sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Jooo

(Lähetin tän vahingossa eka vanhaan blogiini... Oonko yhtään FAIL :DD)

Minulle tarjoutui torstaina mahdollisuus päästä käymään lauantaina päiväreissulla Virossa, tarkemmin sanottuna pääkaupungissa Tallinnassa. Edellisestä Tallinnanreissusta on ainakin kymmenen vuotta, ja laivallakin olin viimeksi kymmenenkesäisenä. Siksipä siis tämäkin laivareissu oli omalla tavallaan tuore ja jännä kokemus!

Lähtö sujui ihan hyvin. Jouduin heräämään jo puoli seitsemältä, sillä laiva lähti 8.30, ja aamu menikin kieltämättä vähän koomaisissa tunnelmissa... Satamassa minulta kysyttiin että olenko Siperiasta ja check-in-automaatit eivät toimineet. Asiat alkoivat helpottua kun sai ruokaa naamariin. Aika pian aloin kuitenkin kärsiä lievästä merisairaudesta, mutta onneksi matka kesti vain kaksi tuntia.

Maissa vietimmekin sitte yhdestätoista yhdeksään, lähinnä pyörien kaupoissa ja syöden. Syömistä tuli meitsin osalta harrastettua aika paljon, koska äiti maksoi kaiken. Kuten kaikki varmaan tietää, ruoka on Virossa paljon halvempaa kuin Suomessa, joten syöminen siis kannatti. Kävimme illalla syömässä eräässä paljon kehutussa ravintolassa. Söinkin oikein fiinin kolmen ruokalajin illallisen: alkupalaksi ankansuikaleita ja brandyluumuja, pääruuaksi lohta ja vihanneksia ja jälkkäriksi vielä juustokakkua. Laivalle vaeltaminen ei sitten ollut niin mukavaa, kun oli vatsa ihan täpötäynnä, jalkoja pakotti ja väsytti jo muutenkin... Kotona painuinkin suoraan nukkumaan.

Ihan hirveästi ei Tallinnasta tullut osteltua, koska vaatteet, kosmetiikka yms. eivät loppupeleissä ole Virossa sen halvempia kuin meillä Suomessakaan. Ostokset jäivätkin meikinalusvoiteeseen, GOSHin Velvet Touch Foundation Primeriin, johon tartuin luultavasti tuon sanan "velvet" takia :D (Mitä, minäkö muka helppo... Enkä edes tykkää koko biisistä! No, kuolailin siellä myös MACin meikkejä, joihin oli painettu sn Prinsessa ja Sammakko-elokuvan pahiksen kuva :-----D) Lisäksi ostin laivalta karkkia (dumlelakuja, mmm..) Äiti osti minulle laukun ja lapaset.

All in all reissu Viroon oli meikäläisen kohdalla oikein onnistunut. On kyllä muuten tosi hassua kuulla puhuttavan viroa! Varsinkin se, kun ne puhuvat niin samalla tavalla kuin suomalaiset, siis yhtä monotonisesti ja samantapaisilla painotuksilla jne. Kun ostoskeskuksessa tuli sellainen kuulutus, niin jos en olisi kuunnellut tarkkaan niin olisin vissiin luullut niiden puhuvan suomea.. :D Tänään olisi meikäläisellä luvassa läksyjä, läksyjä ja vielä vähän lisää läksyjä -b  

4 kommenttia:

  1. Failasit heti alkuun, jes XDD

    Kivalta kuulostaa toi reissu ! AH RUOKAA! Kyllä sitä pitää syödä jos siihen on mahdollisuus ;) Ainakin jos on hyvää ruokaa. Tai juotavaa, nimimerkillä viimestä mansikkafantaa vetelen ennen lähtöä T__T MUTTA JOO! Koitahan pärjäillä niiden läksyjes kanssa~

    VastaaPoista
  2. Joo, tällasta tää on ;)

    Totta, mitä syntiä nyt syömisestä pitäisi tehdä. Mansikkafanta kuulostaa herkulta, harmi jos sitä ei saa Suomesta 8<

    VastaaPoista
  3. oi kun vaikutti kiva reissulta! tommoset päivän shoppailureissut on ihania! :)

    VastaaPoista
  4. Juu, oli kieltämättä tosi jees reissu :D

    VastaaPoista