Richterin asteikolla syntisen kaunis mies ja niin edelleen

All those beautiful people/ I want to have them all / All those porcelain models / If only I could make them fall (Nightwish: Swanheart)

Jos pitäisin itseäni kauniina, muistuttaisin varmaan suuresti kreikan mytologian Narkissosta: tuijottelisin itseäni alati peilistä ja ihastelisin kuinka kaunis olenkaan. Minulle kauneus on yksi elämän suurista ihmetyksen ja innostuksen aiheista. Yksinkertaisimmillaan se näkyy pyrkimyksenäni esiintyä ihmisten ilmoilla yleensä niin viehättävänä kun lähdemateriaali antaa myöten, mutta todellisuudessa omaakin kauneutta enemmän olen kiinnostunut kauneudesta yleismaailmallisena ilmiönä. Kukaan ei ole selittänyt minulle sitä päätähuimaavaa tunnetta, kun kuulee kauniin laulun tai näkee kauniin maiseman, kauniin esineen, tai kauniin ihmisen. Kun tekee mieli vain katsoa lisää ja tutkia, porata katse johonkin, koska se tekee niin hyvää.

Minulle taide on kaunista. Jos en pidä jotain asiaa kauniina, en määrittele sitä omien standardien mukaisesti taiteeksi. Sama toimii myös päinvastoin, asian ollessa jollakin tavalla kaunis, se on minulle taidetta. Käsitykseni taiteesta on laaja, joten käsitykseni kauneudesta on ilmeisesti myös laaja. Toisinaan jokin asia on kaunista puhtaasti siksi että se on hauskaa! Mutta nauru on kaunista, ehkä yksi maailman kauneimpia asioita.

Kaikista eniten minua kuitenkin kiehtoo ihmisen kauneus, ja nimenomaa miesten kauneus. Sukupuoleni ja seksuaalinen suuntautumiseni kuittaavat luultavasti sen, että minusta maailman kauneimmat naiset ovat vähän mitäänsanomattomia todella kauniiden miesten rinnalla. Minulle on tultu moittimaan, ettei mies voi olla kaunis, mutta sitä en allekirjoita. Mielestäni "kaunis" on suurin mahdollinen ulkonäöstä annettava meriitti, oli kyseessä sitten maisema, esine, mies tai nainen. Tuntemukseni kauniita miehiä kohtaan on hyvin samankaltainen kun alussa siteerattu laulun osa. Haluaisin niin kovasti sulkea heidät pieneen purkkiin, pistää hyllylle ja käydä aina välillä ihailemassa. Pitää heidän kauneutensa vain itselläni. Voin hyvin ymmärtää taiteilijoita, jotka tarvitsevat inspiraationsa muusia. Oikeastana minäkin tarvitsen. Mikään ei ole niin riipaisevan innoittavaa kuin kauniit kasvot.

Joskus on vaikea puhua siitä, kuinka paljon kauneus oikeastaan merkitsee itselleen. Pelkään aina luovani sellaisen kuvan, että arvottaisin ihmisiä heidän ulkonäkönsä perusteella. Ei, en todellakaan pesiydy vain niiden seuraan jotka täyttävät omat kauneuskäsitykseni, tai muuten ajattelisi että sellaiset olisivat ihmisinä jotenkin tärkeämpiä. Minulle kauneus on samanlainen ominaisuus kuin vaikka upea lauluääni tai hyvä piirtämistaito: asia, jota arvostan suuresti, mutta joka ei määrittele ketään ihmisenä. Mutta kieltämättä, olen ehkä vähän pinnallinen, ja vaikka inhoan photoshoppia ja kauneusleikkauksia niin ei sitä voi muuta kuin pysähtyä nähdessään kuvankauniin posliininukkeihmisen...

Tällainen ajatuksenvirtapostaus tähän väliin. Joskus vaan pyörii liikaa ajatuksia päässä...