sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Itken Givenchyn tuoksuisia kyyneliä

Kirjaimellisesti. Eilen yritin käyttää pieneen pussiin pakattua hajuvesinäytettä, ja onnistuin ruiskauttamaan sisällön toiseen simmuuni. Aluksi olin hirveässä paniikissa muistaessani urbaanilegendan siitä kuinka parfyymi olisi syövyttänyt jonkun silmän... Noo, aggressiivisen huuhtelun ja paniikki-itkujen jälkeen silmä oli toki ärtynyt ja turvonnut, muttei niin kipeä että pelkäisin sokeutumisen olevan käynnissä. Illalla simmuparka näytti jo ihan normaalilta, joten voin lohduttaa muitakin draamakuningattaria että parfyymi ei ole vaarallista joutuessaan silmään (tai suuhun, sekin on koettu).

Muuten viikonloppu on sujunut hyvissä fiilareissa. Eilen kattelin Euroviisuja, kuten joka vuosi. Tykkäilin eniten Tanskasta ja Virosta, ja jäikin vähän harmittamaan jälkimmäisen huono sijoitus. Suomen Paradise Oskarkin oli söötti, mutta hänen konseptinsa oli armottoman mitäänsanomaton, mies ja kitara on kombona jo klisee ja yhteiskunnalliset teematkin ovat viisuissa ainakin jossain muodossa esillä varmaan joka vuosi. No, hauska show oli silti, ensi vuonna lähetys tulee sitten Azerbaizanista (Miten toi ees kirjoitetaan suomeks...)   
  
Tänään olen iloinnut siitä, kuinka olen oppinut uusia kuvanmuokkauskikkoja Paint Shop Prossa ja puuhaillutkin sen kunniaksi ahkerasti nettisivujeni parissa. Tässä illemmalla käytiin myös tuttavien luona kahvilla. Isovanhemmatkin on ollut kyläilemässä, tällä hetkellä koko muu perhe taitaa olla liimautuneena tonne telkkarin ääreen...

En tiedä miksi tällasestakin jutusta nyt innostuin, huivit taitavat kyllä olla vähän muotia tms. mutta olen alkanut himoita omistukseeni yhä enemmän huiveja, jotta voisin pitää niitä pääni ympärillä näin:
Mun kuvaustaidot... Ja blogger kääntää tän tolleen ,enkä osaa kääntää sitä takas 8<
Huivit on muutenkin käytännöllisiä, sillä niitä voi sitoa kaulaansa, käteensä, vyötärölleen, turbaaniksi... Tai sitten käyttää hartioilla. Olenpa nähnyt huivista tehdyn topinkin. Itse olen kuitenkin tykästynyt tähän päähineversioon, sillä olen yrittänyt opetella kompensoimaan kyvyttömyyttäni laittaa hiuksia käyttämällä kaikenlaisia päähärpäkkeitä viemässä huomion pois itse hiuksista. Hiuskorujen laitto on oikeastaan aika kivaa! Keräilen hiusrusetteja ja minulla on myös yksi ihana hiuskukka, ja pantojakin omistan. Hiuskukkia pitäisi ainakin hankkia lisää, tuovat särmää asuun.

Tykkäilen myös käyttää ihan arkihattuja. Minulla on yksi ihana Seppälästä ostettu musta hattu, jonka kutsumanimeä en muista kuollaksenikaan, mutta jos tiedätte sellaiset hatut joissa se "lippa" jää hattuosion alle... Lisäksi minulla on myös kiva villakankainen baskeri ja vaaleanruskea hard rock cafe-lippis (joka ei ole kyllä yhtä juntin näkönen kun tavislippikset). Huivit ovat muuten siitä mukacia, että niitä voi käyttää myös hiusten ollessa kiinni, muiden hattujen kanssa suosimaani korkeaa nutturaa ei oikein voi pistää. Tänä vuonna siis lupaan käyttää entistä enemmän päähineitä, jottei ihmisten tarvitsisi kestää mun karseita hiuksia... Suunnittelin kyllä vähän hiuksiinkin satsaamista, ainakin Got2ben uusi hiuspuuteri olisi ostoslistalla, jos nyt vihdoin onnistuisin saamaan volyymia tähän lirutukkaan!

Haaste 2: Päivä 12 – Mitä on laukussasi
Kännykkä, huulirasva, kaksi terveyssidettä, pyörän avaimet, bussikortti, taskupeili ja roskaa. Siis tällä hetkellä. Yleensä näiden lisäksi pyörii myös lompakko, ipod kotiavaimet ja silmälasit :P

2 kommenttia:

  1. No, jos kerta silmä ja suu on jo koettu, osaat varautua jo ennakkoon, että seuraava kohde on ehdottomasti nenä !

    Söötti toi huivi ! ;^;

    VastaaPoista
  2. Mun on vaikea kuvitella että edes mun kaltanen kohmo sais nenänsä täytee hajuvettä... Ois kyl aika hirveetä kun koko ajan vaa löyhkäis se sama haju ja yyöööggh.

    Kiitos, siitä saa kyllä tosi söötin rusetin hiuksiin :)

    VastaaPoista