Likaiset legendat

Mitä tapahtuu sammuneille tähdille?

Aasialaista viihdekulttuuria useamman vuoden seuranneena sitä tulee pakosti huomaamaan, kuinka pahasti kyseisiä kulttuureja leimaava kilpailumielisyys vallitsee idolien kulissien takana. Kuten huippu-urheilussa, tulevat idolinalut otetaan levy-yhtiöiden huomaan jo täysin untuvikkoina. Jotkut tyrkätään lavalle jo 13-14-vuotiaina lapsina, toisia koulitaan muutama vuosi taidoissa ja pistetään sitten debytoimaan.Yllättävän monet idolit eivät käy edes Itä-Aasiassa suuresti arvostettua lukiota, vaan keskittyvät peruskoulun jälkeen täysillä tähteyteen. Mutta mitä sitten kun musiikkiura loppuu?

Levy-yhtiöt ovat säälimättömiä kuin luonnonvalinta. Korealaisesta U-KISS-bändistä annettiin tässä taannoin kahdelle ilmeisestikin vähemmän lahjakkaille jäsenelle karusti kylmää kättä ja otettiin tilalle kaksi uutta kasvoa, tuosta vaan. Koreassa sanotaankin, että on ihme jos popyhtye elää yli viisi vuotta läpikäymättä vähintään jäsentenmuutosta. Ja onhan se muuallakin harvinaista, että täysin levy-yhtiön huomassa oleva ryhmä pysyy useita vuosia pinnalla. Miettikää nyt vaikka tuntemianne aasialaisia popyhtyeitä. On hyvin epätodennäköistä, että bändissä on yli kolmekymppisiä jäseniä, sillä pitempään kuvioissa olleet ryhmät (kuten Morning Musume) ovat jo vaihtaneet kaikki jäsenensä. Useimmat aasialaispopparit ovat tuskin kahdenkympin paremmalla puolella. Uusia ryhmiä debytoi tämän tästä, ja viihdemaailmassa vallitsevatkin luonnonlait: uuden syntymä vaatii aina vanhan kuoleman.

Poplaulajien kouluttaminen pienestä pitäen ja bisneksen säälimättömyys paljastavat koko sirkuksen epäeettisyyden. Mitä sitten, kun levy-yhtiö päättä lakkauttaa parhaat päivänsä nähneen yhtyeen? Joku saattaa pystyä jatkamaan uraansa soolona, taitava laulunikkari ehkä pääsee tuottajaksi. Toiset saattavat jäädä yhtiölle kouluttamaan uusia idoleita laulu- ja tanssituntien merkeissä. Mutta järkikin sanoo, että jos Super Juniorin tai SNSD:n kaltainen superbändi kaatuisi, niin kaikille ei riittäisi töitä musiikkibisneksessä. Joidenkin olisi pakko lähteä. Koreassa, tai muissakaan Itä-Aasian maissa, jossa yhteiskunta on tarkasti järjestynyt, aikuisiän koulutuksen hankkiminen ei ole läheskään niin helppoa kuin täällä meillä. Mitä he elämällään tekevät? Myyvät sen juorunlehdille? Sekin lysti loppuisi pian, kun entiset idolit unohdettaisiin. Sen jälkeen he ovat aivan yksin, kylmässä maailmassa, jonne heidät julmasti tähtitaivaalta tiputettiin.

Joskus tuntuu väärältä ostaa levyjä, jotka pitävät pystyssä tätä musiikillisen elämän ja kuoleman noidankehää, jossa kauniit ja lahjakkaat, mutta silti lähes väistämättömään tuhoon tuomitut idoliraukat ovat vain välikäsiä. Mutta jokainen ostettu levy tuo lisää valoa heidän musiikkiuralleen. Silti, lopulta, kaikki tähdet sammuvat. Mitä onkaan jäljellä Itä-Aasian loistokkaan valovoimaisista popidoleiyhtyeistä kymmenen vuoden päästä? Ehkä vain kirkkaana soiva ääni radiossamme, kun satumme kuuntelemaan jotain nuoruuden suosikkilevyä.

ps. Postauksen otsikko on Yön biisistä, joka saattaisi juuri kertoa unohdetun popidolin tarinan.

pps. Arvatkaa kuka sai perjantaina hyväksymiskirjeen teologisesta tiedekunnasta ;)