Nuo laiheliinit eivät ansaitse KINKUN arvonimeä

VAROITUS: Tämä postaus sisältää mahdottomasti turhanpäiväistä jaarittelua ja poikkeuksellisen huonolaatuisia kuvia (ja paljon sulkeita)

Mistä tunnistat ihanan ihmisen?
Hän ymmärtää, että "vartija", "key", "tyttö" ja "asdfghjk" ovat täysin valideja suomen kielen adjektiiveja.
Hän musiikkivideoita katsoessaan pyrkii bongailemaan, ketkä ovat sheivanneet kainalonsa ja kenellä on anorektisimmat reidet ja päivittelee näitä kovaa ääneen kanssasi.
Hän ei pahastu epävireisestä hoilaamisestasi.
Nähdessään seinälle kiinnitetyn Minho-kortin hän vaatii hankkimaan jostain Onewin kaveriksi (tämä on tärkeää!)
Hän on yksinkertaisesti PARAS.

Eli siis loppuviikko on vietetty Paulan seurassa ja meitsiltä löytyy ihan uutta energiaa ensi viikon tenttiin ja perioditaukoviikkoon (joka onkin niin rankkaa että oikein hirvittää, kun ei kouluakaan ole... ;D) Keskiviikkona raahauduin siis erittäin rankan ja ärsyttävän päivän jälkeen hänet hakemaan (mulla oli pienimuotoinen tentti ja suullinen esitys joka videoitiin ja joka meni ihan surkeasti). Käytiin ekaksi kahvilla, ja mä suutuin koska mun kaakao oli pahaa :( Vertailen aina eri lafkojen kaakaoita ja kun joissain paikoissa saa niin ihanaa automaattikaakaota niin on kyllä aina yhtä ärsyttävää sitten saada jotain sellasesta annospussista tehtyä. Himassa me lähinnä vaan lagattiin, Paulahan tuli siis tiistaina Pariisista ja toi mulle tuliaisiksi mun lempparisuklaata ja ihanan suihkugeelin <3

Seuraavana päivänä oli meidän perinteinen "Helsinki & kulttuuri"-päivä. Yritettiin olla aika hyvissä ajoin liikkeellä, koska mulla oli luento ja haluttiin ehtiä kulttuureilla ennen sitä. No, ylenmääräisen panikoinnin ja hössötyksen jälkeen myöhästyttiin bussista ja päästiin vähän myöhemmin liikkeelle. Helsingissä suunnattiinkin sitten heti Ateneumiin (tai no, oltaisiin suunnattu ellei meidän pääkaupunkiseutuoppaamme (eli siis minä) olisi kuljettanut pikkuturistia ihan harhaan....) Ateneumissa oli meneillään kaksi näyttelyä, toinen käsitteli Lapin taidetta ja toinen litografiaa. Myös perinteiset suomalaisen taiteen merkkiteokset käytiin katsastamassa. Itse tykkäsin ainakin kovasti, olen muutenkin aina ollut tällaisen "perinteisen taiteen" ystävä, ja viime käyntikerrasta oli muutenkin aikaa. Ateneum oli kuiteskin niin iso ja pääsylippu niin kallis jopa opiskelijahinnalla että päätin sitten käyttää hyväkseni akateemista vapauttani ja jättää koko eksegetiikan välistä (I REGRET NOTHING). Sivistymisen jälkeen suunnattiin thaimaalaiseen syömään kupumme täyteen ja kierreltiin sitten vielä kaupoissa.

Paluumatkalla pysähdyttiin postissa hakemassa mun ihq paketti ja Paula naureskeli mulle kun en "tunnistanut" mun alakouluaikojen ihastusta (joka on edelleen aika kuuma). Täytyy kyllä sanoa että tavaroiden avaaminen paketistaan on tuhat kertaa hauskempaa kun on joku jonka kanssa fiilistellä. Ja täytyy nyt sanoa että perun kaiken pahan mitä olen sanonut japanilaisista levyistä, tai ainakin SM Entertainment tietää miten kosiskella skeptisiä wnb-fanejaan. LUCIFERin B-versio on hieeno. Ensinnäkin siinä on erillinen kotelo, josta saa aina plussaa (mulle tuottaa syntistä mielihyvää ottaa tavaroita kotelosta ja laittaa takaisin). Kaiken lisäks etukannet ovat tosi kivat, mutta jostain syystä takakannen suunnittelijan käsitys äärimmäisestä estetiikasta on Taeminin reidet. Nämä kansallisaarteet on featuroitu niin pahvikotelon, CD-kotelon kuin photobookinkin takana. Toivon että tämä olisi jollain tasolla vaihtuva elementti, musta on jotenkin moraalisesti kyseenalaista tunkea sen ainoan alaikäisen bändiläisen haarat jokaiseen takakanteen.

No onhan niitä nuoria poikia kiva esineellistää...  

Tilauksen toinen tuote oli aika hulvaton tapaus. Bigbangin eka kokopitkä nimeltään Vol. 1 since 2007. Korealaiseen tapaan levyn kotelo muistutti lähinnä etäisesti länsimaisia vastineitaan, kotelo oli sisältöön nähden syvyyssuunnassa aivan liian iso ja materiaaliltaan jonkinlaista pehmeää PVC-muovia. Muovissa oli tunnistettava haju, joka toi Paulalle ekaksi mieleen sanan "morfiini", miltä mokoma tavara mahtaa sitten oikeasti haista : D Mutta todellinen jännyys alkoi vasta CD-kotelon sisällä. CD-lehtisen kannet oli nimittäin tehty hauskasta, pehmoisesta matskusta jota en itsekään tunnista ja sekä etu- että takalehtiseen oli kiinnitetty omituiset irroitettavat muovipalat, joihin oli näkymättömälle kalvolle painettu kuvat T.O.Pista ja Seungrista. Hetkisen tutkiskelun jälkeen meille valkeni, että nehän ovat dioja! Niitä läpyköitä, joita pyöritettiin diamasiinoissa joskus vuonna nakki ja makkara. Tämän älynväläyksen jälkeen pääsi kyllä aika kova nauru, sillä kumpikaan meistä ei ollut edes koskaan nähnyt diakonetta... No, levy itsessään oli aika jees, soundi on mukavan raikas ja hiphop-vaikutteinen Bigbangin nykymeininkiin verrattuna.

LOL, eihän nykyajan lapset edes tiedä mitä diat on

Tunkiessani näitä mun osastoon "nolot levyt" kelailin, kuinka ihania CD:t oikeastaan ovatkaan. Yksi syy miksi arvostan innovatiivista ja omaperäistä CD-designiä on, että minusta on hauskaa ihastella kiinnostavaa suunnittelua, selailla photobookeja ja hiplailla vaihtuvia materiaaleja. Vaikka itsekin ihan kustannussyistä yleensä ostan uutuuslevyt digitaalisina, niin nyt tiedostojen katoamisen myötä olen alkanut arvostaa kiinteitä CD:itä entistä enemmän, ja olisihan se muutenkin kohtuullista että ne parhaat levyt löytyisivät sieltä hyllystä asti. Ainakin mun tulevaisuudessa mun levykokoelma saa olla yleisen kadehdinnan kohde!

Mutta niin, perjantaina jouduttiin heräilemään hyvissä ajoin, sillä mun piti soittaa YTHS:ltä lääkäriaikoja. Vaikka viime viikon alussa tullut flunssa on jo selätetty, niin mua on vaivannut varsinkin iltaisin rajuksi yltyvä yskä. Äiti epäili jotain jälkitautia, mutta vastaanottovirkailija ilmoitti yskän olevan yleinen oire ja käski odottelemaan vielä ainakin muutaman päivän, lääkäriajat olivat muutenkin siltä päivältä täynnä. Pyrkimys oli silti päästä matkaan ajoissa, mutta Paulalle toi herääminen ei oikein tahtonut maistua. Selätin ongelman pistämällä Luciferin kaverit täysillä soimaan, ja eipä aikakan kun sängystä alkoi kuulua kauhea ulina "EEEIIII TÄTÄ" ja mimmi oli aamupesulla alta aikayksikön! (Toim. huom. Tämähän oli tilanne siis perjantaina, lauantaina tuskin ehdin selkääni kääntää kun kauhea luciferfiilistely jo alkoi ja sunnuntaina Paula oli jo vakuuttunut että onni on oma SHINeen levy. Tästä sitä taas nähtiin mitä tapahtuu kun antaa Paholaiselle pikkusormensa...)

Vaikka oltiin hyvissä ajoin hereillä niin jostain kumman syystä myöhästyttiin TAAS bussista : D Kohmot liikenteessä, onneksi suurempaa vahinkoa ei tapahtunut. Mentiin siis keilaamaan meidän ystävän kanssa, jota en ole itsekään rikollisen pitkään aikaan nähnyt vaikka samassa kaupungissa todellakin asutaan... Keilailun jälkeen suunnattiin vielä kiinalaiseen lounaalle ja kotimatkalla tehtiin kaksistaan pyhiinvaellus cittariin irtokarkkien perässä. Illalla oli ohjelmassa leffan katsomista, Paula oli ostanut Anttilasta aika kasan ranskalaisia leffoja ja katsottiin niistä Pierre Salvadorin romanttinen komedia Hinnasta viis. Kuten olen ennenkin sanonut, niin lajityyppi ei ole omia suosikkejani mutta mielestäni tuo ainakin oli ihan katsomisen arvoinen pätkä. Lisäksi ohjelmassa oli Paulan pyrkimys löytää hänen seuraava Suuri Korealainen Poikabändirakkaus, ja tämä siis tarkoitti ekskursiota kpopin syville ja tuntemattomille vesille. Kalastelu ei kuitenkaan tuottanut tulosta, mutta tälläkin tarinalla oli lopulta onnellinen päätös.

Lauantaina Paula suuntasi omin nokkinensa tapaamaan kaveriaan (tällä kertaa bussista myöhästymistä ei tapahtunut), ja itse käytin yksinolon hetket eksegetiikan parissa. Enää 60 sivua koealuetta jäljellä! Illalla Paulan vanhemmat ilmestyivät tänne kuopustaan kaitsemaan ja lätkimään korttia (vanhempamme ovat siis opiskelukavereita) ja me kaksi vietimme aikaamme mm. potpurin parissa. Kuulosta varmaan todella ylväältä, kun meikä laulaa käheällä kurkulla: "You make me cry saranghae titidiittidii just tell me why JOTAIN KOREAA I'm soo KREISSEEEEEEE no ny joku oh yeah oh yeah oh yeah" ja toi sitten jatkuu puoli tuntia ja käy läpi kaikki kpop-laulut jota tiedetään. Aikaihmiset tuli jossain vaiheessa ihmettelemään että onko meillä joku hätä kun möykätään niin kamalasti...

Sunnuntaina eli tänään koittikin Paulan lähtöpäivä, ja aamulla oltiin vähän kankeita kun hänellä alkoi huomenna sitten vielä koulukin. Ehittiin kuitenkin mm. ihastella Paulan Pariisin-kuvia (joita oli noin tuhat, aika uskomatonta varsinkin mulle joka vihaa valokuvien napsimista ja ottaa kaikista nähtävyyksistä tasan kaks kuvaa), tehdä yhtä ihan tyhmää koulujuttua ja käydä vielä kertaalleen ulkona syömässä (ei sentään aasialaisessa tällä kertaa!). Illalla meitsi ehti vielä suunnata lenkillekin, joka tuntui hyvältä kipeyden vuoksi pidetyn tauon jälkeen~

Joo eli kuten näette mulla oli aivan kamalaa ja hirveetä ja oonkin tosi ilonen että seuraavan kerran joudun näkemään Paulaa vasta joululomalla... Tunnelmankohottajaksi lisään tähän loppuun biisin, josta avauduin yks ilta tähän tyyliin: "Siis mä vihaan tätä biisii niin paljon se on nii kauhee, en tajuu miten joku voi tehä tällasen biisin mä vihaan sitä, siis tää saa mut niin vihaseks et ei luoja, sanoinko et vihaan tätä ja et toi Yoseob on pullanaama"

ps. Kiitos blogger kun teet elämäni vaikeaksi