Youtubessa selailleet varmaan tietävät sen, kun ihmiset valittavat kuinka HEIDÄN nuoruudessaan kaikki oli parempaa. Oli paremmat musiikit, paremmat leffat ja parempi pukeutuminen. Itse yleensä jätän tällaiset nillitykset omaan arvoonsa julkisilla foorumeilla, mutta täällä blogissani voin turvallisesti julistaa etten oikeasti ole sen parempi. Minä rakastan edesmennyttä 2000-lukua. Vuosituhannen vaihtuessa olin seitsemänvuotias, ja voisin siis sanoa eläneeni lapsuuteni ja nuoruuteni enimmäkseen tällä ajalla.
Voin hyvin samaistua niihin, jotka itkevät nuoruusvuosiensa populaarikulttuurin perään. Vielä toistaiseksi ei olla edetty niin kauas, että todellinen kaipaus iskisi, kun ei popuularikulttuuri ole vielä saanut uusia tuulia siipiensä alle. Mutta toki 2000-luvun ilmiöiden kuolema on jo havaittavissa. Kesäkuussa tulee ensi-iltaan viimeinen Harry Potter -elokuva. Pokemonia ja Digimonia tuotetaan yhä, mutta uusissa tuotannoissa on mielestäni vain aavistus siitä, mitä ne olivat kymmenen vuotta sitten. Kohta kukaan ei musta j-rockia tai mikä oli anime ja manga.
Mielestäni on ihanaa, että pystyn samaistumaan täysillä oman nuoruuteni aikakauteen. On ihmisiä, jotka inhoavat kaikkia aikansa populaarikulttuurin ilmiöitä. Miettikää, kuinka paljon he menettävätkään! He eivät koe jaloa feeling of noveltya uusia jutuista, he eivät saa innolla odottaa lempibändiensä uusia kujeita, heidän suosikkisarjansa eivät saa koskaan jatkoa! Luonnollisesti tämä on joskus minunkin kohtaloni, kun parhaat jutut yksinkertaisesti jäivät sinne vuosituhannen alkuun.
En halua syyllistyä samaan kuin monet nuoruutensa popuularikulttuuria kaipaavat eli väheksyä nykyistä tai menneitä vuosikymmeniä. Niissä kaikissa on jotain hyvää, ja niillä on omat rakastajansa. Mutta minun mielestäni 2000-luku oli vain kaikista paras. Monet suosikkimusiikkibändeistäni ja -artisteistani aloittivat uransa tällä vuosikymmenellä. Useat suosikkielokuvani on tehty tällöin. Meillä oli Harry Potter. Japanijutuissa oli vielä eksoottinen uutuudenviehätys. Pokemon ja Digimon oli NE jutut. Twilight, emoilu ja High School Musicalit olivat taasen ilmiöitä, joita en koskaan pystynyt käsittämään. Oh, how I loved it!
Jos yksi omia mielipiteitäni jakava juttu kyseiseltä vuosikymmeneltä pitäisi mainita, niin se on facebook. Toisaalta pirun kätsä, kun voi helposti pitää yhteyttä ihmisiin, mutta fb-kavereihin kuuluu vähän liikaa sellaista sakkia jotka lähinnä provoavat postauksillaan tai lisäävät kavereiksi ihan vain sitä omaa lukuaan kasvattaakseen. Toisaalta voisin siivota vähän kamuja tai poistaa tilini mutta en vaan pysty... ÄRH.
Haaste 2: Päivä 08 – Hetki
Koulun hiekka-alueelle piirretty pesäpallokenttä. Opettaja on päättänyt, että tänään pelataan sekajoukkoeilla. Ihan kuin liikuntatunnit ei muutenkin olisi jo kidutusta, onneksi ei sentään kapteeneja jotka päättävät joukkoeen. Muiden peräänhuutelu kyrsii jo muutenkin, alkoi jo siitä kun kävelin kentälle. Yritän tehdän itsestäni mahdollisimman huomaamattoman. Kun tulee oma lyöntivuoroni, muistan vain selkäni takaa kuuluneet huudot omalta joukkoeeltani: "Polttakaa se!" Minua itkettää, liikunnanopettajia ei edes näytä kiinnostavan. Vuosi oli 2006.
Okei, ensi kerraksi valitsne jonkun iloisen hetken!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti