Fangirl meets existentialism

K-popin maailma on siitä mielenkiintoinen, että ihmisiä kutsutaan siellä tontuiksi, Erittäin Tärkeiksi Henkilöiksi, aaplussiksi tai venteiksi. Tarkemmin sanottuna, kaikki bändit (tai oikeastaan heidän levy-yhtiönsä) repivät aina jostain termin, jolla sitten nimittelevät fanejaan. On BBCtä, on Sonea, on Jwalkeria, on Girlfriendia. Näitä fanikuntiin kuulumisia voisi kutsua ikään kuin "kansallisuudeksi" sillä varauksella, että niitä voi olla useampia ja muutenkin voit itse päättää minkä "kansallisuuden" otat. Vaikka fanien nimittely ei suinkaan ole mikään korea-exclusive-juttu, niin systeemillä on varmasti juurensa Aasian voimakkaan yhteisöllisessä kulttuurissa, jossa on tärkeää kuulua johonkin.

Omalta kohdaltani mainittakoon, että yksilöä korostavana vierastan suuresti tätä systeemiä. Ensinnäkin, jos haluaisin määritellä itseni Dalmateksi, VIPiksi, Shawoliksi tai A+ssaksi, niin joutuisin läpikäymään vaikeita identiteettiini liittyviä kysymyksiä. Onko dalmatiuteni jollain tavalla "suurempaa" kuin vipiyteni, koska ikään kuin leimaudun Dalmatianiin enemmän kuin Big Bangiin? Voinko olla täysin A+, vaikka Stay on minusta ihan kamala biisi? Ja Shawol minä en nyt ainakaan voi olla, koska kieltäydyn tuntemasta yhteenkuuluuvuutta saastaisten 2min-fanien kanssa. Sen sijaan ajattelen, että kuuntelemani musiikki on ominaisuus minussa. Olen siis Kara, ja se, että kuuntelen Dalmatiania on osa "karautta", ja jota ilman olisin edelleenkin Kara, mutta olisin sitä eri tavalla kun olen nyt.

Henkilökohtaista olemistani suurempana ongelmana pidän tämän asian suhteen kuitenkin itse bändin olemista. Fanien nimittelysysteemi nimittäin muistuttaa minua elävästi Lady Gagan tavasta kutsua itseään "Mother Monsteriksi" ja fanejaan "Little Monstereiksi". Tästä syntyy kontrasti, joka antaa ymmärtää Gagan olevan jollain tavalla "suurempi" kuin faninsa. Mutta onko oikein ajatella bändin tai artistin olevan suurempi kuin faninsa? Mietitään. Minä voin eksistoida yksin, en tarvitse MBLAQia olemassaolooni. Mutta MBLAQpa tarvitsee MINUT ollakseen olemassa! Sillä minä, herran jestas, olen syy joka ylipäätään mahdollistaa heidän olemassaolonsa bändinä. Jos minä yksittäisenä henkilönä lopettaisin fanittamisen, se ei ehkä olisi MBLAQin loppu, samalla tavalla kuin yhden hampaan vetäminen suusta ei vielä vaikeuta syömistä. Mutta mitäs sitten kun kaikki hampaat on vedetty pois? Tähän vedoten voin siis ajatella tietyllä tasolla edustavani koko fanikuntaa.

Musiikillisten artistien todellinen olemus korostuu hyvin korealaisissa musiikkiohjelmissa, jossa bändit esiintyvät ja joiden lopuksi yksi äänestetään voittoon. Joku kommentoi osuvasti, ettei lopun voitolla ole todellisuudessa paljoakaan tekemistä tekemistä itse esityksen tai kappaleen kanssa, vaan kyse on siitä, kenellä on eniten faneja. Bändi on faniensa summa. Jok'ikinen levy-yhtiö on rakentanut imperiuminsa fanityttöjen ja -poikien rahoilla, heidän veren, hien ja kyyneliensä päälle. Minun levyni saattaa sanoa, että SHINee on yhtä kuin Onew Jonghyun Taemin Minho Key, mutta jos SHINee oikeasti olisi vain nuo viisi heppua hengailemassa keskenään niin tuskin heistä nyt tässä kirjoittaisin. Jonghyunilla on ehkä luonnostaan potentiaali olla hyvä laulamaan, mutta siitä potentiaalista ei paljoa iloa ole, jos kukaan ei ole siitä hänestä esiin kaivamassa tai sille arvoa antamassa. Jos siis mietit kaikkea, mitä SHINeeseen mielessäsi liität, on sinun pakko tulla siihen lopputulokseen, että todelliselta olemukseltaan se on jotain paljon enemmän kuin viisi ihmistä, tai edes viisi ihmistä ja levy-yhtiö.

Jotkut bändit pyrkivät korostamaan faniensa merkitystä kutsumalla heitä yhdeksi bändinsä jäsenistä. Ihan hyvä idea, mutta eihän se vielä riitä. On täysin epäsopusuhtaista, että se bändin viimeinen jäsen on monista tietoisuuksista koostuva superihminen, jolla on viime kädessä valta päättää lähes kaikesta. Ja on jokseenkin alentavaa joutua osaksi tahdotonta massaaa, mehiläisparvea joka seuraa sokeasti kuningatarta. Minähän olen yksilö. Minä teen omia valintojani, ostan levyn, kerron jostain kappaleesta kaverilleni, kirjoitan fanficciä. Ja samalla rakennan eteenpäin jotain nimeä, Bigbang, SHINee, 2NE1. Minä, fani, olen siis bändin ominaisuus! Vähän samalla tavalla kuin joku bändi on minun ominaisuuteni. Ja minähän olen The Kara, en joku "a" tonttu tai ventti.

What I am trying to say is, että artistit, bändit, ketkä tahansa: kunnioittakaa fanejanne. Eihän se aina ole helppoa, kun ne kiljuvat, pyytävät nimikirjoituksia ja kirjoittavat pervoja fanficcejä, mutta deal with it. Fanit ovat osa teitä, kaikki mitä teillä on todellisuudessa vain ihailijoiden huojuva torni. Voi ehkä tuntua vähäpätöiseltä kohdella ylimielisesti sitä yhtä fania, mutta tämä fani voi olla sen kuuluisan fanifoorumin pääylläpitäjä. Me olemme yksilöitä, meillä kaikilla on oma paikkamme, me olemme järjestäytynyt verkosto eikä mikään tahdoton alamaisten massa. Miettikää siis tarkkaan mitä palikkaa sieltä tornistanne tökkäätte.

Öh, ei taida olla ihan eka kerta kun eksistentiaalinen pohdinta lähtee meikämimmiltä lapasesta... Mutta musta nää on oikeasti merkityksellisiä asioita, niin väärltä kuin se voi kuulostaakin.

Vähän tämä oli kyllä oman itsetunnonkin pönkitystä... Minähän en ole Dalmate, minä olen Dalmatian itse.