lauantai 18. helmikuuta 2012

On se kivaa

Joko kaikki arvaa mitä tein tällä viikolla...? Niin juuri, EN MITÄÄN! Kaikki on sujunut ihan normaaliin tahtiin, olen käynyt koulussa kahdella-kolmella luennolla ja kotona lukenut tenttiin ja kirjottanut esseetä. No, elämättömyydellä on etunsakin, oon saanut luettua kaiken hyvissä ajoin ja raavittua kasaan ihan kelpo esseenkin, mitä nyt mokoma vaatii vähän hienosäätöä vielä. Keskiviikkona kävin taas rokotuksessa, nyt loput onkin ohjelmassa vasta loppukevät-kesällä. Vähän sitä japanin aivokuumerokotetta jännään kun mokomassa on kuulemma sangen ikävät sivuvaikutukset.

Koulujuttujen lomassa olen pyörinyt Tumblrissa kirjoittanut varsin hyvällä tahdilla. Siinä missä ennen istuin tyhjän Word-tiedoston edessä ilman inspistä, niin nykyään ideoita tuntuu olevan enemmän kuin aikaa ja motivaatiota kirjoittaa. Tätä menoa en pääse ikinä siirtymään täysin omiin tarinoihini, viisikymppisenäkin kirjoitan vielä fanfictionia... Ehkä tää kirja minkä oon joskus elämäni aikana uhonnut julkaista onkin sitten joku mahdoton fanfiction-antologia. Jes.

Perjantai oli vaihteen vuoksi tahmapäivä. Mulla ei perjantaina ole virallisesti koulua mutta käyn yleensä lukemassa pari tuntia koreaa. Tällä kertaa koreanluku loppu kuitenkin sangen lyhkäseen kun hermostuin kuuntelukasetin hitaaseen kelautuvuuteen ja aloin sitten kelaamaan sitä manuaalisesti (= pyöritin niitä kelaushommia niissä rei'issä kynällä). No arvatenkin nauha meni kasetin sisällä ihan sikin sokin ja jouduin nolona viemään sen huoltoon kielikeskuksen valvojille... Toivottavasti se ois fiksattu ensi viikkoon mennessä. Kävin myös kirjastossa hakemassa yhtä kirjaa mun esseetä varten, ja sitten selvisi ettei sitä voikaan viedä kotiin ja joudun sen sijaan viimeistelemään esseen koulussa. PÖH. Illalla kärsin Ylitunteellisen Fanitytön Ongelmista, tiedättehän, siitä kun epätoivo valtaa mielen ja pyörit tuskissasi lattialla ja kiroat maailman julmuutta.

...Ihan lohduttavaa on kyllä huomata, että mun elämän pahimmat ongelmat on loppupeleissä noinki triviaaleja. Hyvää mulle yleisesti ottaen kuuluu. Kotona luuhaaminen päättyy ainakin yhden viikonlopun osalta kun lähdetään ens la sinne Wieniin mit Paula und ihre Mutter. Pitääki ehkä vähä verestää tota mun saksanpuhumista. Ens perjantaina ois kans luvassa kampaaja, ja jännityksellä odotan että mihin sitten päädyn näiden karvojen kanssa. (Siis leikkausmielessä... Värjätä en aio, teen sitä tosi harvoin koska mun tukka on nii rasvoittuva että joudun tekee sellaset pesut ettei mikään väri pysy päässä kovin kauaa. Onneks oma väri on aika jees.)

Loppuun vielä vähän myöhästynyt arvostelu eräästä suklaalevystä. Söin tän jo pari viikkoa takaperin, mutta en ole jaksanut kirjoittaa... Nyt olen säästänyt rahaa ja pitänyt taukoa suklaasta, iskee kyllä kauhea himo kun tätä kuvaa kattoo...


Nimi: Lindt Creation Crème brûlée
Paino: 150g
Hinta: n.5€ (itse ostin alennuksesta)

Tämä suklaa on sikahyvää ja sikamakeeta. Jo suklaa itsessään on maitosuklaata ja siksi varsin makeaa, mutta täyte se vasta makeaa onkin! Maitotäytteessä on siis karamellisoitua sokeria ja keksinpaloja, ja se on ahh, niin hyvää! Karamellin makeus jää pyörimään kielelle vielä jälkeenpäinkin.

2 kommenttia:

  1. Joskus on hyvä vain olla tekemättä yhtikäs mitään ! Toisinaan iskee ahdistus, jos näin on, mut ei sitä jaksais, jos ois koko ajan menossa. Muuuuuten, millasia sivuvaikutuksia olisi tiedossa? :O Ei, en jaksa googlettaa !

    Vois muuten olla varsin jännä kokemus lukea viiskymppisen kirjottamaa fanfictionia.. XD

    VastaaPoista
  2. Eihän sitä aina jaksa olla menossa mutta kun meikä ei ole koskaan menossa... No, mun käsityksen mukaan siitä rokotuksesta voi nousta korkeakin kuume ja tulla paha olo ja alkaa pyörryttää jne. Ei mitää dramaattista mut tosi ikävää varmaan, tyhmää jos joutuu rokotuksen takia olla useemman päivän kuolleena sängyssä.

    Joo, kaikki ficit käsittelis vaa vanhenemista ja keski-iän kriisiä! Ei mut oon tainnut itsekin törmätä johonkin vanhemman sukupolven kirjoittamaan fanfictioniin, eikä se ollu lainkaan hassumpaa.

    VastaaPoista