"Oispa munkin ainoa ongelma se mitä jossain draamassa tapahtuu"

Otsikko on jälleen kerran ystäväni Paulan suusta ja summaa aika lailla hyvin kiinnostukseni tätä ulkoista ja todellista maailmaa kohtaan. Mä en oikeesti tällä hetkellä osaa murehtia oikein mitään, paitsi ehkä sitä saanko piilarit huomenna silmiin ja miten selviän työpaikalle maanantaina. Koreaan lähtökin on unohtunut tästä mielestä autuaasti kun kävin tiistaina viimeisen kerran yliopistolla lukemassa koreaa (en oppinut mitään). Nyt olisi tarkoitus jatkaa sitten jollain itseostetulla kirjalla, katsotaan mihin toi lompakko venyy...

Viikonloppuna kävin siis tyhjentämässä Paulan perheen jääkaappia, pääagendana siis Paulan ja hänen siskonsa tanssikoulun kevätnäytöksen katsominen. Sain myös tehdä Paulalle meikin kenraaliharjoituksiin ja ihan esitykseenkin. Kenraaliharjoitusmeikki meni kyllä vähän päin sitä kuuluisaa koska allekirjoittanut ei taida nestemäisen eyelinerin käyttöä ja muutenkin piti vähän kiirettä. No, onneksi itse esitykseen saatiin mielestäni ihan hyvät maalit naamaan ja Paulakin vaikutti tyytyväiseltä. Muiden meikkaamista oli kiva kokeilla mutta kyllä sitä omaa naamaa on vaan kaikista helpoin maalata!

Muuten ei oikeastaan tehty mitään ihmeellistä, Paula oli aika väsynytkin kaikkien harjoitusten ja itse esityksen jälkeen. Koko kevätnäytös oli kyllä todella upea, ja Paulan ja hänen siskonsa ryhmien esittämät tanssit olivat mahtavia! Vähän meinasi kyyneleetkin tulla kun meidän pikku Paula siellä tanssi Joutsenlammen musiikin tahtiin kärkitossuissa ja valkoisessa tutussa... Maanantaina palasin sitten aamuvarhaisella kotiopäin, roikuin jonkin aikaa Helsingin keskustan ilmaisissa wifeissä (Tumblr-addikti? Minäkö?) ja palasin sitten kotio.

Tiistaina en tehnyt mitään sen ihmeellisempää kuin todellakin vikaan kertaa kidutin itseäni sen Korean siellä koulussa ja sen jälkeen menin kyselemään stokkalta niitä metallisia syömäpuikkoja, niillä kun nyt pitäisi opetella syömään. Siellä ei kuitenkaan näistä Korean ihmeistä oltu koskaan kuultukaan, joten joudun kaiketi tyytymään nettikauppojen valikoimaan... Katsotaan mitä tästä tulee. Keskiviikkona olin taas pisteltävänä (enää yksi hepatiittirokote otettavana, yayy) ja sen jälkeen mun piti käydä tuhlaamassa yo-lahjaksi saamani lahjakortti, joka oli umpeutumassa piakkoin. Sain ostettua todella kivat hopeaiset korvakorut, jouduin niistä tosin hieman ylimääräistä maksamaan mutta mitäpä tuosta.

Tänään en ole tehnyt suuremmin mitään ihmeellistä, huomenna taasen oisi vihdoin luvassa se piilarien sovitus (Paula pelotteli että siinä menee aikaan kun sitä linssiä turhaa silmään, voi jes...) ja ilmeisesti sukulaisia Saksasta on tulossa tähän käymään kanssa illalla. Viikonloppuna oisi luvassa tavalliseen tapaan yo-juhlia, ja Paulan perhe tulee kanssa käymään kun on yhen yhteisen tutun kekkerit. Jees. Ensi viikolla oiskin odotettavissa jo töitä!

Loppuun voin kertoa tällaisen anekdootin: Näin tässä helluntaina edeltävänä yönä unta, että vanhempani kyllästyivät totaaliseen forever aloneuteeni ja päättivät järkätä minut morsmaikuksi jonnekin. No, mihin tahansa miehelään en ollut sitten ihan menossa vaan siipaksi oli valikoitunut Super Juniorin Eunhyuk. Vaikka kyseessä ei todellakaan ole mikään man of my dreams, en unessa ollut ollenkaan tyytymätön tilanteeseen vaan murehdinpahan vain, että jos kemiat eivät sitten kohtaisikaan ja joutuisin olemaan kaksikymppinen ja eronnut. Kaikki muutkin Super Juniorin jäsenet oli unessa tarkoitus naittaa pois, joten ilmeisesti olin tässäkin jäänyt huonommille apajille... No, uni loppui siihen kun odottelin jännittyneenä sulhoni tapaamista ja kuuntelin vanhempien intoilua tulevista lapsenlapsista.

Aamulla jouduin toteamaan ettei minulla sittenkään ollut helluntaiheilaa ja Eunhyukin oli silleen jälkeenpäin ajateltuna aika yök. Vaan kyllä on meikäläisen kaltaisella katkeroituneella vanhapiialla muuttunut ajatus järjestetystä avioliitosta vähän myönteisemmäksi ton katsomani draaman myötä.