Heippa. Meikäläinen on alkanut vakavasti epäilemään salaliittoa, jolla tehdään yliopistoon sisäänpääsystä niin vaikeaa kuin mahdollista. Olen kohta lukenut teologian tutkimusta esittelevän kirjan loppuun, ja olen jo tässä vaiheessa tullut siihen tulokseen etten ole sisäistänyt opuksesta esim. mitään. Kirja on aiheiltaan mielenkiintoinen, mutta kirjoitettu niin sekavasti ja epäselvästi että eipä ihmekään ettei mieleen tartu joku negatiivinen evidentialismi...
Mut hyvä juttu on että mulle löyty ylppärimekko! Inhoon juhlamekkojen ettimistä, koska useimmat ei näytä järin hyviltä mun päällä (vihaan mun ruumiinrakennetta, jos mulla ois tiimalasikroppa nii kaikki mekot sopis ainaki mallinsa puolesta), ja toi oli hyvä niin otin sitte sen. Ainoita ongelmia ton kanssa on et a) väri on sellainen puuterinen, joten mun pitäis saada vähä väriä pintaan toukokuun aikana. Yritän suostutella äiskän ostaa mulle sellasia aurinkokapseleita b) mun pitää yrittää vähä laihtua. Ei siks, etteikö se menis päälle, mut näyttäis paremmalta ku ne ois nii lössö. Onneks mulla on nopea aineenvaihdunta, joten enköhän saa vähä hoikistuttua kunhan vaan saan pyörän käyttöön c) Kengät! Tollasen puuterinvärisen kaa ei sovi ku ruskeet, valkoset tai samanväriset... Mut positiivista on että itse mekko on nyt hankittu.
Aiheesta toiseen. Kirjastossa - pääsykokeisiin lukemisen ohessa - unohduin mietiskelemään taas mahdollisuuksia. Mistä tietää, milloin on oikea aika tehdä jotakin? Jotkut sanovat, menneisyyden epäonnistumisia ja menetettyjä tilaisuuksia ei kannata jäädä murehtimaan, koska tilaisuudet voi menettää vain siksi että se ei ollut se oikea tilaisuus. Mutta mistä tietää että milloin koittaa se oikea tilaisuus? Vai onko se jotain, mitä emme voi ymmärtää, vaan kyseessä on jotain ikään kuin kohtalon määrittämää? Itse olen henkilökohtaisesti "osin fatalisti" (luultavasti tälle on jonkin fiksumpikin sana), eli uskon kohtalon määrittelevän osin elämäämme, koska minun on vaikea uskoa kaiken olevan pelkkää sattumaa. Toisaalta en myöskään kiellä yksilön mahdollisuutta tehdä valintoja. Mutta missä suhteessa elämä on kohtaloa, missä valintoja? Vaivaan elämääni jatkuvasti tällä ongelmalla, koska pelkään ihan saumattomasti väärien valintojen tekemistä...
Öö, miksi musta tuntuu ettei näissä mun postauksissa oo ikinä päätä eikä häntää XD Nytkin ajattelin tähän vikaksi ruikuttaa siitä kuinka mun huulet kuivuu koko ajan, vaikka laitan rasvaa 8< Ja tunenn pakottavaa tarvetta lipoa niitä jolloin ne kuivuu edelleen.. ÄRRGG.
Haaste 2: Päivä 03 – Vanhempasi
Elieli. Mulla on iha kummatkin vanhemmat, ja ne ei ole eronnut. Oon aina ihmetelly, miten ne on päätynyt ja vielä voinut pysyäkin yhdessä, kun ne on oikeasti kaks niin erilaista ihmistä. Äiti on tosi kärsimätön ja temperamenttinen tyyppi, tykkää tuoda itseään esille ja olla hallitsevassa asemassa. Mä ite muistutan enemmän iskää, joka taasen on rauhallinen eikä ota turhia paineita jutuista eikä koe aiheeks purnata joka asiasta. Toi paineiden ottamattomuus on kyl sellanen mitä en valitettavasti oo periny/oppinu... Mä ja äiti joudutaan toisinaan törmäyskurssille, koska me ollaan aika erilaisia ja sen takia ei päästä useinkaan samalle aaltopituudelle. Iskässä mua ärsyttää eniten sen tavaton sulkeutuneisuus, se aika harvoin yltyy kertomaan ajatuksistaan ja tunteistaan, jopa sellasissa tosi arkisissa aiheissa.
Kaikesta huolimatta koen, että mulla on hyvät välit mun porukoihin ja arvostan sekä kunnioitan niitä tosi paljon. Välillä mulla on tosi "alienoitunut" olo mun perheeseen, kun meillä on niin erilaiset näkemykset joihinkin asioihin, mutta sehän on ihan tavallista tässä iässä. Aina ne on kuitenkin ollut mun tukena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti