Eihän

Sup? Meikäläinen odottelee jo ihan intopiukeena koska ensi viikolla alkaa mun joululoma ja ohhh aion tehdä silloin kaikkea mitä en koskaan muulloin ehi tehä (kunnianhimoiset suunnitelmat, kyllä vaan!) ja ehdin alkaa valmistautumaan joulunviettoon hyvissä ajoin! No, eka pitää selvitä kahesta tentistä (uskontotiede yöökkk), ja sit pääsee hyvällä omatunnolla velttoilemaan kokonaiseksi kuukaudeksi! Että repikää siitä te, joilla joululoma alkaa vasta 22. päivä. U MAD?

Viime perjantaina kävin synttärieni kunniaksi katsomassa tietokoneanimaatioelokuvan Artturi Joulu - Joulupukin poika, josta olin innostunut ihan hirveästi trailerin perusteella. Ja ei kuulkaa ollut pettymys! Olen jo ihan vihainen että mokoma ilmestyy Blu-ray:lle vasta ensi jouluna, onneksi Paula on lupautunut seuralaiseksi niin voidana käydä katsomassa kyseinen raina toistamiseenkin. Olen muuten huomannut itsessäni kiinnostavan eron moniin muihin oman ikäisiini animaationrakastajiin: pidän pääasiallisesti enemmän 3d-tietokoneanimaatiosta kuin "klassisista piirretyistä". Lähtökohtaisesti minusta on kyllä väärin ylipäätään vertailla piirrettyä ja 3d-animaatiota, sillä ne eroavat toisistaan muutenkin kuin vain tekniikaltaan. Itseeni tietokonetekniikalla toteutetut vetoavat enemmän, koska ne ovat mielestäni yleensä modernimpia ja nokkelampia kuin yleensä nostalgiaan pyrkivät piirretyt.

Tämä viikko on tuntunut ihan kummalta, syynä mitä luultavimmin maanantain ja tiistain vapaapäivät. Maanantaina kävin lukiokaverini ylioppilasjuhlissa, ja illalla kävimme hänen ja parin hänen ystävänsä kanssa syömässäkin. Oli todella mukavaa, mun pitäisi oikeasti liikkua enemmän ihmisten ilmoilla! Itsenäisyyspäivä suju kyllä varsin epäisänmaallisissa merkeissä, no ainakin päivällisellä taustalla soi Finlandia...

Tosta ihmisten ilmoita puheenollen, torstaina kävin henkistä taistelua siitä, meinisinkö tiedekuntayhdistyksen puurojuhlaan sosialisoimaan vaiko kotiin kirjoittamaan fanfictionia. Kuinkas siinä sitten kävikään niin että fanfiction voitti... Mä olen viimein saanut Säkenöivän Oivallisuuden siitä, miksi mun kirjoitus on aina ollut niin tuskaista menneisyydessä. Asiahan on niin, että oon jo vuosien ajan tienny, että en pysty tekemäään mitään yhdellä kerralla, vaan mun on pakko tehdä asiat osissa. Silti oon kirjoittanut kaikkia mun tekstejä logiikalla "istunpas tässä nyt alas ja kirjoitan 30 sivua". Nyt mulla on kuitenkin ollut melkein kuukauden putki sillä tavalla, että kirjoitan joka päivä jonkin verran, ja SEHÄN TOIMII. Muusat ovat olleet minulle muutenkin suotuisia, sillä toistaiseksi inspiraatiosta ei ole tullut mitään pulaa, päin vastoin alkaa jo stressata että ehtiikö kaikkea edes kirjoittakaan... Eilenkin Paula viskasi mulle uuden idean puoliksi vahingossa.

Lisäksi mulla on tässä jo iskenyt 1-2.8 häämöttävään lähtöön liittyvä stressi, ei ainakaan liian aikaisin tai mitää. Pitää käydä täyttämässä terveyslomake ja hankkia viisumi ja hoitaa kaiken maailman käytännön probleemia ja hermoilla saako mitään kesätyötä kun ei voi elokuussa tehä hommia ja hössöttää porukoille eräpäivistä jajajaja.... Varmaa mut käännytetään takas jo Incheonin lentokentällä ku oon menettänyt rationaalisen toimintakykyni. Ja mun verenpainettanihan ei yhtään laske se, että saan lukea kuinka tuo yksi maailman ulkopoliittisesti epävakaimmista tilassa olevista maista trollaa äkkipikaista pohjoisnaapuriaan pystyttämälle maiden rajalle jättimäisen joulukuusen. Ehkä mun kannattaa varmuuden vuoksi kirjotitaa testamentti valmiiks, -OZONE- jos mä kuolen johonki ydinasehyökkäykseen niin saat mun kaikki levyt.