keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

HUOMIOITA

- Älkää pelleilkö hammashoitonne kanssa, vaan hoitakaa legonne kuntoon ajoissa. Muuten tulee vain itku ja paniikki. Voi vitsi, Korea tulee olemaan kyllä tosi kova koulu kun muutun jo ihan epätoivoseksi hammashoidosta... Nyt kaikki on kuitenkin kondiksessa.

- Joskus rahantuloa ei voi estää.

- Sukulaisia on virkistävä tavata. Ainakin mun mielestä. Mulla on jees suku. Paitsi se että isän puolella melkein kaikilla on nätimpi nenä ku mulla.



- Mun kannattamat joukkueet ei ole toistaiseksi pärjänneet järin hyvin jaliksen EM-kisoissa. Toivottavasti Portugali hakkaa Tanskan tänään.

 - Ihminen, joka suunnittelee tulevaisuuttaan, on ainakin salaa toiveikas. Toivo. Sitä me kaikki tarvitaan.

- Joskus voi olla kokeileva uusien silmälasien kanssa.



- Nukkuma-ajan lisääminen ei helpota sitä, etteikö viideltä herääminen olisi vaikeaa.

- MÄ joudun stressaamaan yleisurheilun EM-kisoista, koska ne urheilijat aikoo tulla harjoittelemaan mun duunipaikalle. Joo-o. Koko kisalla on kaiken lisäksi pelottava tv-mainos.

- Pitkäjänteisyys kunniaan. Kirjoitan tällä hetkellä pisintä stooria minkä olen koskaan saanut aikaan. Se ei ehkä ole paljon, mutta minulle suuri askel.


- Haribon nallekarkit on hyviä.

- Asianfanfiction on helkkarin pelottava paikka ja mun siedätyshoito vain pahensi asiaa

- Mulla ois kauheesti juttuja tehtävänä ja aikaa se puolitoista kuukautta. Eep!

2 kommenttia:

  1. Mä voin tulla mielellään sinne sun duunipaikalles kattoo yleisurheilijoiden treenejä ! *-* Paitsi jos siellä on ylimielinen Jukka Keskisalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että kyseinen Jukka ois jättäytyny näistä kisoista pois :( Ylimielisyys on tylsää.

      Poista