torstai 3. maaliskuuta 2011

Korea-Japani-maaottelu + day 22

Mä olen kuin muoti. Jotkut jutut on ihan in ja toiset jutut on ihan out, ja vähän ajan kuluttua se mikä oli in on nyt out ja toisinpäin. Sykli jatkuu ja jatkuu. Koska olen aina innoissai kaikista  oman elämäni in-jutuista, niin yleensä jauhan niistäkin täällä blogissa aina maailman tappiin asti. Tossa oikealla näette "just nyt!"-sarakkeen, jossa on listattu asioita joista tulen suurimmalla todennäköisyydellä jauhamaan.

Koska olen ollut tosi le kornu tässä, niin aion nyt puhua teille siitä, mistä tykkään enemmän (e-)korealaisessa viihteessä kuin naapurimaan/ex-isäntämaan Japanin viihdeteollisuudessa. Vaikka tää saattaa antaa kuvan, että olen ryhtynyt tähän takinkääntäjien klaaniin (="Lol japsimusa on iha huonoo KOREA o///") niin tämähän ei suinkaan pidä paikkansa, vaan kuuntelen edelleen vain yhtä korealaista bändiä. Lupaan ja vannon, että olen menetetty mies (nainen??)  sitten kun alan kuuntelemaan jotain totaalista kornujen poikabändipoppia. Toistaiseksi nämä pahimmat kornubäkkärit eli siis SHINee, Super Junior jne. aiheuttavat vain "ööh lol"-reaktion. Toisaalta aika monien mun kuuntelemien bändien kohdalla se eka reaktio on ollut juuri tää sama... Mutta niin, asiaan:

Fanipalvelu: Tai tarkemmin sanottuna fani"elokuvat". Oshare kein maailmaan tutustuneet muistavat varmaankin, että mm. Alice Ninellä ja An Cafella on omat pienet filmipätkänsä, joissa jäsenet näyttelevät. Saatetaan myös muistaa se, kuinka tylsän teennäisiä nämä filmit olivat ja kuinka niillä ei ollut hyvännäöisten miesten lisäksi mitään viihdearvoa.

No, mennäänpä sitten kornulaan, jossa ollaan selvästi fanielokuvien edelläkävijöitä. BIGBANG-bändi on myöskin tehnyt puolituntisen fanielokuvan, johon on siististi onnistuttu ahtamaan mm. dramaattista taustamusaa, mielipuolisia kodinhoitajia, suihkutirkistelyä, kannibalismia, hulluja fanityttöjä, homoilua, karmaisevia totuuksia, väkivaltaa, misogyniaa ja hempeitä rakkaudentunnustuksia. That's what I call fanservice! Täysin älyvapaa juoni ja painokas draama on sotkettu puolituntisessa niin hyvin, että "BIGBANG KM Idol World"-filmillä olisi oikeasti mahdollisuuksia kulttiklassikoksi. Katselukokemus on uskomaton, ainaskin jos edeltävä leffa oli jonkun japanilaisen bändin fanifilmi. Joten siis japskimuusikot, miksette tekin voisi pistää suosiolla överiksi, kun me kaikki tiedetään ettette kuitenkaan onnistu vaikka kuinka yrittäisitte kyhätä seuraavaa Oscar-rainaa.

Avoimuus: Olen jo aikaisemmin avautunut täällä siitä, kuinka japsiviihdeteollisuus vaikenee hankalista asioista kuin tukki. Faneilta pimittäminen on mielestäni törkeää, ja varmasti monen bändin kohtalo jää ikuiseksi mysteeriksi kansalle. Syy on mitä ilmeisemmin kulttuurillinen, sillä Koreassa homma koetaan paljon helpommaksi. Hyvä on, varmasti levy-yhtiöt yrittävät pehmennellä hajoamisten ja erojen takana vallitsevaa melskettä, mutta positiivista on, että viihdepersoonat itse eivät koe ongelmista julkisuudessa kertomista niin hankalana. On hienoa, että Koreassa kunnioitetaan faneja edes sen vertaa että heidän annetaan tietää totuus. Riitatilanteessa se on vähintä, mitä heille voidaan antaa.

Luonnollisuus: Vaikka Koreassakin on toki näitä kaiken maailman kauneusihannejuttuja ja kauneusleikkauksetkin taitavat olla siellä päin maailman yleisimpiä, niin musta siltikin tuntuu että ne ei ole niin ulkonäkö-obsessoituneita kuin itänaapurit. Monet korealaiset julkkikset näyttää jotenkin luonnollisemmilta yms. ku Japanin vastaavat, ja ne kehtaa myös puhua ulkonäöstään avoimemmin. Esimerkiks silmien liimaaminen ei vaikuttais korealaisilla olevan niin yleistä.

Vaikka japsilan viihdeteollisuudessa onkin omat ongelmansa, niin voin luvata, etten koskaan käännä selkääni nuoruuteni the fandomille. Pitäkööt korealaiset eeppiset fanifilminsä ja rehellisyytensä, he eivät tule koskaan olemaan yhtä nostalgisia ja ihania kuin japsibändit <3

Ps. GEMINI TULI TÄNÄÄN POSTISSA!!!11 Ihkutan sitä teille täs joku päivä sit.

Haaste: Day 22 - Todella vanha kuva itsestäsi
Nyt pääsette ihastelemaan vähän arkiston aarretta. Löysin tämän kuvan joku päivä jostain laatikosta, ja tuumin itsekseni: "Mä voisin olla tossa mutta vähän vaikea kuvitella et oon joskus ollut noin söpö". No, kyllä se oli kuva minusta, joten tää osoittaa että olen jokin ruman ankanpoikasen vastakohta, nuorena söpö ja aikuisena karmaiseva. Oh yeah. Ja mulla ei ole enää noin vaaleaa tukkaa, se on tummennut tässä aikojen myötä. Just eilen ihmettelin et mun tukka on tummempi kuin muistinkaan.











Ei toi hyypiö tossa ees oo melkei yhtää mun näkönen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti