Terve kaikille. Mulla ei ole tällä hetkellä järin hyvät fiilikset. Oikeastaan mulla on tällanen vähän huonompi kausi jatkunut jo useamman viikon ajan. En tiedä miks, mut jokin tuntematon asia on kaihertanut mua jo pitemmän aikaa. Se on saanut mut haikeeksi, poissaolevaksi ja yksinäiseksi. Välillä tuntuu, että olen kokonaan menettänyt yhteyden tähän todellisuuteen. Oon jostain syystä viime aikoina masentunut tosi helposti ja murtunut pikkuasioidenkin eessä. Jos joku mitätönki juttu menee vähän pieleen niin tuntuu ettei missään ole mitään järkeä. Mulla on ennenkin ollut aikoja, jolloin kaikki lannistaa ja asiat ei vaan ota sujuakseen, mutta silloi sille oli selkeä syy. Nyt... En vaan tiedä. Mun on yleensäkin vaikea puhua omista asioista muille, mutta nyt se on vielä hankalampaa, koska yleensä muut turhautuu kun en osaa selittää miks musta tuntuu tältä.
Mullahan on viime aikoina teoriassa pyyhkinyt ihan hyvin. Viikonloppureissu tuttavan mökille Saimaan saarelle oli oikein kiva, ainoo harmi juttu oli se, että olin flunssassa, joka tietysti vähän latisti omia tunnelmia. Onneksi ei ainakaan hirveästi kuumetta ollut ja jaksoin käydä uimassakin (joka ei välttämättä ollut paras mahdollinen aktiviteetti). Perjantain ja lauantain välinen yö tuli nukuttua vähän huonosti, mutta seuraava sitten sitäkin paremmin. Mitää ihmeellistä ei lopulta tehty, syötiin, juteltiin, veneiltii ym. Oli tosi jees nähdä immeisiä joita tulee muutenkin nähtyä niin harvoin! Sai tämä tankero vähän kielikylpyäkin, kun kommunikaatio kävi paljolti englanniksi. Jotenkin sitä aina herää tajuamaan kuinka mukavaa on vaan syödä, istua ja jutella. Kadehdin mun vanhempia kun niillä on niin paljon ihmisiä joiden kanssa ne voi nähä harvakseltaan ja silti pysyä yhteyksissä ilman ongelmia. Oikeesti, miten joillekin se on niin helppoa pitää kiinni? Mulla ei tunnu onnistuvan ees yrittämälläkään.
Tänään alko sitten opinnot yliopistossa. Ite opintojutuissa ei ollut mitään sen ihmeellisempää, ekaksi oli paljon alkulöpinöitä, tiedekunnan esittelyä jne. ja sitten oli tutustumista ja yleistä juttua tästä ekasta viikosta tuutoriryhmistä. Oma ryhmä vaikutti kivalta, mutta lähemmin en päässyt vielä oikeen kehenkään tutustumaan. Mul on kauheet paineet tosta sosiaalistumisesta, koska mulle on tolkutettu kaikkialta etten saa nyt syrjäytyä. Kuulun jo kotialueeni osakuntaan ja liityn myös ainejärjestöön, jotta voin sitten ravata kaiken maailman tapahtumissa. Vaikken pääsis sosiaalisoitumaan niin voin ainakin teeskennellä että mulla on elämäkin ;)
Koko päivä meni lopulta kuitenkin pieleen. Jo aamulla mua nyppi mun flunssanaama, tiedätte kyllä miltä nenänalus näyttää sen jälkeen kun on joutunut niistämään 60000 kertaa. Ees 8 hour cream ei pelastanut! Lisäksi mun huulet päätti jostain syystä ruveta hilseilemään, eikä se näytä järin herkulta huulipunan kanssa... Näytin varmaan mun opiskelukavereiden mielestä aika hirveeltä : D Lisäksi mun kuulokkeet meni eilen rikki, ja kävin tänään ostamassa uudet. Oon tavallisesti karttanut nappikuulokkeita, koska mulla on pienet korvat ja napit ei vaan pysy niissä. Säästösyistä päädyin silti moiset ostamaan, koska malli oli suunniteltu pienille korville. Mutta nekään ei pysy! Ärsyttää... Onko mun korvat vaan alimittaset vai johtuuko kaikki siitä kun en oo tottunut? No, käytän nyt noita ja hankin sitten jossain vaiheessa ihan sellaset korvalappukuulokkeet. Ei pitäisi aineskaan korvien koko haitata.
Todellinen v*tutus alkoi vasta kun tulin kotiin, sillä mun tietokone meni rikki. Takuu oli onneksi voimassa ja huolto ei maksa mitään, mutta voitte arvata kuinka tietokoneaddiktia kyrsii. On mulla toki veljen kone käytössä, mutta se on kaikin puolin ärsyttävä ja eikä äänetkään toistaiseksi toimi. Lisäksi joudun jännämään, jos omastani meni kovalevy rikki. En kestäisi jos kaikki mun kuvat ja tekstit ynnä muut tärkeät tiedostot katoo bittiavaruuden tuuliin. Koska olen tyhmä ja opin vain kantapään kautta, en ole tietenkään varmuuskopioinut tiedostojani. Jos saan tärkeät juttuni ikinä takaisin niin voitte olla varmoja, että varmuuskopiointi on eka asia minkä teen. Lisäksi en tykkää ollenkaan ajatuksesta, että joku random tyyppi värkkää mun koneen kanssa. Vaikka niitä tuskin kiinnostaa asiakkaiden koneiden sisältö, niin ei oo ollenkaan kivaa, että asiat, mitä en haluaisi edes perheenjäsenteni selaavan, ovat täysin jonkun tuntemattoman käsissä... Loppujen lopuksi kaikki tääkin on vaan elämään kuuluva juttu ja kyse on vain teknisestä laitteesta, mutta koska oon muutenkin ollut aika voimaton niin tääkin vei aika lailla jalat alta. Jösses, pitäisi kai vaan osata irroittautua tekniikasta kivuttomasti. Ei meitä luotu näyttöpäätteen edessä istumaan.
Anteeksi nyt tällaisesta negatiivisen energian levittämisestä ympäristöön ja vielä näin kankealla kielellä. Purkautuminen täällä "omalla alueella" on vain niin terapeuttista, kun en enää omankaan terapeutin puheille pääse. Hirveästi en taida jaksaa seuraavan parin viikon aikana tänne edes kirjoitella, koska todellakin a) vihaan tätä konetta b) yritän osallistua ópiskelijoiden tapahtumiin ja c) jos alakulioiilis jatkuu niin tuskin saan edes mitään järkevää aikaan. Kipittäkääpä te siitä kuuntelemaan jotain kivaa musiikkia youtubesta, sillä minä en sitä voi nyt tehdä, koska äänet eivät toimi. Ärr.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti