keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Ei ihan niin kuin Japanissa


Kaikki varmaan tietävät, kun kevät koittaa niin jok'ikinen japanilainen fiilistelee niitä auttamattoman vaaleanpunaisia kukkia, joita on Japanin kaupungeissa joka paikka pullollaan. Luinpa jopa erään Etelä-Koreassa olevan vaihtarin blogista, että hänet oli keskellä yötä raahattu Souliin kirsikankukkia toljottamaan. Itse harrastelin kirsikankukkien tiirailua omalla takapihallani. Tunnelmaan ei kuitenkaan päässyt ihan samalla tavalla, sillä toisin kuin ne Japanin puut, niin meidän oma ei todellakaan ole ihan täynnä niitä kukkia. Itseasiassa niitä on aika vähän. Mutta nättejä olivat silti!

Viime päivinä olen kunnostautunut mm. YesAsian kanssa töppäilyssä. Tilasin erään asian, mikä olisi pitänyt tilata jo aikoja sitten (ja nyt jännitän jos he eivät enää saakaan ostettua sitä tukusta...) Yritin maksaa siellä Visa Electronillani, ja hyväksymisen jälkeen he kuitenkin ilmoittivat, että ei käy ja pyysivät käyttämään toista korttia. No, ongelma ratkesi niin että tein kokonaan uuden tilauksen maksamalla isän luottokortilla ja pyysin heitä peruuttamaan vanhan. Kyseisen yrityksen antama palvelu on todella hyvää, ja edelleenkään ei ole mitään valittamista, mutta minulle jää aina tällaisten säätämisten jälkeen hölmö olo D:

Olen myös kunnostautunut kodinhengettärenä, joka on todella harvinaista, sillä olen surkea ruuanlaittaja.... Kuitenkin, porukat lähtivät viikonlopuksi Tallinaan, ja senpä vuoksi minä päätin tehdä ruokaa itselleni ja veljelleni. Reseptiksi valikoitui täytetyt paprikat, ja kyllä niistä ihan hyviä tuli :P Eilen leivoin myös mokkapaloja, koska lähdemme huomenissa piknikille ystävän kanssa. Niistäkin tuli hyviä, mutta tein erään älyvapaan muodollisen virheen. Tein nimittäin mokkapalat piirakkamuodossa, ja valikoin sitten piirakkavuuan, jossa tehdään irtopohjamaisia piirakoita. Mokkapaloista tuli aika... jännän muotoisia  :----D  No, kantapään kautta sitä oppii.

Eipä tässä mitään tämän erikoisempaa, pääsykokeet ja yo-juhlat lähestyvät hyvää vauhtia ja meikäläinen yrittää ruskettua parhaansa mukaan. Onneksi säät ovat olleet aurinkoisia, toivottavasti jatkuvat vielä parisen viikkoa :P Kesäsuunnitelmiakin pitäisi alkaa tekemään jo vähän tehokkaammin, mulla kun on ainoastaan kesäkuu lomaa...

Haaste 2: Päivä 11 - Mitä oli päälläsit tänään?
Alusvaatteet, sukkahousut joissa on tiheää musta-harmaata pystyraitaa, H&M:n perusmusta tyllihame ja toppi jossa on vihreä-valkoista vaakaraitaa. Ei sen spessumpaa. 

2 kommenttia:

  1. Kieltämättä kirsikankukkientäyteinen kevät kuulostaisi ihanalta, mutta onneksi Suomenkin kevät on AINAKIN MUN MIELESTÄ nätti~

    VastaaPoista
  2. No onhan se. Ja kirsikankukissa on se ikävä puoli että ne kukkivat about 2 päivää ja putavat sitten maahan Dx

    VastaaPoista