessä. Viime viikko sujui varsin tavalliseen malliin. Maanantaina kiroiltiin joululoman totaalista loppumista, tiistaina alkoi bassotunnit, keskiviikkona kriiseilin työmäärää joka ei loppupeleissä ollutkaan niin suuri, torstaina alkoi musiikin teoria (josta lintsasin) ja perjantaina oli vaan huono päivä. Viikonloppu kului mukavan elämättömästi läksyjen parissa. Onneksi laskeskelin jo olevani varsin voiton puolella noissa koulutöissä, ja kahden viikon jälkeen ei enää yhtäkään lukion kurssityötä. YAAY!
Tää viikko menee suhteellisen normaaleissa merkeissä, tosin torstaina on ensimmäinen preliminäärikoe, eli siis ruotsin kuuntelun preliminäärit. Musta prelit on aivan loistojuttu, sillä siinä pääsee mm. totuttautumaan siihen kuuden tunnin istuskeluun. Oon todella surkea keskittymään yhteen asiaan, ja ajatus monen tunnin istuskelusta on lievästi sanoen turhauttava... Sinänsä olen ilonen etten kirjota yhtään reaaliainetta, joka koostuu vaan kirjallisista tehtävistä, koska siinä tulee oikeasti kiire, ilmesesti jopa niille jotka on mua parempia keskittymään.
Olen edennyt "aarrgghh yokirjoitukset"-kriisissä heikon optimismin vaiheeseen. Nyt alan oleen aika varma siitä, että lakki on päässä kesän alussa. Ruotsista, enkusta ja kemmasta tulee luultavasti ihan siedettävät arvosanat, sillä ei ne kokeet nyt niin vaikeita ole. Äikässä koen painetta sen takia, että se on ollut mulle perinteisesti vahva aine ja siks se on ainoa johon uskallan asettaa jonkinlaisia tavotteita. L:ää en uskalla lähtee hakea, mut E ois aika kiva, enkä M:äänkään olis kovin pettynyt. Pitkä matikka taasen... Mua ahdistaa se tosiasia kuinka helposti pienistäki merkintävirheistä otetaan pisteitä. Ei oo hirveesti varaa menetellä niitä ekoissa tehtävissä, koska nissä myöhemmissä tehtävissä oon ihan helisemässä. Onneksi matsku on vaan ylimääräsenä, joten valmistumisen kannalta se ei oo niin merkityksellinen, mutta ois aika noloa jos en edes läpi pääsisi, 13 kurssia kun nyt kuitenkin on sitäkin tullut päähän päntättyä.
Lukion loppuminen on kyllä helpotus omalla tavallaan, ja ei kyllä tule kovin kauhea ikävä noita menneitä kolmea vuotta! Onhan lukioaikoihin mahtunut hyviäkin hetkiä, oon saanu kivoja ja mielenkiintoisia kiinnostuksen kohteita, saanut hienoja kokemuksia ja läpikäynyt henkistä kasvua, mutta ne eivät ole itseensä lukioon liittyviä juttuja. Itse koulusta jää käteen lähinnä kattava yleissivistys ja pari ihanaa ystävää, joissa ei tietenkään ole mitään moitittavaa. Hyvillä mielin jätän tämän etapin taakseni ja suuntaan kohti uusia seikkailuja! Tuleva kevät tulee sisältämään mulle lukuisia haasteita, mutta luultavasti kaikki tulee menemään hyvin. Tai ainakin ihan kohtalaisesti.
Haaste: Day 3 - 3 konserttia joissa toivoisit että olisit käynyt/haluaisit käydä
No, kaksi ekaa osaisin nimetä vaikka unissani! SuG ja Alice Nine ofc, kun kerran meikäläisen suosikkimusisoijat ovat. Arisuilla nyt varsinkin on sellainen karisma että heikoimpia ihan hirvittää... Ja toki SuGin pojat osaavat varmasti vetää hienon liven kans! Aika kauan sitä ollaan varrottu että jompikumpi näistä hienoista yhtyeistä suvaitsisi Suomeen tulla, mutta nyt alkaa toivo jo vähän hiipua. J-rock-alakulttuuri on valitettavasti alkanut kuihtumaan, pian jaappanibändien tänne raahaaminen huomataan kai kannattamattomaksi. Pidetään silti sormet ristissä!
Kolmanneksi voisin heittää ehkä Jenni Vartiaisen, ihan pirun hienoa musiikkia mimmillä, ja vaikka meno olisikin varmaan aika erilainen kuin jrock-keikoilla niin varmasti olis mahtava elämys.
...Ei, otsikko ei tarkoita että aikoisin mennä plastiikkakirurgille hankkimaan samanlaiset huulet kuin Shoulla. (Meillä oli tässä ystävän kaa keskustelua siitä, että onko Shoun naamalla käytelty kirurgin veistä. Hampaathan siltä jo lyhenikin (8<), joten ei oo iha mahotonta et sen silmät olis joskus ennen Alice Nineä leikattu. No, miten tahansa, mulle se edustaa silti tavattoman kaunista androgyyni-ihmistä.) Silikoni on kyllä mielenkiintoinen aine siinä mielessä, että se herättää tosi negatiivisia mielikuvia monella. Kun esittelin tätä mun pohjustusainetta äidille ja sen kaverille niin ne alko heti muistelee jotain 80-luvun shampoota jonka sanottiin aiheuttavan hiustenlähtöä :D Olin siinä sillee d44 se oli 30 vuotta sitten.
Mutta niin, ajattelin nyt jutella tosta GOSHin Velvet Touch Foundation Primeristä. Kyseessähän on siis meikin alle pistettävä pääosin pelkästä silikonista koostuva möhnä, jonka tarkoitus on tasoittaa ihon pintaa ja parantaa meikin levittyvyyttä ja kestävyyttä. Koska silikoni muodostaa ihon pinnalle eräänlaisen kalvon, niin ajattelin kokeilla jos GOSHin mömmössä ratkaisu minua tänä talvena piinaavaan ongelmaan.
Mulla on siis sekaiho, jota kutsun lempinimellä katyperry-iho sen Hot 'n Cold -biisin takia, sillä mun iho on todellakin vähän niin kuin se tyyppi siinä laulussa. Kesällä varsinkin T-alue kiiltelee todella herkästi ja naama muutenkin rasvoittuu helposti, tästä toimikoon esimerkkinä vaikka se etten kesällä tarvitse ollenkaan yövoidetta, vaikka käytän todella vahvoja putsareita. Meikin kanssa probleemana on, että meikkivoide ei oikein tahdo pysyä rasvoittuvalla alueella, vaikka kuinka puuteroisi. Talvella kääntyykin kelkka ihan toiseen suuntaan. Nyt oon kärsiny siitä, että ihoni on täysin pintakuiva, ja meikkivoidetta laittaessa se eka jää oudon näköisesti naamaan ja lähtee siitä hilseilemään päivän aikana pois. Vaikka mulle on sanottu ettei sitä ees hirveesti huomaa, niin mua se kismittää ihan sairaasti.
Joten nyt päätin kokeilla, että auttaisko silikonikerros ihon ja meikin välissä asiaa. Koklailin töhnää yhdistettynä kaikkiin omistamieni meikkivoiteiden kanssa, eli The Body Shopin Moisture Foundation SPF 15:n, L'Orealin True Matchin ja äitini ikivanhan Maybelline Dream Matte Moussen kanssa. Viimeisimmän kanssa jälki oli kaikista kamalinta, mousse jämähti naamaani kuin sementti... No, nimestä ja koostumuksesta päätellen kyseessä on enemmän rasvaisen ihon tuote, joten ei ihme ettei pintakuiva nahka mokomasta tykännyt. True Matchin kanssa tulos ei ollut niin katastrofi, mutta halkeilua ja hilseilyä oli edelleen. Toistaiseksi siis TBS ja silikoni ovat olleet paras yhdistelmä. Primer saattaa ehkä vähän estää hilseilyä, mutta ei kyllä ehkäise sitä. No, itse tuotetta tästä ei voi syyttää, sillä käytännössä primerit on tarkoitettu vain tasoittamaan ihon pintaa ja häivyttämään juonteita sekä luomaan mattapohjan (kuten tämä GOSHin) tai vaihtoehtoisesti tuomaan iholle hehkua.
Hilseilyn ongelma on siis edelleen, tosin oon alkanut jo vähän päästä voiton puolelle. Ongelmana mulla oikeastaan on, että kun olen vasta viime vuoden puolella aloittanu kunnollisen ihonhoidon, niin en oikeen vielä tunne omaa ihoani. Koska meidän perheen muut ihonhoitotuotteiden käyttäjät (äiti & pikkuveli) omistaa rasvoittuvan ihon, löytyy kotoa pääasiassa rasvaselle iholle tarkotettuja tuotteita. Sikspä mun iho on jo pitemmän aikaan kärsinyt käytännössä täysin väärästä hoidosta. Onneks olen nyt räätälöinyt iholleni suhteellisen hyvän hoito-ohjelman (okei, alankohan kuulostaa jo mielipuolelta...) ja homma alkaisi olla menossa parempaan suuntaan. Ainakin opin nytten että ensi talveksi ostan kuivan ihon hoitotuotteet.
Kaikista höhlintä tässä jutussa ehkä on, että mä en oikeasti edes tarvitsisi meikkivoidetta... Aknekuurin jäljiltä mulla on täysin näpytön iho, ja ainoot peittämistä kaipaavat jutut on oikeestaan kasvojen punotus ja muutamat aknearvet kasvojen sivulla. Kyse on enemmänkin siitä, että mä tykkään vaa iha sikana laittaa nestemäistä meikkivoidetta, se on jotenkin niin mukavaa... Öh, joo :D
Haaste - Day 2: Mitä mieltä olet Jumalasta ja uskonnosta?
Suhtaudun eri uskontoihin ja elämänkatsomuksiin positiivisesti niin kauan kun niiden perusideologiat ovat humaaneja ja muita uskontoja kunnioittavia. Jokasella on mun mielestä oikeus uskoa (tai olla uskomatta) mihin haluaa, kunhan vaan tajuaa että kaikki ei ajattele samalla tavalla. Musta on myös tosi tärkeää ymmärtää uskonnollisen instituutin ja henkilökohtaisen uskon välinen ero.
Itse siis uskon Jumalaan ja olen Suomen evankelisluterilaisen kirkon jäsen. Uskonnolliset käsitykseni eivät ehkä täysin vastaa ev.lut kirkon näkemyksiä, mutta en näe kirkkoon kuulumista ongelmana, sillä miellän uskonnot loppupeleissä yhdeksi ja samaksi jutuksi. Kaiken lisäksi suhtaudun myönteisten moniin ev.lut kirkon arvoihin, kuten lähimmäisenrakkauteen ja kahden regimentin oppiin. En ole mitenkään aktiivinen kirkossakävijä, mutta pääsiäisenä ja jouluna pyrin siellä käymään. Oon tosi kiinnostunut teologiasta, ja aionkin lukion jälkeen vissiin sunnata teologiaa opiskelemaan. Haavena olisi joko uskonnonopen tai diakonin ammatti.
(Tuun kirjottelemaan tässä nyt paljon kaikkea jrock-juttua, koska oon tällä hetkellä taas iha fiiliksissä japanilaisista lemppareistani ^^ Mua vähänkin kauemmin tunteneet vissiin huomaa että mun kiinnostuksen kohteet menee aina tälleen, eka hiipuu ja sit palaa taas!)
Kovin moni vanhan kunnon ayabien fani on tuskin vielä kunnolla toipunut bändin viimekesäisestä hajoamisesta. Hajoamiset ovat olleet ja ovat edelleen väistämättömiä tosiasioita, mutta ayabien hajoaminen on ollut varmasti yksi japanimusiikin historian erityislaatuisia. Ensinnäkin kyseessähän ei ollut varsinaisesti yhdessä sovittu ja rauhallisissa merkeissä sujunut bändin hajoaminen, vaan bändin kummatkin kitaristit, basisti ja rumpali yksinkertaisesti irtisanoutuivat koko hommasta ja perustivat uuden bändin nimeltä AYABIE (kirjoitusasu siis eroaa alkuperäisestä, joka kirjoitetaan hiraganalla, mutta ääntämisasu on täysin sama).
Vaikka uuden "ayabien" luominen olikin vähän korni veto, niin asian todellinen ongelma onkin siinä, että vanhaa ayabieta ei ole virallisessa mielessä lopetettu. Bändiin jäänyt solisti Aoi on edelleen sitä mieltä, että ayabie on olemassa: HÄN on nyt ayabie. Ei kuitenkaan ole epäilystäkään, etteivätkö uuden bändin perustaneet entiset jäsenet ajattelisi AYABIEn olevan nyt oikea Ayabie. Bändin tapauksessa hajoamisesta onkin vähän virheellistä puhua, parempi olisi viitata tilanteeseen "kahtia halkeamisella". Otsikon viittaus tulee siitä, että tilanne muistuttaa todellakin hieman Kiinan kansantasavallan ja Kiinan tasavallan (Taiwan) välistä juopaa: sisällissodan jälkeen hävinneet oikeistolaiset pakenivat Taiwaniin ja perustivat "uuden Kiinan", Kiinan tasavallan.
Tähän kahtia halkeamiseen johtaneita tapahtumia ja tunteita ei kukaan ulkopuolinen oikein voi tietää, sillä japanilaiseen kulttuuriin kuuluu valitettavasti negatiivisista tunteista vaikeneminen. Tapahtumat viittaavat kuitenkin siihen, että tällä hetkellä kahden Ayabien välit ovat hyvin riitaisat, vaikkakin ayabie vanhalla kokoonpanolla esiintyikin vielä viimeisen kerran vuodenvaihteessa. Fanitkin luultavasti tuskastelevat asiaa, sydän keikkuen puolelta toiselle. Toisaalta Aoilla on oikeus kutsua itseään edelleen ayabieksi, koska muut jäsenet todellakin erosivat bändistä. Mutta yksi mies ei voi edustaa yksin sitä, mikä ennen koostui viidestä jäsenestä. Toisaalta Yumehiton, Takehiton, Intetsun ja Kenzon AYABIE-veto ei saa itseltäni sen pahemmin hatunnostoa. Jäi sellainen maku, että he halusivat perustaa uudistetun, "paremman" ayabien vanhan raunioille. Tämän naurettavan pelin valossa oli kieltämättä älykästä olla hankkimatta uutta jäsentä, sillä heitä kohtaan syntyy fanikannassa eittämättä hylkimisreaktio. Fanit ovat nyt kovan valinnan edessä, sillä tuskin kummallekaan osapuolelle ei mielisi kääntää selkäänsä. Mikä tai kuka on oikea ayabie? Vai kuoliko ayabie jo?
Jokainen fani varmasti toivoo, että jonkun mutkan kautta päädyttäisiin yhden ayabien politiikkaan ja kaikki palaisi samanlaiseksi kuin ennen. Vähään aikaan sitä ei kyllä taida tapahtua, tästä on mielestäni osoitus mm. Aoin veljeily entisen ayabie-kitaristi Ryohein kanssa. Mutta toivoaan ei kannata vielä menettää, sillä eihän sitä koskaan tiedä...
Oma mielipiteeni? Koko homma on ihan syvältä. Bändin hajoaminen harmittaa ihan tarpeeksi, ja mielestäni sekä Aoin takertuminen vanhaan ayabieen että muiden kapina-AYABIE on käsittämätöntä pelleilyä. Ayabie on kuollut ja kuopattu, paitsi jos jäsenet sitten jostain syystä palaavat yhteen. Myös Aoin ja Ryohein yhteisprojekti smells fishy. Musiikillisesti minulla ei ole mitään Aoin sooloilua tai AYABIEta vastaan, mutta ensimmäinen ei niin suurelti iske. Yumehito on paljastanut hanskaavansa laulajan hommat hyvin, mutta en usko että AYABIE pääsee edeltäjänsä tasolle, johtuen kai siitä että minusta Aoi on ehkä taitavin J-rock -laulaja jonka tiedän. Mielenkiintoista silti nähdä, mihin nämäkin bändit tulevaisuudessa kehittyvät!
Sain tähän postaukseen innoituksen ja vähän lähdetietojakin Japan Popin /(7/2010) ayabie-artikkelista. Suosittelen kiinnostuneita lukemaan, vaikka tämän tekstin tapaan kyseessä on lähinnä spekulointia ja pohdintaa bändin tilanteesta, sillä todellinen informaatio hajoamisen takana on edelleen niukkaa.
Muu höpötys
Sain tähän postaukseen idean kuunnellessani eilen ayabien musiikkia pitkästä aikaa oikein urakalla. Ayabieta on kieltämättä välillä aika lailla ikävä, olisin toivonut näkeväni vanhan kokoonpanon livenä. Tuli tässä muuten mieleen, että meikäläisrä himottaisii ostaa Kenzo-merkkinen hajuvesi, osittain siksi että voisi polleana tokaista: "Suihkautinpa äsken vähän Kenzoa ylleni!" Tavallisesti olen halvempien hajuvesin ystävä, mutta voisi sitä ostaa pikkuisen Kenzo-pullon vaikka juhlahajuvedeksi, vai mitä?
Nappasinpa jostain blogista tällasen pikkuisen haasteen toteutettavaksi tässä postausten ohella. Jotenkin vaan tykkään tällaisista... ^^
Haaste - Day 1: Jokin asia/esine/ihminen johon uskoit lapsena
Hmm, no voisin ehkä kertoa tähän tällaisen anekdootin, että lapsena uskoin että kun naimisiinmenon aika koittaisi, niin joku tuikituntematon vaan tulisi ja kosisi keskellä vilkasta katua. Sitten aina kauhuissani mietin että mitä mä sitten sille sanon jos en haluukaan mennä sen tyypin kanssa naimisiin... :D
(Lähetin tän vahingossa eka vanhaan blogiini... Oonko yhtään FAIL :DD)
Minulle tarjoutui torstaina mahdollisuus päästä käymään lauantaina päiväreissulla Virossa, tarkemmin sanottuna pääkaupungissa Tallinnassa. Edellisestä Tallinnanreissusta on ainakin kymmenen vuotta, ja laivallakin olin viimeksi kymmenenkesäisenä. Siksipä siis tämäkin laivareissu oli omalla tavallaan tuore ja jännä kokemus!
Lähtö sujui ihan hyvin. Jouduin heräämään jo puoli seitsemältä, sillä laiva lähti 8.30, ja aamu menikin kieltämättä vähän koomaisissa tunnelmissa... Satamassa minulta kysyttiin että olenko Siperiasta ja check-in-automaatit eivät toimineet. Asiat alkoivat helpottua kun sai ruokaa naamariin. Aika pian aloin kuitenkin kärsiä lievästä merisairaudesta, mutta onneksi matka kesti vain kaksi tuntia.
Maissa vietimmekin sitte yhdestätoista yhdeksään, lähinnä pyörien kaupoissa ja syöden. Syömistä tuli meitsin osalta harrastettua aika paljon, koska äiti maksoi kaiken. Kuten kaikki varmaan tietää, ruoka on Virossa paljon halvempaa kuin Suomessa, joten syöminen siis kannatti. Kävimme illalla syömässä eräässä paljon kehutussa ravintolassa. Söinkin oikein fiinin kolmen ruokalajin illallisen: alkupalaksi ankansuikaleita ja brandyluumuja, pääruuaksi lohta ja vihanneksia ja jälkkäriksi vielä juustokakkua. Laivalle vaeltaminen ei sitten ollut niin mukavaa, kun oli vatsa ihan täpötäynnä, jalkoja pakotti ja väsytti jo muutenkin... Kotona painuinkin suoraan nukkumaan.
Ihan hirveästi ei Tallinnasta tullut osteltua, koska vaatteet, kosmetiikka yms. eivät loppupeleissä ole Virossa sen halvempia kuin meillä Suomessakaan. Ostokset jäivätkin meikinalusvoiteeseen, GOSHin Velvet Touch Foundation Primeriin, johon tartuin luultavasti tuon sanan "velvet" takia :D (Mitä, minäkö muka helppo... Enkä edes tykkää koko biisistä! No, kuolailin siellä myös MACin meikkejä, joihin oli painettu sn Prinsessa ja Sammakko-elokuvan pahiksen kuva :-----D) Lisäksi ostin laivalta karkkia (dumlelakuja, mmm..) Äiti osti minulle laukun ja lapaset.
All in all reissu Viroon oli meikäläisen kohdalla oikein onnistunut. On kyllä muuten tosi hassua kuulla puhuttavan viroa! Varsinkin se, kun ne puhuvat niin samalla tavalla kuin suomalaiset, siis yhtä monotonisesti ja samantapaisilla painotuksilla jne. Kun ostoskeskuksessa tuli sellainen kuulutus, niin jos en olisi kuunnellut tarkkaan niin olisin vissiin luullut niiden puhuvan suomea.. :D Tänään olisi meikäläisellä luvassa läksyjä, läksyjä ja vielä vähän lisää läksyjä -b
Eli siis, tein päätöksen aloittaa rakkaan blogini uudestaan, aloittaa puhtaalta pöydältä näin uuden vuoden kunnialta (vaikka.. öh.. julkaisin jo yhden postauksen vuonna 2011 tuolla vanhassakin ^^'). Vanha Romantic? jää sellaisenaan tänne internetin ihmeellisen maailmaan, siellä saa vierailla, jos haluaa. (Edit: Muutin sen silleen ettei voikaan, liian typerää matskua) Mutta kaikki uusi höpinä tulee sitten tänne! Kuten tuolla oikeallakin sanotaan, käytännössä mikään ei muutu vaan kaikki tulee olemaan aivan yhtä tylsää ja korutonta kuten vanhassakin Romantic?:issa.
Eli samat kuviot, paitsi ulkoasun kanssa, johon päätin sitten laittaa Toran ja Sagan komeilemaan. Vanhassakin Romanticissa taisi olla kerran Alice Nine -lay, jossa oli Tora ja Saga, hups... Saga kyllä joutuu kärsimään aikamoisesta suitsutuksesta meikän ja Paulan keskusteluissa, kun ei satu kummankaan lempijäseniin kuulumaan (omat lempparini ovat Tora ja Shou, Paulan Nao ja Hiroto) ja siksipä hän saa olla se pahis joka lagaa ja vie Toran kyyryn. Silti kummankin ficeissä hän on melkein aina se kaikkien rakastama prinssityyppi, oikea mr. perfect... Mistäköhän tuokin : D
Mutta joo, tervetuloa vaan sekä kaikki vanhat lukijat (te kaksi...) ja mahdollisesti jotkut uudetkin. Eipä täällä hienosti oleilla mutta ehkä tämä passaa. Jos ei passaa... Tough luck.
