Ennen tiedostojeni katoamista minua oli vaivannut jo pitkään jonkinlainen "writer's block". Meikäläiselle se on arkipäivää, sillä olen hyvin jaksottainen ihminen: välillä tekstiä tulee tasaista vauhtia, välillä kuukausiin ei synny paperille mitään. Kun sain tietää kaiken kirjoittamani tekstin kadonneen, oli kyseessä aluksi luonnollisesti shokki. Mutta myöhemmin aloin miettimään positiivisesti: nyt voin aloittaa luomisen jälleen alusta, en ole enää keskeneräisten töiden ja harhailevien ideoiden vanki. Valmiista teksteistäkin valtaosa on onneksi Paulan koneella tallessa, joten ne saan vielä halutessani takaisin. Joten proosamuotoisen tuotannon kohdalla menetys ei ollut järin suuri, luojan kiitos. Pikemminkin tapahtumaa voisi leimata tuotannolliseksi uudelleensyntymäksi.
Mutta niin, nyt kirjoitusinspiraatiokin on pikkuhiljaa palaamassa. Lainasin erään kaverini suosituksesta Katarina Kuickin ja Ylva Karlssonin kirjan "Kirjoittamisen ihanuus: nuoren kirjoittajan opas",joka on piristävä erilainen oppikirjamaisiin kirjoitusoppaisiin verrattuna. Kirja sisältää mukavia inspiraatioharjoituksia ja näppäriä vinkkejä niin proosan, runojen kuin näytelmienkin kirjoittamiseen. Kirjoitusrutiini pysyy hyvin yllä, vaikkei omia ideoita tuntuisi sillä hetkellä juuri löytyvän.
Toisaalta on aika surkuhupaisaa, ettei omien kirjoitusteni kokoelmalla ole monen mielestä järinkään suurta arvoa. Kuten olen varmaan ennenkin maininnut, yli 90% teksteistäni on fanfictionia, joka ei (valitettavasti) ole nykystandardien mukaan ole mitään kovin vakavasti otettavaa proosaa. Se on sääli, sillä parhaimmillaan fanfiction voi olla oivaltavaa ja mielikuvituksen rajoja rikkovaa hahmojen ja miljöiden uusiokäyttöä. Ja oikeista ihmisistä tehty fanfiction, voi, minulle se on koko lajityypin kruunu! Kun ihmisestä tehdään taideteos, fantasioiden väline, elämää suurempi olento. Toisista epäeettistä ja sairasta, minusta suurin kunnianosoitus minkä keneltäkään voi saada.
Olen itseasiassa vasta viime päivinä ryhdistäytynyt ja lukenut vähän enemmänkin muiden kirjoittamaa fanfictionia - yleensä olen keskittynyt vain väkertämään omia tarinoitani. Yksi suuri sääli fanfictionissa on, että se ei matkusta hirveästi maiden rajojen yli, ja kulttuurikohtaiset tyylit jäävät täysin kokematta. Minullekin ovat tuttuja lähinnä anglosaksinen voimakkaan ihmissuhdedraaman ja mielivaltaisen AU:n värittämä fanfiction sekä suomalaisten kirjoittajien melankoliset katu- ja mielisairaalakuvaukset. Omasta tyylistäni olen aina halunnut pitää kiinni, ja joskus olisi hauskaa seurata, mitä muut teksteistäni ajattelevat. Nyt tämä pohdiskelu on kuitenkin jo myöhäistä, sillä fanfictionkulttuuri osoittaa hiipumisen merkkejä - tai ainakin se on siirtynyt sinne, mistä minä en ole sitä vielä tavoittanut.
Mutta tässähän olisikin minulle elämäntavoite! Nostaa fanfiction indietaiteen asemasta kohti valtavirtaa, tehdä muutkin osalliseksi lainattujen maailmojen iloista. Ja minähän olen jo tämän vallankumouksen aloittanut, mitä paradoksaalisimmalla tavalla: kun joskus kuuntelee Yötä (minun ficcini eivät synny ilman suomalaista musiikkia) ja SHINeetä, niin tuloksena voi olla ensimmäinen valmis ficci melkein puoleen vuoteen! Ja ihan kelpo tuotoshan siitä tuli. Vaikka aikatasot haparoivat, niin kertojaäänessä on miellyttävää kirkkautta ja tsehovilaista kaipuuta. Tästä se lähtee, fanfictionin uusi kausi! Kirjoittaminen on ihanaa!
keskiviikko 28. syyskuuta 2011
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
Idän hitain
Se kandi pitäisi kääriä kokoon kolmessa vuodessa. Ja maisterintutkinto heti perään, parempi ettei menisi yli sen kahden vuoden. Eläkesäästäminen on fiksuinta aloittaa heti kun menee töihin. Ai niin, tiesitkö että asuntolaina on kannattavaa hankkia jo silloin kun muuttaa omilleen? Lapset on parempi hommata ennen kolmeakymppiä, muuten ruumis ei kestä. Ja onhan se testamentti varmasti jo kirjoitettu?
Hidas ei oo hölmö, nopeet luulee vaan/Vauhtii fiksuudeksi kai kuvitellaan.
Ei ole mitään liiottelua, kun sanotaan, että nykyään on jatkuvasti kiire. Meitähän hoputetaan koko ajan! Työelämään pitäisi päästä ja lapsia syntyä ettei ikäpyrämidi ottaisi kaatuakseen. Elämänfilosofioissa tyrkytetään sitä, kuinka pitää tarttua hetkeen, elää tässä ja nyt. Ei kannata jättää sitä huomiseen, minkä voi tehdä jo tänään, koska huomisesta ei ole koskaan taetta. Elämä on kuulemma liian lyhyt tuhlattavaksi. Nopeutta arvostetaan kaikkialla, nykyäänhän "hidas" on usein synonyymi tyhmälle.
Mutta mihin ihmeeseen meillä on kiire? Emme täällä elä miellyttääksemme muita, vaan kulkeaksemme omia polkujamme. Se, että pitää nopeasti päästä uraputkeen tai näkemään maailmaa on vain mielemme sisäinen kuvitelma, jonka luulemme tulevan ulkoapäin. Vaan oikeastihan sitä voisi viettää koko elämänsä vaikka nukkumalla palmun alla. Ja millä tavalla se, että ehtii moneen paikkaan ja kokemaan kaikenlaista on elämänä rikkaampaa kuin se, että jää vierestä katselemaan kun muut pyyhältävät? Onko mukavampaa ehtiä näkemään monta erilaista, kaunista maisemaa vai nähdä vain muutama, mutta nauttia niistä täysin siemauksin?
Olen päättänyt tämän: minun elämälläni ei ole kiire. En välitä, vaikka saan rivien välistä kuulla olevani luuseri koska en ole koskaan seurustellut siinä missä ala-asteaikojeni paras ystävä on jo kihloissa. Yritän olla tuntematta pahaa omatuntoa siitä, että pidän yhden välivuoden samalla kun jotkut takovat tutkintonsa kasaan neljässä vuodessa. En halua ahdistua siksi, että asun vielä äidin helmoissa siinä missä muut HOAS:illa. Ja miksikö näin? Koska tuon kaiken ehtii kyllä joskus toiste. Aikuisena voi viettää sitten joskus tulevaisuudessa vaikka kuinka monta kymmentä vuotta.
Juoskoon, kuka jaksaa/Mä nyt kuitenkin/Taidan jäädä hetkeks istumaan
Kiirehtiminen on resurssien hukkaamista, varsinkin kun kyse on elämästä, joka itsessään haluaa välillä päättää ihan itse oman suuntansa. Minun mielestäni on monissa tapauksissa parempi jäädä paikoilleen, vetää syvää henkeä ja ajatella. Muistaa, että se, mikä on tärkeää, on tärkeää myös myöhemmin. Jotkut asiat voi lykätä huomiseen, toiset ensi vuoteen. Joidenkin asioiden perässä täytyy vähän juosta, mutta monet tulevat vastaan silloin kun kohtalo niin sallii. Wait and see.
Jos elämä on tie, niin sillä tiellä on vain yksi päätepiste: kuolema. Ja uskokaa minua, se ei ole kyllä yhtään kiirehtimisen arvoinen päämäärä.
Hidas ei oo hölmö, nopeet luulee vaan/Vauhtii fiksuudeksi kai kuvitellaan.
Ei ole mitään liiottelua, kun sanotaan, että nykyään on jatkuvasti kiire. Meitähän hoputetaan koko ajan! Työelämään pitäisi päästä ja lapsia syntyä ettei ikäpyrämidi ottaisi kaatuakseen. Elämänfilosofioissa tyrkytetään sitä, kuinka pitää tarttua hetkeen, elää tässä ja nyt. Ei kannata jättää sitä huomiseen, minkä voi tehdä jo tänään, koska huomisesta ei ole koskaan taetta. Elämä on kuulemma liian lyhyt tuhlattavaksi. Nopeutta arvostetaan kaikkialla, nykyäänhän "hidas" on usein synonyymi tyhmälle.
Mutta mihin ihmeeseen meillä on kiire? Emme täällä elä miellyttääksemme muita, vaan kulkeaksemme omia polkujamme. Se, että pitää nopeasti päästä uraputkeen tai näkemään maailmaa on vain mielemme sisäinen kuvitelma, jonka luulemme tulevan ulkoapäin. Vaan oikeastihan sitä voisi viettää koko elämänsä vaikka nukkumalla palmun alla. Ja millä tavalla se, että ehtii moneen paikkaan ja kokemaan kaikenlaista on elämänä rikkaampaa kuin se, että jää vierestä katselemaan kun muut pyyhältävät? Onko mukavampaa ehtiä näkemään monta erilaista, kaunista maisemaa vai nähdä vain muutama, mutta nauttia niistä täysin siemauksin?
Olen päättänyt tämän: minun elämälläni ei ole kiire. En välitä, vaikka saan rivien välistä kuulla olevani luuseri koska en ole koskaan seurustellut siinä missä ala-asteaikojeni paras ystävä on jo kihloissa. Yritän olla tuntematta pahaa omatuntoa siitä, että pidän yhden välivuoden samalla kun jotkut takovat tutkintonsa kasaan neljässä vuodessa. En halua ahdistua siksi, että asun vielä äidin helmoissa siinä missä muut HOAS:illa. Ja miksikö näin? Koska tuon kaiken ehtii kyllä joskus toiste. Aikuisena voi viettää sitten joskus tulevaisuudessa vaikka kuinka monta kymmentä vuotta.
Juoskoon, kuka jaksaa/Mä nyt kuitenkin/Taidan jäädä hetkeks istumaan
Kiirehtiminen on resurssien hukkaamista, varsinkin kun kyse on elämästä, joka itsessään haluaa välillä päättää ihan itse oman suuntansa. Minun mielestäni on monissa tapauksissa parempi jäädä paikoilleen, vetää syvää henkeä ja ajatella. Muistaa, että se, mikä on tärkeää, on tärkeää myös myöhemmin. Jotkut asiat voi lykätä huomiseen, toiset ensi vuoteen. Joidenkin asioiden perässä täytyy vähän juosta, mutta monet tulevat vastaan silloin kun kohtalo niin sallii. Wait and see.
Jos elämä on tie, niin sillä tiellä on vain yksi päätepiste: kuolema. Ja uskokaa minua, se ei ole kyllä yhtään kiirehtimisen arvoinen päämäärä.
tiistai 20. syyskuuta 2011
Blaablaablaa
Kuulumispostausta taas pukkaa, koska kaikkia todellakin kiinnostaa mitä mun mitäänsanomatta elämässä on oiken tapahtunut. Mun kadonneista tiedostoista ei ole kuulunut mitään positiivista, vielä on hiukan toivoa mutta aika lailla peli alkaa olla menetetty. Tänään just viimeks kaipasin taas jotain mikä on varmaan kadonnut ikuisiksi ajoiksi bittiavaruuden syövereihin ;____; Mun Johanneksen evankeliumi-essee vois olla tosi jees, koska eksegetiikan proffa kuulemma tykkää kysellä tentissä juuri ko. raamatunkirjasta juttuja. Kiitos tästäkin Acer.
Viime viikko oli aika perussettiä. Opiskelut todellakin alkoi kunnolla, ainoastaan nyt toi Uuden testamentin eksegetiikka (eli mun ainoa oikeesti teologiaan liittyvä kurssi tässä periodissa) alko vasta tällä viikolla. Hirveän mielenkiintosia juttuja ollut, mutta kyllä mua noi tentitki jo vähän stressaa. Tässä periodissa mulla on vaa kaks kurssia, joissa on kunnon tentit, mutta mitäs sitte ku niitä on esim. neljä tai viisi? ARRGGHH. Kuolen siihen kirjojen määrään.
Mitään hirveen speciaalia en viime viikolla edes tehnyt. Keskiviikkona käytiin tädin luona morjestamassa mun mummia, joka asuu siis Jyväskylässä. Mun nuorempi serkku (4) ilmoitti mielipiteensä aika suoraan: "Mä en ois halunnu et vieraat tulee." :D Mukavaa kummiskin oli, vaikka se olikin loppu mun sokeriherkuttomalle viikolle... Hups. Aina ei voi voittaa. Sama linja jatkui osakuntaillassa seuraavana päivänä, jossa kanssa nautin ajastani. Viikonloppu sujui mukavasti himassa luuhatessa. Se on vaan parasta, sanoo socially awkward.
Toisin kuin moni aikaisempi, tämä viikko on alkanut poikkeuksellisen hyvissä fiiliksissä! Maanantai ei ulkoisilta puitteiltaan ollut paras mahdollinen: heräsin ennen kuutta (koulu alkoi kaheltatoista...) ja mulla alkoi menkat. Normaalisti olisin kai ollut äksymyrtsi koko päivän, mutta jostain syystä mulla oli äääägghh-oon-niin-hyperenerginen-etten-kestä!!111-päivä. Ne ei oo koskaan pahoja päiviä... Tänäänkin fiilikset on ollut vallan mukavat, mitä nyt mietin että pitävätkö ihmiset vaatteiden paremmin asettelua julkisesti omituisena. Tai siis ku mun vyöhameviritelmä meni jotenkin huonosti ja sitten aloin vaan parantelemaan sitä keskellä Helsinkiä... Mahdoin näyttää fiksulta.
Olen myös ottanut askeleen kohti uusia sosiaalisia medioita. Tumblrin käyttävät mainostavat aina olevansa jotain keskikastia parempaa sakkia, mutta palautin heidät maan pinnalle liittymällä itse joukkoon HÅHÅHÅHÅHÅ. Ei mutta, yllätyin positiivisesti kun tein erään postin joka käsitteli tämän maailman suuria vääryyksiä, ja olen saanut siihen 19 notessia! Naurakaa te siellä vaan, mutta tällainen luuseri kuulkaa osaa arvostaa pienimpiökin huomionosoituksia. Ehkä Tumblr ei olekaan täysin yliarvostettu paikka...
TIINA ON NIIN ONNELLINEN HÄN MENEE NAIMISIIN eli toisin sanoen ei mulla muuta.
ps. Miks ihmiset urputtaa et tuol on muka kylmä? Lähin tänää hupparissa kouluu ja mul oli KUUMA! Mut toisaalta, tääl pääkaupunkiseudulla kaikki tuntuu lämpimämmältä kuin jossai landella.
Viime viikko oli aika perussettiä. Opiskelut todellakin alkoi kunnolla, ainoastaan nyt toi Uuden testamentin eksegetiikka (eli mun ainoa oikeesti teologiaan liittyvä kurssi tässä periodissa) alko vasta tällä viikolla. Hirveän mielenkiintosia juttuja ollut, mutta kyllä mua noi tentitki jo vähän stressaa. Tässä periodissa mulla on vaa kaks kurssia, joissa on kunnon tentit, mutta mitäs sitte ku niitä on esim. neljä tai viisi? ARRGGHH. Kuolen siihen kirjojen määrään.
Mitään hirveen speciaalia en viime viikolla edes tehnyt. Keskiviikkona käytiin tädin luona morjestamassa mun mummia, joka asuu siis Jyväskylässä. Mun nuorempi serkku (4) ilmoitti mielipiteensä aika suoraan: "Mä en ois halunnu et vieraat tulee." :D Mukavaa kummiskin oli, vaikka se olikin loppu mun sokeriherkuttomalle viikolle... Hups. Aina ei voi voittaa. Sama linja jatkui osakuntaillassa seuraavana päivänä, jossa kanssa nautin ajastani. Viikonloppu sujui mukavasti himassa luuhatessa. Se on vaan parasta, sanoo socially awkward.
Toisin kuin moni aikaisempi, tämä viikko on alkanut poikkeuksellisen hyvissä fiiliksissä! Maanantai ei ulkoisilta puitteiltaan ollut paras mahdollinen: heräsin ennen kuutta (koulu alkoi kaheltatoista...) ja mulla alkoi menkat. Normaalisti olisin kai ollut äksymyrtsi koko päivän, mutta jostain syystä mulla oli äääägghh-oon-niin-hyperenerginen-etten-kestä!!111-päivä. Ne ei oo koskaan pahoja päiviä... Tänäänkin fiilikset on ollut vallan mukavat, mitä nyt mietin että pitävätkö ihmiset vaatteiden paremmin asettelua julkisesti omituisena. Tai siis ku mun vyöhameviritelmä meni jotenkin huonosti ja sitten aloin vaan parantelemaan sitä keskellä Helsinkiä... Mahdoin näyttää fiksulta.
Olen myös ottanut askeleen kohti uusia sosiaalisia medioita. Tumblrin käyttävät mainostavat aina olevansa jotain keskikastia parempaa sakkia, mutta palautin heidät maan pinnalle liittymällä itse joukkoon HÅHÅHÅHÅHÅ. Ei mutta, yllätyin positiivisesti kun tein erään postin joka käsitteli tämän maailman suuria vääryyksiä, ja olen saanut siihen 19 notessia! Naurakaa te siellä vaan, mutta tällainen luuseri kuulkaa osaa arvostaa pienimpiökin huomionosoituksia. Ehkä Tumblr ei olekaan täysin yliarvostettu paikka...
TIINA ON NIIN ONNELLINEN HÄN MENEE NAIMISIIN eli toisin sanoen ei mulla muuta.
ps. Miks ihmiset urputtaa et tuol on muka kylmä? Lähin tänää hupparissa kouluu ja mul oli KUUMA! Mut toisaalta, tääl pääkaupunkiseudulla kaikki tuntuu lämpimämmältä kuin jossai landella.
perjantai 16. syyskuuta 2011
Viininpunaista + award
IsaDora on yksi suosikkimeikkimerkkejäni ihan vain brändinsä takia, ja lempparini markettimeikeistä. Merkin ständit marketeissa ym. ovat aina omaa silmääni miellyttäviä, tykkään tuotteiden ulkonäöstä ja mielestäni IsaDoralta ilmestyy myös hauskoja kausikokoelmia. Tämän vuoden syyskokoelma on nimeltään Forest Groove, ja siinä ovat tärkeinä elementteinä metsänvihreä, viininpunainen ja harmahtavat, luonnonläheiset sävyt. Kampin Anttilassa oli IsaDorasta ota 3, maksa 2 -tarjous, ja siksipä pihin päätin vähän ostella juttuja.
Toinen ostos on IsaDoran normikokoelmasta Perfect Moisture Lipstick sävyssä Pink Heather. (Tää hämmentää mua, sillä eikös kanervat nyt normaalistikin ole pinkkejä? IsaDoralla on myös toinen huulipuna nimeltään Heather... Hmm.) Päätin kerran tarvitsevani vaaleanpunaisen huulipunan, ja kun kerran tarjous oli nii pitihän sitä ostaa! IsaDoran vakkarivalikoima huulipunissa koostuu melkein pelkästään vaaleanpunaisista. En varsinaisesti ole kovin nirso huulipunasävyissä, mutta arastelen vaaleanpunaisen käyttöä ja siksi sävy ei saanut olla liian räikeä eikä liian vaalea. Pitkällisen tutkimuksen jälkeen päädyin sitten tähän sävyyn. Tämä on kyllä mukava, shimmerinen vaaleanpunainen, mutta heikon pigmentin vuoksi lähinnä shimmer näkyy omilla huulillani, jotka ovat luonnostaan suht tummat. Toimisi ehkä paremmin pohjustajan kanssa, mutta kyllä tämä näinkin on ihan kiva arkisävy :)
Kolmas ostos oli syyskokoelmassa ilmestynyt kynsilakka sävyltään Mulberry Wine. Kyseessä on siis viininpunainen, joka näyttää valosta päätellen joko purppuraiselta, tummanpunaiselta tai suorastaan ruskealta. Itse pidän kovasti tummista lakkasävyistä ja siksi tämä on mieleen. Pullossa lakka näyttää hieman shimmeriseltä, mutta kynnellä hennon shimmerin huomaa vain tarkasti katsottuna. Olisi kiinnostavaa verrata, miten tämä eroaa kokoelmassa ilmestyneestä toisesta viininpunaisesta sävystä.
Edit: Ilmeisesti Anttilassa tämä oli erehdyksessä pistetty kausikokoelman standiin, ja tämä kuuluukiin oikeasti vain vakkarikokoelmaan.
Nää sois jäädä mun vikoiksi kosmetiikkashoppailuiksi vähään aikaan, nimittäin oon ehkä lähössä jossain vaiheessa Amerikoihin pikkuveljeä kattoon. Ja siellähän on joka nurkan takana kosmetiikkafanin mekka eli Sephora, jonne varmaankin tulee palamaan mun koko matkakassa... Must-hankinta on ainakin Urban Decayn Eyeshadow Primer Potion, joka pääsi just loppumaan. Yksinkertaisesti. Paras. Luomivärinpohjustaja. Ever. Voishan sen netistäkin tilata, mutta haluun käytellä loppuun äidin kätköistä löytämäni Guerlainin pohjustajan, joka ei kyllä lähellekään yhtä hyvä kuin tuo taikarohto.
Seuraavaksi seuraa vähän negausta. Sain mun tietokoneen tässä tällä viikolla takaisin. Kovalevy ei ollut mennyt rikki, mutta Acerin huollon älypäät oli jostain syystä päättäneet poistaa kaikki mun tiedostot c-asemalta. Koska kovalevy toimi niin niiden tiedostojen kopioiminen talteen olisi ollut huollon yhteydessä helppoa, ja periaatteessa se kuuluukin aina huollon yhteydessä tehdä. Me olla lähetetty sinne noottia jos ne mun tiedostot vielä löytyis jostain, mutta asiat ei näytä järin valoisalta... Enkä mä ole ikinä tajunnut mun tiedostoja varmuuskopioidakaan :) Arvatkaa kyrsiikö kun jos mun kaikki tärkeet jutut katoo pelkän huollon välinpitämättömyyden takii..
Erityisen himotuksen kohteena oli meikäläisen kohdella Zinfadel-sävyinen huulipuna. (Zinfadel on muuten tietynlainen viininvalmistuksessa käytettävä rypälelaji). Kyseessä on siis syvä ja tummahko viininpunainen, ei mikään seinäruususen sävy. Itselleni vahvatkaan sävyt ole ongelma, joten tykkään kyllä tästä kovasti. Nämä Perfect Moisture Lipstickit tuntuvat mielestäni oikein mielyttäviltä huulilta, ja tässä sävyssä on oikein mukavaasti pigmenttiäkin. Olisin muuten ottanut huulikuviakin, mutta minähän en tunnetusti koskaan onnistu kuvissa ja tämä koskee myös yksittäisiä ruumiinosakin. Oikeasti, kaikki kuvat näyttivät siltä kun olisin laittanut tota punaa miten sattuu vaikka peilistä kaikki näytti olevan OK :D Tässä samassa Zinfadel-sävyssä ilmestyi muuten myös huulikiilto ja kynsilakka.
 |
| Sävy on luonnossa hieman vaaleanpunaisempi |
 |
| Toi tahra tossa korkissa kertoo aika paljon mun kynsilakkataidoista... Bongatkaa kuvaaja! |
Kolmas ostos oli syyskokoelmassa ilmestynyt kynsilakka sävyltään Mulberry Wine. Kyseessä on siis viininpunainen, joka näyttää valosta päätellen joko purppuraiselta, tummanpunaiselta tai suorastaan ruskealta. Itse pidän kovasti tummista lakkasävyistä ja siksi tämä on mieleen. Pullossa lakka näyttää hieman shimmeriseltä, mutta kynnellä hennon shimmerin huomaa vain tarkasti katsottuna. Olisi kiinnostavaa verrata, miten tämä eroaa kokoelmassa ilmestyneestä toisesta viininpunaisesta sävystä.
Edit: Ilmeisesti Anttilassa tämä oli erehdyksessä pistetty kausikokoelman standiin, ja tämä kuuluukiin oikeasti vain vakkarikokoelmaan.
Nää sois jäädä mun vikoiksi kosmetiikkashoppailuiksi vähään aikaan, nimittäin oon ehkä lähössä jossain vaiheessa Amerikoihin pikkuveljeä kattoon. Ja siellähän on joka nurkan takana kosmetiikkafanin mekka eli Sephora, jonne varmaankin tulee palamaan mun koko matkakassa... Must-hankinta on ainakin Urban Decayn Eyeshadow Primer Potion, joka pääsi just loppumaan. Yksinkertaisesti. Paras. Luomivärinpohjustaja. Ever. Voishan sen netistäkin tilata, mutta haluun käytellä loppuun äidin kätköistä löytämäni Guerlainin pohjustajan, joka ei kyllä lähellekään yhtä hyvä kuin tuo taikarohto.
Seuraavaksi seuraa vähän negausta. Sain mun tietokoneen tässä tällä viikolla takaisin. Kovalevy ei ollut mennyt rikki, mutta Acerin huollon älypäät oli jostain syystä päättäneet poistaa kaikki mun tiedostot c-asemalta. Koska kovalevy toimi niin niiden tiedostojen kopioiminen talteen olisi ollut huollon yhteydessä helppoa, ja periaatteessa se kuuluukin aina huollon yhteydessä tehdä. Me olla lähetetty sinne noottia jos ne mun tiedostot vielä löytyis jostain, mutta asiat ei näytä järin valoisalta... Enkä mä ole ikinä tajunnut mun tiedostoja varmuuskopioidakaan :) Arvatkaa kyrsiikö kun jos mun kaikki tärkeet jutut katoo pelkän huollon välinpitämättömyyden takii..
1) Kerro blogissasi linkin kera se henkilö, joka lahjoitti sinulle tämän awardin
2) Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi
3) Lahjoita tämä award eteenpäin 15 parhaalle blogille/bloggaajalle
Sain tämän -ＯＺＯＮＥ- :lta (kiva ajatus että joku tykkää mun blogista tällasen läpyskän verran), joten kiitos siitä! Tämä award on ikivanha, joten en sitä enää eteenpäin anna. Mutta nyt faktoja pöytään:
1. Rakastan absurdia huumoria, ja tämä näkyy muun muassa suuresta intohimosta sinätuubapaska-videoita kohtaan :D Mun mielestä itseasiassa monet parhaista keskusteluista on sellaisia, joissa ei ole yksinkertaisesti mitään järkeä.
2. Mun vähiten suosikkipuheenaiheita ovat ruoka, politiikka ja muut yhteiskunnalliset jutut. Kyse ei oo siitä, etteivätkö em. asiat kiinnostais mua, mutta noi aiheet on vaa sellasia joissa keskustelu lipsuu aika usein oman mielipiteen/ruokavalion ylistämiseen ja muiden moralisointiin. Ei kiitos. Sen sijaan mun lempparipuheenaiheet on aika helppo päätellä blogistakin: arkiset ilmiöt, kosmetiikka, musiikki, hyvännäköiset miehet ja älyvapaa liibalaaba (ks. edellinen kohta). Rakastan puhumista mua kiinnostavata aiheista ja esimerkiksi silloin kun kaveri erehtyi kysymään mitä eroa on jpopilla ja kpopilla niin meikähän olisi voinut pitää aiheesta vaikka kuinka pitkän esitelmän! Valitettavasti kaverin kiinnostus ei riittänyt yhtä pitkälle... :D
3. Vihaan :'D -hymiötä. Erityisesti, jos noita '-merkkejä on vaa yks. Mulle on jostain syntynyt tohon hymiöön liittyen erittäin negatiivinen konnotaatio, ja mä ahistun ja ärsyynnyn jos joku käyttää tota mun kaa keskustellessa.
4. Blogia ees vähän lukeneille tuskin jää epäselväks mun rakkauteni aasialaisiin miesjulkkiksiin. Sen sijaan aasialaisia nasijulkkiksia en voi sietää. Ne on musta pääasiassa muovisia, sievisteleviä ja tylsiä. Eniten mua ehkä ärsyttää japanissa varsin yleiset "turhat laulajattaret" eli siis mallit tms. jotka ryhtyy laulajiks ihan vaan koska levy-yhtiö haluaa selvästi myydä niiden suosiolla. Kuten vaikka ny Tsubasa Masukawa ja Kyaru Pamyu Pamyu. Korealaisista tykkään vähiten HyunAsta, jonka 39 kilon paino on jotain sairasya ja jonka Bubble Pop videoineen on koko kpop-teollisuuden häpeäpilkku. No joo, en mä nyt niitä kaikkia inhoo. Tässä iha viime päivinä itsemurhaa yrittänyt Ai Kago saa kyllä kaikki säälipisteet kotiin. Skandaaleissa ryvettynyt Kago on kyllä mun mielestä yks aasialaisen viihdeteollisuuden surullisimpia uhreja, ja hänestä saisi aikaan loistavan elämänkerran, vaikka neiti on vasta 23! Myös 2NE1 ansaitsee mun rispektin, sillä niissä on jotain miellyttävän omintakeista. Lisäksi siellä on Dara joka on Thunderin systeri, eli eei en mä voi niitä vihata. (Hassua on kyllä se, että Paula aivopesi mut tykkää 2NE1:stä ja mä aivopesin Paulan tykkää MBLAQista...)
Disclaimer: Ylläolevan tekstin on puolisarkastisesti kirjoitettanut epäkypsä foreveralone-teiniluuseri-fangirl, jolla on asenneongelma kauniiden ja kuuluisien kanssa. Jos joku veti idoliensa dissaamisesta ihan mahottoman herneen nenäänsä niin hän voi tulla kommenttiboksiin haukkumaan mun idoleita, niin we're even.
5. En osaa pitää tunteita sisässäni. Ilmeilen ja elehdin todella herkästi, jos ajattelen esimerkiksi jotain hassua, häpeällistä yms. Sen takia saatan esimerkiksi bussissa istuessani näyttää todella typerältä vaikka alkamalla hymyilemään pelottavasti itsekseni :D
6. Aina kun ostan jotain, joka on mielestäni kohtuuttoman hintaista, mietin kuinka monta Valion jätskibaarin jäätelöannosta (5€) sillä saisi. Ei, en rakasta jäätelöä tai mitään...
7. Tykkään katsoa elokuvia yksin silloin ku talo on tyhjillään. Nytkin oottelen että iskä lähtis jotta voisin kattoo Kung Fu Pandan loppuun!
keskiviikko 14. syyskuuta 2011
Kaapista revitty ynnä muita mukavïa tunnustuksia
Tervepä terve! Mitä teidän rauhaanne kuuluu? Kuten olen tässä jo jonkin aikaa valitellut, minulle on kuulunut parempaakin. Mutta eipä nyt puhuta siitä! Viime viikolla olen ollut omassa kategoriassani ihan poikkeuksellisen sosiaalinen. Opiskelijajutuissa olen ravannut. Kävin tiedekuntayhdistyksen fuksisuunnistuksessa, joka oli oikein hauskaa, vaikka vähän eksyttiinkiin siinä. Myös yhdessä osakunnan jutussa olin, sielläkin oli ihan jees, mutta jossain vaiheessa alkoi vain ahdistaa kauheesti. Lisäksi näin keskiviikkona paria lukioaikaista kaveria joita ei ollut tullut nähtyä sitten yo-juhlien. Kahviteltiin, pyörittiin kaupoissa yms. ja oli mukavaa~
Ja nyt seuraa nolo tunnustus: olin lauantaina elämäni ensimmäisissä synttäribileissä :D Siis y'know, nuorison bileissä. Mä kun en ole se menevin seurapiirikissa enkä ole muutenkaan kiinnostunut päihteidenkäytöstä, niin nää on jääny vähän vähemmälle... Eräs perhetuttavani oli kuitenkin päättänyt olla edelläkävijä ja pyytää mut mukaan, jotta olisin vähemmän syrjäytynyt ja enemmän sosiaalinen! Aluksi ajattelin olla menemättä ihan siksi, että olin lauantaina siipi todella maassa, mutta päätinpä sitten mennä kuitenkin, kun kerta mut oli ihan hyvää hyvyyttään kutsuttu, ja loppujen lopuksi viihdyin oikein hyvin! Tietty aluksi oli sosiaalisesti rajoittunut vähän hermostuksissa siitä kun ei oikein ketää tuntenut, mutta kyllä se siitä! Törmäsinpä siellä jopa yhteen yläasteaikojen kaveriin jotai ei ollut vuosiin tullut nähtyä :)
Tjaa-a, tällä viikolla on toi kunnon opiskelukin alkanut pikkuhiljaa, jostaa oon tietysti ilonen. Mulla on tässä periodissa viestinnän ja vuorovaikutuksen kurssi, eksegetiikan eli raamatuntutkimuksen kurssi, filosofian ja etiikan kurssi sekä sellanen tietotekniikkajuttu. Kaikki vaikuttaa niin mielenkiintoselta! Toistaseks ei oo ollu viel niin hirveesti tehtävää ja hälinää mutta eiköhän toikin seikka tosta korjaannu pian. Ainakin sitte kun tentit alkaa lähestyä.
Viime aikojen mentaalisessa alhossa olen taas keskittynyt musiikin kuluttamiseen. Joskus se on vaan yksi eniten voimaa antavista jutuista...! Mutta nyt mun pitää sanoa, että mun mielestä periaatteet on hyvä asia. Ja jos suuinkin mahdollista, niin niistä periaatteista ois hyvä pitää kiinni. Mä oon periaateihminen. Harvoin luovun niistä. Mutta joskus, ihan vaan joskus, niin voi käydä... Joku saattaa muistaa tän:
"Lupaan ja vannon, että olen menetetty mies (nainen??) sitten kun alan kuuntelemaan jotain totaalista kornujen poikabändipoppia. Toistaiseksi nämä pahimmat kornubäkkärit eli siis SHINee, Super Junior jne. aiheuttavat vain "ööh lol"-reaktion."
Noooh, you can see where this is going. Mä myönnän. Tulen kaapista ulos. Super Junior on edelleen yök, mutta SHINee... Niillä on itseasiassa pari ihan hyvää biisiä. Niiden musiikki on itseasiassa ihan kuuntelemisen arvoista. Ne on itseasiassa ihan jees porukka. Mutta edelleen, Ringdingdong on maailman hirven biisi. Edelleen AMIGO tulee hyvänä kakkosena. Edelleen oon sitä mieltä, että SHINee on alipainoisessa olemuksessaan suureksi haitaksi Korean herkkämieliselle nuorisolle, joka ei kestä alkoholista kertovia biisejä tai lesboista kertovia ohjelmia.
No niin, näiden syntisten tunnustusten jälkeen vetäydyn takaisin pimeyteenodottelemaan Shineen uutta sinkkua lymyilemään itsekseni. Oon pistänyt itseni likoon ja ryhtynyt "ei sokeroituja herkkuja" viikolle. Rikoin sitä kyl jo vähän maanantaiaamuna kun unohin lupaukseni ja söin lusikallisen nutellaa... Mutta muuten oon (toistaseks) pysyny kuivilla.
Ja nyt seuraa nolo tunnustus: olin lauantaina elämäni ensimmäisissä synttäribileissä :D Siis y'know, nuorison bileissä. Mä kun en ole se menevin seurapiirikissa enkä ole muutenkaan kiinnostunut päihteidenkäytöstä, niin nää on jääny vähän vähemmälle... Eräs perhetuttavani oli kuitenkin päättänyt olla edelläkävijä ja pyytää mut mukaan, jotta olisin vähemmän syrjäytynyt ja enemmän sosiaalinen! Aluksi ajattelin olla menemättä ihan siksi, että olin lauantaina siipi todella maassa, mutta päätinpä sitten mennä kuitenkin, kun kerta mut oli ihan hyvää hyvyyttään kutsuttu, ja loppujen lopuksi viihdyin oikein hyvin! Tietty aluksi oli sosiaalisesti rajoittunut vähän hermostuksissa siitä kun ei oikein ketää tuntenut, mutta kyllä se siitä! Törmäsinpä siellä jopa yhteen yläasteaikojen kaveriin jotai ei ollut vuosiin tullut nähtyä :)
Tjaa-a, tällä viikolla on toi kunnon opiskelukin alkanut pikkuhiljaa, jostaa oon tietysti ilonen. Mulla on tässä periodissa viestinnän ja vuorovaikutuksen kurssi, eksegetiikan eli raamatuntutkimuksen kurssi, filosofian ja etiikan kurssi sekä sellanen tietotekniikkajuttu. Kaikki vaikuttaa niin mielenkiintoselta! Toistaseks ei oo ollu viel niin hirveesti tehtävää ja hälinää mutta eiköhän toikin seikka tosta korjaannu pian. Ainakin sitte kun tentit alkaa lähestyä.
Viime aikojen mentaalisessa alhossa olen taas keskittynyt musiikin kuluttamiseen. Joskus se on vaan yksi eniten voimaa antavista jutuista...! Mutta nyt mun pitää sanoa, että mun mielestä periaatteet on hyvä asia. Ja jos suuinkin mahdollista, niin niistä periaatteista ois hyvä pitää kiinni. Mä oon periaateihminen. Harvoin luovun niistä. Mutta joskus, ihan vaan joskus, niin voi käydä... Joku saattaa muistaa tän:
"Lupaan ja vannon, että olen menetetty mies (nainen??) sitten kun alan kuuntelemaan jotain totaalista kornujen poikabändipoppia. Toistaiseksi nämä pahimmat kornubäkkärit eli siis SHINee, Super Junior jne. aiheuttavat vain "ööh lol"-reaktion."
Noooh, you can see where this is going. Mä myönnän. Tulen kaapista ulos. Super Junior on edelleen yök, mutta SHINee... Niillä on itseasiassa pari ihan hyvää biisiä. Niiden musiikki on itseasiassa ihan kuuntelemisen arvoista. Ne on itseasiassa ihan jees porukka. Mutta edelleen, Ringdingdong on maailman hirven biisi. Edelleen AMIGO tulee hyvänä kakkosena. Edelleen oon sitä mieltä, että SHINee on alipainoisessa olemuksessaan suureksi haitaksi Korean herkkämieliselle nuorisolle, joka ei kestä alkoholista kertovia biisejä tai lesboista kertovia ohjelmia.
No niin, näiden syntisten tunnustusten jälkeen vetäydyn takaisin pimeyteen
sunnuntai 11. syyskuuta 2011
Muukalaisuudesta
Muukalaiset, vieraat, ulkopuoliset. Ihmiselle on luontaista luoda ryhmiä, joihin toiset kuuluvat ja toiset eivät. Se ryhmä voi olla jokin selkeästi määritelty joukko, kuten kansa, koululuokka tai jalkapallojoukkue. Mutta yhtä lailla kyseessä voi olla löyhästi määritelty ryhmä, johon kuuluminen vaatii tietynlaisen sosiaalisen hyväksynnän, kuten nyt vaikkapa jonkun tietyn ihmisen ystäväpiiri. Kaikkialla ympärillämme on ryhmiä, joihin voi kuulua tai olla kuulumatta.
Mutta vaikka kuuluisimme kuinka moneen ryhmään ja muutenkin emme olisi varinaisesti "ulkopuolisia" millään elämänalueella, niin uskallan väittää, ettei yhteenkuulumattomuuden tunnetta voi kukaan kokonaan välttää. Kaikki me olemme muukalaisia toistemme seurassa, sillä jokainen ihminen on yksilö, täysin omanlaisensa. Tämä universaali vieraus tiivistyy parhaiten kolmeen tuskallisen tuttuun sanaan:
"En ymmärrä sinua."
Mitä me voimme lopulta tietää toisesta, hänen unelmistaan, peloistaan ja ajatuksistaan? Tunne muukalaisuudesta muiden keskellä perustuu siihen, ettemme koe pääsevämme perille toisistamme. Lopulta jäämme vain valittamaan siitä, kuinka kukaan ei hyväksy, tai edes ymmärrä. Harvoin pysähdymme edes miettimään, että ketä me itse sitten ymmärrämme niin täydellisesti kuin toivoisimme jonkun muun ymmärtävän meitä. Mahtaako moista täydellisen ymmärtämisen tasoa edes olla olemassa?
Yksilöllisyyttä korostavassa kulttuurissamme erityisesti itseään etsivät nuoret nostavat niin sanotun "outouden" eli ympäristöstään vieraantumisen jonkinlaiseksi ihailtavaksi ja epätavalliseksi elementiksi. Korostetaan, että "erilaisuus" on yksilöllisyyttä ja painotetaan omaa muukalaisuutta tässä elämässä. Mutta mikä tekee jostain ihmisestä "enemmän yksilön", enemmän muukalaisen muiden keskellä? Loppujen lopuksi me kaikki olemme yhtä käsittämättömiä muiden silmissä ja oman "erityisyyden" korostaminen on epärelevanttia maailmassa, jossa kaikki ovat yhtä kaukana toisistaan.
Toisinaan kokemus siitä, että kaikki ympärillä tuntuvat olevan niin salaperäisiä ja etäisiä, on ahdistava. Olemmeko kaikki vain yksinäisiä kulkijoita elämän suuressa avaruudessa, joissa seuraavaan tähteen on valovuosien matka? Ehkä, mutta uskon, että jokainen meistä oppii elämään tämän muukalaisuuden kanssa ajallaan. Kaikki kun päätyy lopulta siihen, että koska olemme muukalaisia toisillemme, niin näin ollen olemme kaikki samanlaisia.
Mutta vaikka kuuluisimme kuinka moneen ryhmään ja muutenkin emme olisi varinaisesti "ulkopuolisia" millään elämänalueella, niin uskallan väittää, ettei yhteenkuulumattomuuden tunnetta voi kukaan kokonaan välttää. Kaikki me olemme muukalaisia toistemme seurassa, sillä jokainen ihminen on yksilö, täysin omanlaisensa. Tämä universaali vieraus tiivistyy parhaiten kolmeen tuskallisen tuttuun sanaan:
"En ymmärrä sinua."
Mitä me voimme lopulta tietää toisesta, hänen unelmistaan, peloistaan ja ajatuksistaan? Tunne muukalaisuudesta muiden keskellä perustuu siihen, ettemme koe pääsevämme perille toisistamme. Lopulta jäämme vain valittamaan siitä, kuinka kukaan ei hyväksy, tai edes ymmärrä. Harvoin pysähdymme edes miettimään, että ketä me itse sitten ymmärrämme niin täydellisesti kuin toivoisimme jonkun muun ymmärtävän meitä. Mahtaako moista täydellisen ymmärtämisen tasoa edes olla olemassa?
Yksilöllisyyttä korostavassa kulttuurissamme erityisesti itseään etsivät nuoret nostavat niin sanotun "outouden" eli ympäristöstään vieraantumisen jonkinlaiseksi ihailtavaksi ja epätavalliseksi elementiksi. Korostetaan, että "erilaisuus" on yksilöllisyyttä ja painotetaan omaa muukalaisuutta tässä elämässä. Mutta mikä tekee jostain ihmisestä "enemmän yksilön", enemmän muukalaisen muiden keskellä? Loppujen lopuksi me kaikki olemme yhtä käsittämättömiä muiden silmissä ja oman "erityisyyden" korostaminen on epärelevanttia maailmassa, jossa kaikki ovat yhtä kaukana toisistaan.
Toisinaan kokemus siitä, että kaikki ympärillä tuntuvat olevan niin salaperäisiä ja etäisiä, on ahdistava. Olemmeko kaikki vain yksinäisiä kulkijoita elämän suuressa avaruudessa, joissa seuraavaan tähteen on valovuosien matka? Ehkä, mutta uskon, että jokainen meistä oppii elämään tämän muukalaisuuden kanssa ajallaan. Kaikki kun päätyy lopulta siihen, että koska olemme muukalaisia toisillemme, niin näin ollen olemme kaikki samanlaisia.
keskiviikko 7. syyskuuta 2011
Kymmenen suosikkikosmetiikkatuotetta
Kosmetiikkablogeissa kiersi vähän aika sitten haaste, jossa bloggaajia pyydettiin kertomaan suosikkituotteistaan. Vaikka minua kukaan ei mokomaan haastanut, niin päätin nyt sihan pyytämättäkin kirjoitella omista lemppareistani. Itselläni ei kyllä ole kovin laajaa kokemusta erilaisista tuotteista, koska olen uppoutunut kosmetiikan ihmeelliseen maailmaan vasta viime vuosina, ja monista tuotetyypeistä olen kokeillut vain yhdenlaista tuotetta. Minulla on myös paheena se, että vaikka en pitäisi tuotteesta, niin käytän sen silti loppuun. En omista yhtä paljon kosmetiikasta innostuneita ystäviä, jotka saattaisivat haluta kokeilemiani tuotteita testiin, ja pois en halua käyttökelpoisia tuotteita heittää. Tämänkin vuoksi kokeiluja joidenkin riittoisten tuotteiden kohdalla on vähän. Mutta joo, asiaan! Vaikka kyseessä on top 10, niin en nyt sanoisi tuotteiden olevan missään varsinaisessa järjestyksessä :)
1. Urban Decay Eyeshadow Primer Potion - Lukuisten muidenkin kehuma silmämeikin pohjustaja. Hyvin harva luomiväri pakoilee luomivakoihin kun tämä on alla! Ainoa miinus siitä, ettei tätä saa Suomesta :/
2. Clinique Lash Power Mascara - Ripsareistani puhuessani tästä jo juttelinkin, eli kyseessä on siis ns. "kolmekasi" eli säänkestävä mascara. Pidentää ja tuuheuttaa kivasti, aina tätä laitettuani ihmettelen kuinka nätit ripset tulikaan :D Äitini on Clinique-fani varsinkin ihonhoitotuotteiden puolella ja itseki pidän sekä merkin ihonhoito- että meikkituotteista.
3. Pidän myös Cliniquen Soft Pressed Powder Blush-poskipunasta sävyssä New Clover. Itselläni on tästä käytössä kahden luomivärisävyn kanssa samassa paletissa oleva miniversio, josta pohja paistaakin jo. Puna on matta ja väriltään tummahko pinkki, pigmenttiä on mukavasti mutte kummiskaan liikaa. Meiltä löytyy kotoa myös täysikokoinen versio tästä, jonka otan varmaan joskus käyttöön. Haluaisin myös kokeilla jotain hohtavaa poskipunaa.
4. Uudistuneet Wet n' Wild luomivärit ovat hinta-laatusuhteeltaan aivan erinomaisia. Suomesta saatavat värit ovat varsin maanläheisiä, ja neutraalille meikkaajalle löytyy varmasti monia hyviä sävyjä. Lemppareita ovat Vanity-paletissa olevat maitokahvinruskeat (hohtava&matta) ja Don't Steal My Thunder-paletin hopea.
5. IsaDoran Perfect Moisture Lipstick sävyssä Crispy Cherry on tämän hetken ehdottomasti käytetyin huulipuna. Kyseessä on hyvin läpikuultava, oranssiin taittava "my lips but better"-sävy, jolla saa luonnollista piristystä huuliin. Toi IsaDoran puna tuntuu tosi kivalta huulilla, kestävyyteen en ole perehtynyt, kun käytän aika usein huulipunan kiinnittäjää muutenkin.
6. L'Orealin Matte Morphose -meikkivoide on susoikkini tällä hetkellä käyttämistäni. Mukavan kevyttä ja tuntuu kivalta levitettäessä, sopii erityisesti kesäksi. Huonoa tässä on liian tumma sävyvalikoima ja soveltumattomuus kuivalle iholle.
7. The Body Shopin Love ETC... sarja ihan vain tuoksunsa takia! Love ETC on mun suosikkihajuvesi ja siksipä pyrinkin haalimaan koko setin :D Tällä hetkellä mulla on kiinteä parfyymi, vartalovoide ja suihkugeeli. EdP ois kyllä hankinnassa, mutta yritän eka saada kulutettua yhden vanhan tuoksun loppuun.
8. Cutrinin Volumism-tuuheuttava hoitosuihke. Selvittää tukkaa ja tuntuu tuuheuttavankin, tosin minulla tämä toimii lähinnä silloin kun olen menny nukkumaan märällä tukalla o.O
9. Herbina Marja Spa kosteuttava kasvonaamio. Koska se vaan toimii :D Ja tuoksuu kivalle!
10. Lushin saippuat. Pesevät juuri sopivasti (toisaalta ihoni ei ole järin herkkä, joten se kestää aika monenlaiset saippuat) ja ne tuoksut! AAAAHHHH!
Kuten näkyy, mulla ei ole oikeastaan ollenkaan TÄSTÄ-EN-LUOVU.COM -juttuja, ja olenkin avoin uusille kokeiluille. Mutta tässä siis joitakin tuotteita mistä tykkäilen oikein erityisesti!
1. Urban Decay Eyeshadow Primer Potion - Lukuisten muidenkin kehuma silmämeikin pohjustaja. Hyvin harva luomiväri pakoilee luomivakoihin kun tämä on alla! Ainoa miinus siitä, ettei tätä saa Suomesta :/
2. Clinique Lash Power Mascara - Ripsareistani puhuessani tästä jo juttelinkin, eli kyseessä on siis ns. "kolmekasi" eli säänkestävä mascara. Pidentää ja tuuheuttaa kivasti, aina tätä laitettuani ihmettelen kuinka nätit ripset tulikaan :D Äitini on Clinique-fani varsinkin ihonhoitotuotteiden puolella ja itseki pidän sekä merkin ihonhoito- että meikkituotteista.
3. Pidän myös Cliniquen Soft Pressed Powder Blush-poskipunasta sävyssä New Clover. Itselläni on tästä käytössä kahden luomivärisävyn kanssa samassa paletissa oleva miniversio, josta pohja paistaakin jo. Puna on matta ja väriltään tummahko pinkki, pigmenttiä on mukavasti mutte kummiskaan liikaa. Meiltä löytyy kotoa myös täysikokoinen versio tästä, jonka otan varmaan joskus käyttöön. Haluaisin myös kokeilla jotain hohtavaa poskipunaa.
4. Uudistuneet Wet n' Wild luomivärit ovat hinta-laatusuhteeltaan aivan erinomaisia. Suomesta saatavat värit ovat varsin maanläheisiä, ja neutraalille meikkaajalle löytyy varmasti monia hyviä sävyjä. Lemppareita ovat Vanity-paletissa olevat maitokahvinruskeat (hohtava&matta) ja Don't Steal My Thunder-paletin hopea.
5. IsaDoran Perfect Moisture Lipstick sävyssä Crispy Cherry on tämän hetken ehdottomasti käytetyin huulipuna. Kyseessä on hyvin läpikuultava, oranssiin taittava "my lips but better"-sävy, jolla saa luonnollista piristystä huuliin. Toi IsaDoran puna tuntuu tosi kivalta huulilla, kestävyyteen en ole perehtynyt, kun käytän aika usein huulipunan kiinnittäjää muutenkin.
6. L'Orealin Matte Morphose -meikkivoide on susoikkini tällä hetkellä käyttämistäni. Mukavan kevyttä ja tuntuu kivalta levitettäessä, sopii erityisesti kesäksi. Huonoa tässä on liian tumma sävyvalikoima ja soveltumattomuus kuivalle iholle.
7. The Body Shopin Love ETC... sarja ihan vain tuoksunsa takia! Love ETC on mun suosikkihajuvesi ja siksipä pyrinkin haalimaan koko setin :D Tällä hetkellä mulla on kiinteä parfyymi, vartalovoide ja suihkugeeli. EdP ois kyllä hankinnassa, mutta yritän eka saada kulutettua yhden vanhan tuoksun loppuun.
8. Cutrinin Volumism-tuuheuttava hoitosuihke. Selvittää tukkaa ja tuntuu tuuheuttavankin, tosin minulla tämä toimii lähinnä silloin kun olen menny nukkumaan märällä tukalla o.O
9. Herbina Marja Spa kosteuttava kasvonaamio. Koska se vaan toimii :D Ja tuoksuu kivalle!
10. Lushin saippuat. Pesevät juuri sopivasti (toisaalta ihoni ei ole järin herkkä, joten se kestää aika monenlaiset saippuat) ja ne tuoksut! AAAAHHHH!
Kuten näkyy, mulla ei ole oikeastaan ollenkaan TÄSTÄ-EN-LUOVU.COM -juttuja, ja olenkin avoin uusille kokeiluille. Mutta tässä siis joitakin tuotteita mistä tykkäilen oikein erityisesti!
maanantai 5. syyskuuta 2011
I was perfect, but then I saw Key.
Heipsan! Meikäläinen on kotiutunut viikonloppureissultaan Paulan luota. Alun perin oli tarkoitus lähteä sunnuntaina, mutta eeppisen e-junalippu-failin ja muutenkin kun koulu alkoi vasta puoliltapäivin niin päätin sitten tulla vasta aamujunalla tänään. Oli tosi kivaa jäädä vielä vähäks aikaa, mutta järjestely vaati myös veronsa ja olin aikasen heräämisen takia aika kuittina tänään ja tulin aikaseen takaisin kotiin. Aamulla tapoin aikaa pyörimällä Helsingissä ja nolaamalla itseni Robert's Coffeessa (no, mä nolaan itseni kyllä vähän kaikkialla, ettäh...) Meillä oli yliopiston avajaiset, ja osallistuin siellä avajaistilaisuuteen, jossa oli rehtorin ja parin muunkin tyypin puheet. Sen jälkeen oli jumalanpalvelus, josta ainakin itse tykkäsin koska teemana oli muukalaisuus ja paikalla oli jäseniä muiden maiden kirkoista lukemassa raamatuntekstejä ym. Myös kuoro oli ihan mahtava!
Eli siis Pirkanmaalle suuntasin en ainoastaan Paulaa ja hänen perhettään moikkaamaan, vaan myös verestääkseni jernumuistojani vanhassa kunnon Traconissa (mikä vanha kunnon Tracon, täähän oli eka kerta kun mokomassa edes kävin) . Ajattelin naiivisti pääseväni nauttimaan vanhasta kunnon japanifanitusmeiningistä, ajasta ennen hallyuta ja irtoripsiä. No, nämä odotukset murskaantuivat kun joku tyrkkäsi eteeni Taime- Taeminin kalannaaman suunnilleen heti kun ehdin sisään astua. SM Entertainmentin rappiollisia sanansaattajia näkyi useampikin, ja mielenkiinnosta tutkailin että mistä he noita epäilyttäviä fanituotteita oikein ostelivat. Vastausta ei löytynyt , joten tulin siihen tulokseen että kyseessä oli niin sanotusti tiskin alta myytyä hämärää kamaa. Ihan syystäkin, olihan nyt kyseessä japsifanien (ja roolipelaajien) tapahtuma. Ja ihanan paljon cossaajia ja muutenkin klassisen jernun oloisia tyyppejä kaduilla näkyikin!
Me ei Paulan kanssa vaivauduttu hirveästi mihinkään ohjelmiin, sillä ainoa mua kiinnostanut ohjelma Nortikka Se Elokuva meni muutenkin sunnuntaina. Yhtä nettikaveria moikkasin (oli muuten jännää, en ikinä oo tavannut ketään pelkästään netistä tuntemaani tyyppiä IRL), mutta muuten hengailtiin lähinnä keskenämme ja nostalgisoitiin pockyja syömällä (tosin mun kohdalla tässä ei taaskaan ollut mitään nostalgiaa kun niitäkin söin ekaa kertaa). Ostin kanssa korvakorut joltain taidekojumyykältä sekä supersöpön meikkipussin. Kivaa oli silti, ite ainakin tykkään vaan hengailla, ilman että teen mitään erityistä. Käytiin kanssa syömässä vielä ton jälkeen ja sitten painuttiin kotiin.
Sunnuntaina oli aluksi tarkoitus lähteä keilaamaan, mutta lopulta päädyttiinkin omenapiirakan leipomiseen. Taikinasta tuli aluksi todella omituisen makuista ja me ehdittiinkin jo povata todellista kokkausfiaskoa, mutta lopputulos olikin yllättävän hyvä, mitä nyt rypsiöljystä jäi hieman pikantti sivumaku. Eikä se ruuanlaitto lopulta edes ole niin vakavaa hommaa, ainakaan mun mielestä... Saatiin myös kutsu naapureille rääppiäisiin, ja mäkin menin sitten mukaan kun kerran nyt olin muutenkin nurkissa pyörimässä. Kiitos siis tästä. Iltakin sujui leppoisasti kun ei tarvinnut junaan kiirehtiä.
Otsikko kuvastaa taas tätä mun ja Paulan keskustelujen tasoa. Meidän leppymätön SHINee-viha alkaa saada psykologisia piirteitä, sillä me huokailtiin vaikka kuinka monta kertaa siitä kuinka Key on liian täydellinen ja kuinka alentavaa ja katkeroittavaa se on kun joku mies on kauniimpi kuin ite on... Lopulta kaikki luisui siihen, että me hoettiin jatkuvasti "Ota kii!" ja hihiteltiin mielipuolisesti. Muutenkin meidän teemana oli selvästi "Music I was supposed to hate", sillä soitetuin biisi taisi olla edellämainitun luuviulukvintetin Juliette, hups... Tulipa tutustuttua pariin uuteenkin koreahirvitykseen ja kuunneltua sellaisia arkistojen aarteita kun Himeyuri ja Poitrine. Nam.
Tän kirjoittamisen aikana olen gradually palannut edellisen kunnon postauksen "kaikki-nyppii-en-jaksa-elämää" -fiiliksiin, joten nyt olisi sitten hyvä sauma lähteä lenkille vähän mieltä tyynnyttelemään.
Eli siis Pirkanmaalle suuntasin en ainoastaan Paulaa ja hänen perhettään moikkaamaan, vaan myös verestääkseni jernumuistojani vanhassa kunnon Traconissa (mikä vanha kunnon Tracon, täähän oli eka kerta kun mokomassa edes kävin) . Ajattelin naiivisti pääseväni nauttimaan vanhasta kunnon japanifanitusmeiningistä, ajasta ennen hallyuta ja irtoripsiä. No, nämä odotukset murskaantuivat kun joku tyrkkäsi eteeni Taime- Taeminin kalannaaman suunnilleen heti kun ehdin sisään astua. SM Entertainmentin rappiollisia sanansaattajia näkyi useampikin, ja mielenkiinnosta tutkailin että mistä he noita epäilyttäviä fanituotteita oikein ostelivat. Vastausta ei löytynyt , joten tulin siihen tulokseen että kyseessä oli niin sanotusti tiskin alta myytyä hämärää kamaa. Ihan syystäkin, olihan nyt kyseessä japsifanien (ja roolipelaajien) tapahtuma. Ja ihanan paljon cossaajia ja muutenkin klassisen jernun oloisia tyyppejä kaduilla näkyikin!
Me ei Paulan kanssa vaivauduttu hirveästi mihinkään ohjelmiin, sillä ainoa mua kiinnostanut ohjelma Nortikka Se Elokuva meni muutenkin sunnuntaina. Yhtä nettikaveria moikkasin (oli muuten jännää, en ikinä oo tavannut ketään pelkästään netistä tuntemaani tyyppiä IRL), mutta muuten hengailtiin lähinnä keskenämme ja nostalgisoitiin pockyja syömällä (tosin mun kohdalla tässä ei taaskaan ollut mitään nostalgiaa kun niitäkin söin ekaa kertaa). Ostin kanssa korvakorut joltain taidekojumyykältä sekä supersöpön meikkipussin. Kivaa oli silti, ite ainakin tykkään vaan hengailla, ilman että teen mitään erityistä. Käytiin kanssa syömässä vielä ton jälkeen ja sitten painuttiin kotiin.
Sunnuntaina oli aluksi tarkoitus lähteä keilaamaan, mutta lopulta päädyttiinkin omenapiirakan leipomiseen. Taikinasta tuli aluksi todella omituisen makuista ja me ehdittiinkin jo povata todellista kokkausfiaskoa, mutta lopputulos olikin yllättävän hyvä, mitä nyt rypsiöljystä jäi hieman pikantti sivumaku. Eikä se ruuanlaitto lopulta edes ole niin vakavaa hommaa, ainakaan mun mielestä... Saatiin myös kutsu naapureille rääppiäisiin, ja mäkin menin sitten mukaan kun kerran nyt olin muutenkin nurkissa pyörimässä. Kiitos siis tästä. Iltakin sujui leppoisasti kun ei tarvinnut junaan kiirehtiä.
Otsikko kuvastaa taas tätä mun ja Paulan keskustelujen tasoa. Meidän leppymätön SHINee-viha alkaa saada psykologisia piirteitä, sillä me huokailtiin vaikka kuinka monta kertaa siitä kuinka Key on liian täydellinen ja kuinka alentavaa ja katkeroittavaa se on kun joku mies on kauniimpi kuin ite on... Lopulta kaikki luisui siihen, että me hoettiin jatkuvasti "Ota kii!" ja hihiteltiin mielipuolisesti. Muutenkin meidän teemana oli selvästi "Music I was supposed to hate", sillä soitetuin biisi taisi olla edellämainitun luuviulukvintetin Juliette, hups... Tulipa tutustuttua pariin uuteenkin koreahirvitykseen ja kuunneltua sellaisia arkistojen aarteita kun Himeyuri ja Poitrine. Nam.
Tän kirjoittamisen aikana olen gradually palannut edellisen kunnon postauksen "kaikki-nyppii-en-jaksa-elämää" -fiiliksiin, joten nyt olisi sitten hyvä sauma lähteä lenkille vähän mieltä tyynnyttelemään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)