torstai 26. heinäkuuta 2012

Korea-vuoden blogi

안녕, my far east friends

Työpaikka- ja isäntäperhetiedot tuli eilen. Olen Lounais-Soulissa, Gangnamin alueella ja työskentelen jonkinlaisessa kouluntapaisessa. Työnkuvaan kuuluu kaikenlaisissa muksujen aktiviteeteissä avustaminen ja opettaminen. Isäntäperheeksi mainittiin yksinasuva nainen, joka on itsekin ollut joskus ICYE-vapaaehtoisena. Nyt alko jo vähän jännittää... Yllä on siis linkki sinne uuteen blogiin, näkyillään siellä!

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Viimeinen (luulisin)

Moi! Kesä on hiihtänyt ohi sellaista vauhtia että sitä ihan tuntee itsensä vanhaksi. Töissä käynti vie aika hyvin energiat, joten kai sekin on osasyy miksi päivät kiiruhtavat kuin unta vaan. Vähän pelottavaa kyllä sitten kun on se oikea työelämä edessä, onko se oravanpyörä muka tällasta all the time..o.o

Mutta niin, mulla on sujunut hyvin, mitään erikoista ei ole todellakaan tapahtunut. Vähän on mieli ollut sentimentaalinen, eikä ehkä vähiten siksi että kahden viikon päästä suhaan jo Soulissa. Lähtöpaniikki antaa odottaa itseään, mutta kyllä sen näkee jo siinä että joihinkin asioihin suhtuatuu paljon tunteellisemmin ja dramaattisemmin kuin ehkä pitäis... Ei sillä ettenkö ois vähän drama queen jo valmiiksi. Olen vähän ollut ulalla kaverien hyvästelyjen suhteen. Ajattelin ihan vaan tarjota kahvit täällä mun casassa, mutta sitten en oikeen tiedä keitä viitsisi kutsua, siis niiden ohella jotka olen jo kutsunut... Tosin muutenkin kyseessä on ihan vaan leppoisa kahvittelu, joten ei sillä oo niin väliä. Yhen kaverin kanssa ajateltiin myös juhlistaa viime maanantaina mun lähtöä Kakkugallerien "syö niin paljon kuin haluat" -kakkubuffetiin, mutta se peruuntui. Katsotaan jos sitten ensi viikolla.

Eilen sain kanssa sen paljon jännitetyn viisumin. Se olikin paljon helpompaa kuin kuvittelin: lähetin äiskän viemään tarvittavat paperit suurlähetystöön, ja viikon päästä soittelin niille ja kävin hakemassa mun passin johon se viisumi oli sitten liisteröity. Ei haastatteluja tai muita, ei mitään! No, en toki arvellukaa et homma ois yhtä haastavaa kuin esimerkiks Yhdysvaltoihin viisumin hakeminen, ja mullehan oli suositukset lähetetty sieltä Etelä-Korean ICYE:ltä, mutta yllättävän kivutonta hommaa silti. Nyt kun vielä sais tietää työ- ja asumisjutuista lisää. Ois kiva tietää minkälaiseen duuniin varautua sitten siellä, ja erityisesti toi asumisjuttu kuumottelee mua. Hommahan on, että haluisin ihan tosi kovasti asumaan isäntäperheeseen, koska se on paras tapa oppia kieltä ja päästä sisään noihin kornujen muihinkin kuvioihin. Kaikissa muissa paitsi yhdessä työprojektissa on isäntäperhemajoitus. Valitettavasti on kummiski niin, että niissä on ikätoiveet/rajat(?) ja tää ainoa isäntäperheetön vaihtoehto on myös ainoa, johon toivottiin väh.19-vuotiasta, ja siksipä laitoin sen tietysti ekaksi vaihtoehdoksi koska olen sinne mennessäni 19vee enkä halua vaikuttaa hömelöltä. Onneksi sentään täytän 20 tässä syksyllä, niin saattaa olla että ne joustaa ja sijoittaa mut siltikin johonkin missä on isäntäperhe, koska laitoin sen toivotuksi asumismuodoksi. Vi ska se...

Huomenna menen kampaajalle ja perjantaina lähen meidän mökille Kiteelle viikonlopuksi. Ensi viikolla ois luvassa Linnanmäellä käyntiä sukulaisten kera ja Paulan treffaamista ja ehkä sitä kakkua ja niitä läksiäisiäkin. Mä yritän saada tässä kokoon jotain ostoslistaa, mitä kaikkea vielä aion ostaa ennen kun lähden matkaan. On muuten yllättävän pitkä lista... Näin aasinsiltana, yksi tarpeellisista tavaroista oli vedenkestävä nestemäinen eyeliner. Mun aikaisemmin käyttämä Rimmelin perus musta oli muuten käypä tapaus, mutta ai että se leviää helposti! Melkein joka kerta kun sitä pistää niin lopputulos on jossain vaiheessa päivää luokkaa pandakarhu. Olin kuullut hyvää juttua Wet'n'Wildin vedenkestävästä eyelineristä, joka kevensi kukkaroani hurjalla 3,50 eurolla. Ja kyllä muuten kestää! Eilen eyeliner selvisi neliottelun sydänsärkyitku - rankkasade - sipuli-itku - naamanpesu sangen kiitettävästi. Kelpaa siis mulle! Mokoma eyeliner haisee kyllä ihan jollekin myrkylle...

Ja vielä otsikosta. Tämä sekava sepustus tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä olemaan viimeinen kunnon merkintä tässä blogissa ainakin vuoteen. Koreasta aion pitää toista blogia, joka on eri blogger-tunnuksella kuin tämä. Aloitan pitämisen viikkoa ennen lähtöä, ja lisäilen linkin toki tännekin. Tämän blogin kohtalo jää toistaiseksi hämäräksi, sillä saattaa hyvin olla että kaikkien järisyttävien kokemuksien jälkeen en haluakaan palata enää tähän blogiin enää sitten vuoden päästä...

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Lätinää kuulumisista ja ostoksista

Olen tässä Paulan kielimatkan aiheuttamaa aukkoa paikaillessani alkanut katsomaan erästä kaikkien aikojen suosikki-TV-sarjaani eli Frendejä. Eräässä neloskauden jaksossa Ross, Chandler ja Joey päivittelevät sitä, kuinka he eivät enää jaksa bailata yön yli. "Emme ole enää 21-vuotiaita nuoria. Minä haluan istua nojatuolissa, katsoa telkkaria ja mennä ajoissa nukkumaan", sanoo Chandler. "Niin! Minä haluan istua hiljaisissa paikoissa joissa voin jutella ystävieni kanssa", lisää Joey. Kommentit pistivät hihityttämään. Minä en ole edes 21-vuotias, mutta olen jo ihan urautunut nukkumisrytmeihin ja todellakin, jos saisin päättää missä istun iltaa niin se on jokin paikka missä jutella muiden kanssa. Kaikki ovat erilaisia, mutta joskus mietityttää että olenkohan vahingossa hypänyt jonkun ikävaiheen yli kun minusta tuli näin tylsä... Ja on the other hand oon monissa suhteissa tosi lapsellinen. Äöääööäää mitä tää on.

 Noh, ei mulla oikeastaan muuta. Työnteko imee voimia aika kiitettävästi, hyvä kun jaksan lenkille lähteä illalla. Roaccutan ilmoittaa olostaan naaman kuivumisella ja hiuspohjan hilseilyllä, jee. Viime viikolla ainoa erikoisempi aktiviteetti oli Ice Age 4: Mannerten mullistus -leffan tsekkaaminen lukioaikasen ystävän kanssa. Kelpo raina, siitäkin huolimatta että en ole nähnyt niitä kahta muuta Ice Agea sen ykkösen lisäksi. Kärsi jatko-osille ja 3D-elokuville tyypillisestä liiallisesta kohelluksesta, mutta hauska silti. Leffan jälkeen menin kaupungille törsäämään ylimääräisiä rahojani, tällasta tarttui mukaan:



Mulla on käynnissä projekti: "yritä löytää mahdollisimman kestävä huulimeikki". Pidän eniten ihan tavallisista huulipunista, mutta joissain tilanteissa toivoisi ettei huulimeikki karahtaisi heti ekaan syömiseen. Olen kokeillut ns. perinteistä lipstainia eli suomeksi kaiketi huulimaalia Max Factorilta, joka ei valitettavasti ole kovin hyvä vaan kuluu huuliltani aivan kammottavan näköisenä. Seuraava kokeilu on tässä viime aikoina muotiin tulleet huulitussit, jota tämä Lumenen Lingonberry Lasting Lip Stain & Balm siis edustaa. Kuten kuvasta näkee, kyseessä on siis todellakin tussi, jolla väritetään huulet.  Toisessa päässä on huulirasva huulien kostuttamiseen, koska huulitussin pitäisi oman käsitykseni mukaan osaksi imeytyä huuliin.

Tussipää on tarkka ja huulien meikkaaminen on siksi suhteellisen helppoa. Valitsemani sävy Lupaus on kylmähkö, suht tumma punainen. Huulitussin jälki ei ole yleensä kovin näyttävä, mutta tummemmilla sävyillä lopputulos kuitenkin näkyy selkeänä. Olen kokeillut tätä toistaiseksi vain kerran, ja silloin lisäsin vain yhden kerroksen. Syömistä tussi ei kestänyt, vaan kului pois muualta paitsi huulten reunoilta. Seuraavaksi ajattelin kokeilla kerrostamista, joka tunnetusti yleensä lisää huulimeikin kestoa.


We Care Iconin häivytyssivellin, jota en jaksanut pestä ennen kuvausta. WCI:ltä tuli hiljattain sivellinsarja, ja halusin sitten huvin vuoksi kokeilla niitä. Koska minulla ei omien tietojeni mukaan ole mitään varsinaista häivityssivellintä, ostin sitten tämän seitsemän ja puolen euron hintaan. WCI:n siveltimet ovat synteettistä karvaa. Tätäkin olen kokeillut vain kerran ja sen perusteella hoitaa hommansa ihan hyvin, toki tämä ei ole vielä paljastanut kynsiään vaativampien sävyjen (hyvin tummat mattavärit) häivyttämisessä, jotka ovat itselleni haaste. Kuvasta sitä ei näy, mutta siveltimestä hapsottaa pari karvaa, joka on valitettavasti tässä asiassa heikomman laadun merkki. Toivotaan että tämä kuitenkin pystyisi palvelemaan meikäläistä uskollisesti!


Lisäksi ostin kaksi uutta elukkaa mun Schleich-kokoelmaan, tuon takana näkyvän lipizzanhevosruunan ja sit tuon takajaloillaan olevan yksisarvisen. Tykkään hirveästi noista fantasia-Schleicheista, mutta toki ne ovat myös kalliimpia kuin nuo tavalliset... Erityinen himotuksen kohde on takajaloillaan oleva runoratsu, eli siis pegasos-Schleich. Sitä vaan on tavallista vaikeampi löytää, Suomessa en ole nähnyt missään kaupassa ja muistan kun menin New Yorkin valtavaan Toys'r'usiin jossa oli suunnilleen jokaikinen Schleich minkä kuvitella saattaa PAITSI se kyseinen runoratsu... Wienin lentokentällä bongasin yhden, mutta en ehtinyt ostaa kun Paulan äidillä oli niin kauhea hoppu koneeseen. No, nettikaipasta olen ajatellut tilata. Se on vaan kun noita Schleicheja on muitakin niin hienoja jotka himottais... Aloittelevan keräilijän arki on raskasta.

Eipä mulla muuta. Sain eilen vihdoin tarvittavat dokumentit viisumin hakemiseen, ensi viikolla saadaan sitten sekin homma hoidettua (eikä vissiin ole edes haastattelua! Yay!) Reilu kolmisen viikkoa sitä on täällä Suomessakaan enää aikaa jäljellä, niin se vaan menee...

torstai 28. kesäkuuta 2012

Turhanpäiväisyyksiä

Juhannus tuli ja meni, oli kivaa vaikka välillä kaikki vähän hirvittikin. Olen tuntenut koko ikäni ihmiset joiden kanssa juhannusta vietettiin, viime vuosina ollaan kyseisen porukan kanssa nähty pari-kolme kertaa vuodessa jos Paulaa tai hänen perhettään ei lasketa mukaan. Ehkä tänä vuonna ekaa kertaa tajusin, että ollaan kasvettu. Lapsena oli helppoa tulla toimeen tuttujen ihmisten kanssa, mutta aikuisempana sitä herää toisinaan huomaamaan, että you're not really my kind of people. Vika on minussa. Minä käännä selkäni muille, arvostelen heidän valintojaan ja asenteitaan enkä kyseenalaista omiani. Tätäkö on aikuisuus?

Töissä taasen on pitänyt kiirettä. EM-kisat alkoi ja kentällä on ihan järjetön vilinä kun urheilijoita ramppaa solkenaan ja toimitsijat on niitä auttamassa. Töitä riittääpi ja oon ottanut itelleni vähän ylimääräistäkin hommaa. Olen käynyt tässä parina päivänä katsomassakin kisoja, koska töistä saatiin ilmaislippuja ja pomo antoi luvan käydä työajallakin tsiigailemassa. Ei varmaan muuten tulisi mentyä, joten oikein mukava kokemus kaikin puolin. Jos ei vaan stressaisi kaikesta... No, ens viikolla tää hektisyys on ohi ja that's it. Sit on vielä neljä viikkoa hommaa ennen kuin lähtö kutsuu. Viisumiasia on vielä auki, toivottavasti jotain alkais tapahtua...

Muuten olen lähinnä lahnannut kotona ja investoinut aikaani Tumblrissa. Energiaa ei töiden jälkeen hirveästi ole, joten korkeintaan saatan kipaista kirjastoon kotimatkalla tai hoitaa jonkun muun asian. Ensi viikolla sen sijaan pitäisi olla edes jotain menoa... Vähän harmittaa että olen ylipäätään tosi huono järkkäämään tapaamisia kavereiden kanssa, mutta eipä sitä nyt hirveästi jaksakaan kun päivät viettää töissä ja nukkumaankin yritän ehtiä kymmenen maissa. Mutta toisaalta, ei mun aina tarvikaan ravata joka paikkaan muita tapaamaan, ei oikea ystävyys siihen kuole. Ainakaan toivon mukaan.

Huomenna sentään saan nukkua vähän univelkoja pois kun mulla on puoli kahdeltatoista hammaslääkäri ja sovin sen vuoksi meneväni vasta iltavuoroon. Ja viikonloppu, oi autuutta! En varmaan aio taaskaan tehdä mitään ihmeellistä. Mitäpä turhia huseeraamaan. Voishan sitä mennä vaikka rannalle lukemaan kirjaa tai jotain, mutta sitten muistin että toi roaccutan-kuuri jonka sain taas tähän ihanaan akneeni tekee ihon herkemmäksi auringolle, joten ei. Muutenkaan en oo järin innostunut auringonpalvonnasta, kun ei ne UV-paholaiset ole järin mukavaisia iholle... Tällasen harakan kannattaa varjella kaikin voimin sitä mihin voi vielä vaikuttaa.

Äh, jotenkin tuntuu että apatia ihan loistaa joistakin mun blogipostauksista läpi... Ei mulla mitään hätää ole, olen vain ollut vähän surullinen eräästä menneisyyden jäänteestä joka iskeentyi naamaan tässä eilen. Tai ehkä surullinen on itsensä pettämistä, pitäisi enemmänkin sanoa katkera. Ihan helvetin katkera. Vanha viha lämmittää sydäntä edelleen. Kuinka monta kertaa sitä päättää ryhtyä olemaan uusi ihminen, jättää menneisyyden taakseen ja vain unohtaa? Yhtä monta kertaa sitä herää huomaamaan, että menneisyys on ja pysyy. Sitä ei voi paeta.


torstai 21. kesäkuuta 2012




Oi sitä autuutta kun on yksi ylimääräinen lomapäivä! Töissä on mukavaa mutta kyllä väsymys vaan on aivan omaa luokkaansa. Juhannukseksi ollaan tavalliseen tapaan lähdössä tuttavaperheen mökille. Mukava nähdä Paulaa ja muitakin kavereita. Muutenkin sosiaalinen elämä on jäänyt aika vähille, mutta ainahan mulla.

Töiden ohella olen yrittänyt käydä lenkillä pari kertaa viikossa ja kirjoittanut. Mulla on ollut varmasti elämäni tuotteliain puoli vuotta tässä, ja lisää näyttää vaan tulevan. Nytkin mielessä pyörii monta suunnitelmaa jotka ei luultavasti ehdi valmistua sillä tällä hetkellä työskentelen määrätietoisesti tähän astisista stooreista pisimmän kanssa. Joudun varaamaan yhden sivun kirjoittamiseen päivältä yli tunnin, yllä esitetty diagrammi havainnollistaa tilannetta hyvin.Välillä olen sellaisissa euforioissa rustailuni kanssa että tuntuu melkein kuin olisi oikea kirjailija.

...Toki mun lukijoiden fiilis on varmaan enemmänkin tämä:


Mulla on kans ollut hervottomia naamakriisejä. Tai siis, ainahan mulla on, mutta esimerkiksi tässä päätin eilen pyörtää sanani siitä että mun kulmakarvat ovat hyvät just näin ja nyppiä niitä vähän ohuemmaksi. Ei mitenkään mainittavasti, mutta kuitenkin. Syy tähän oli mun EM-kisa-ID:hen otettu kuva, jossa näytin kyllä sellaiselta monsterilta... Maanantaina on ihotautilääkärikin, katsotaan jos saisin niitä ihmepillereitä tähän jälleen comebackin tehneeseen akneen. Ei ehkä huvittais vetää niitä naaman hilsekasaks tekeviä pillereitä, mut minkäs teet kun olet tällainen pitsanaama.

...Tää koko tekstikin tuntuu laaaahaaaavaaaaan. Johtuu varmaan tästä väsymyksekstä, veto on poissa ihan kokonaan. Juhannuksena oon varmaa mahtavaa seuraa kun en varmaan pysy hereillä edes puoleenyöhön. Äh ja hölmöilin tänään oikein olan takaa töissä, miten oikeesti ihminen voi olla näin ÄÄLIÖ. Onneksi lopputulos ei nyt niin vakava ollut, mutta kummiskin.

Hyvää juhannusta kaikille!

ps. mulla on kauhea stressi mun viisumista, kuukausi ja reilu viikko lähtöön enkä oo saanu järjestöltä mitää juttua millä voisin sitä viisumia lähteä suurlähetystöstä anelemaan...

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Näen punaista

Huulipuna mielletään ainakin täällä Suomessa usein "aikuisten meikiksi". Monet muuten meikkaavat teinit ja nuoret aikuiset eivät ole ollenkaan tottuneet käyttämään punaa, ja enemmänkin meikkiin perehtyneiden arsenaaliin saattaa kuulua vain neutraalin värisiä nudepunia. Nuorimpien keskuudessa huulipunan käyttäjää saatetaan pitää vähän makeilevanakin. Varsinkin vähän värikkäämpi huulipuna mielletään helposti liian ehostavaksi, ärsyttävän tuntuiseksi huulilla tai muuten vain hankalaksi.

Pitäähän se myöntää, että huulipuna on hankala meikkituote. Ensinnäkin se kestävyys. Minulla ei ole toistaiseksi edes kestopunat selvinneet syömisestä ilman, että muuttuvat täysin kammottavan näköisiksi. Huulipuna siis pysyy hyvänä ainoastaan ensimmäiseen ateriaan saakka (joka itseni kohdalla koittaa usein varsin pian). Huulipunien designissä tämä seikka on tietysti otettu huomioon, ja valtaosa punista onkin kätevästi puikossa jota voi kantaa mukanaan laukussa ja laittaa huuliin vessassa. Nudepunien kanssa homma toimii oikein mukavasti, mutta värikkäissä huulipunissa vaaditaan jo tosi taitavaa kättä sotkujen välttämiseksi. Itse en yleensä jaksa (tai joidenkin punien kohdalla uskalla) korjailla huulimeikkiä enää kodista lähdön jälkeen. Olen ratkaissut ongelman vähänpigmenttisellä huulikiillolla: kiilto liuottaa punaa jonkin verran ja huulia yhteen hankaamalla jäljelle jäänyttä punaa voi saada vähän leviämään keskiosaan josta se on jo syödessä kulunut, ja lisäksi kiilto luo viimeistellyn illuusion, ja huulipunakulumiin ei edes kiinnitä erityisemmin huomiota.

Olen siis huulipunaihmisiä. huulipuna on oikeastaan mielestäni yksi mainioimmista meikkituotteista, epäkäytännöllisyydessäänkin. Erityisesti ehkä siksi, ettei niihin näkyviin huulipuniin niin paljoa edes törmää katukuvassa, joten värikkään punan kanssa voi aina teeskennellä olevansa vähän villi. Ihminen, joka väittää ettei huulipuna sovi hänelle, on ainoastaan tietämätön. Totta kai se puna tuo huulipunasta väistämättä mieleen sen 50-luvun paloautonpunaisen, mutta puniahan löytyy vaikka minkä värisiä. Jopa niitä punaisia löytyy erilaisia, kevyen geelikoostumuksen omaavista, vain hentoa punertavuutta tuovista ihan tosiärhäköihin paloauton- ja verenpunaisiin. Puhutaan näistä viimeiseksi mainituista vähän lisää.


Mulla ilmestyi jostain mielen syövereistä sellainen päähänpinttymä, että verenpunainen huulipuna on saatava. Asia vaivasi minua niin kauan, että päätin sitten ryhtyä tuumasta toimeen ja alkaa pohtimaan, että minkämerkkinen puna sitä kannattaisi hankkia. Parissa blogissa oli kirjoitettu kivoja juttuja ruosalaisen edullisen, vähän nuoremmille suunnatun kosmetiikkamerkin Viva La Divan punista, joissa oli hyvä pigmentti ja erikoinen sävyvalikoima eikä hintakaan ollut kallis. Niinpä kipitin Kicksiin ja kävin ostamassa seitsemän ja puoli euroa kustantaman punan sävyssä Love Affair.


Tämä kuva on suunnilleen luonnonmukainen esitys punan väristä, joka on siis hyvin tumma punainen, vampyyrimaiseksikin sitä voisi haukkua. Suunnilleen eka asia minkä tässä huomaa, on pigmentti. Se on järjetön. Jokaista swatchia saa hangata oikein kunnolla että se lähtee kädestä, ja huulilla tämä näkyy kyllä varmasti sinne naapuriin asti. Itse pistän punaa yleensä kolme kerrosta, sillä määrällä tämä kesti jopa syömisen varsin hyvin. Pigmenttisyydellä on myös kääntöpuolensa: jos levittäessä sattuu siveltimellä sohaisemaan ohi niin sen ylimääräisen läntin poistaminen on hermoja rassaavaa... Kaiken kaikkiaan laatupuna, ainoa mikä saattaa herkempinenäisiä nyppiä on tämän varsin makea ja vähän äklö haju.

Väri luonnossa jokseenkin tummempi. Toivottavasti tästä ei muuten tule esimerkkikuvaa, näyttää varmaan äkkiä katsottuna vähän... Hmm... Ton swatchin jämät näkyi mun kädessä muuten kaksi päivää, vaikka kävin siinä välissä suihkussa ja kaikkee :D
Viva La Diva ansaitsee kiitosta muutenkinkuin laadun osalta, sillä merkin valikoimaan kuuluu tämän vampyyripunaisen ohella muitakin vähän erikoisempia värejä. On mustaa, hyvin tummaa violettia ja kirkuvaa vaaleanlilaa. Tämän kesän kesäkokoelmaan kuului jopa vaaleansininen puna (kuvia voi käydä katsomassa esim. Karkkipäivä-blogista) Toki mukaan lukeutuu perinteisempiäkin "huomiopunia", kuten barbiepinkkiä, oranssia ja erisävyisiä punaisia. VLD:ltä löytyy myös heikompipigmenttisiä ja hillitympiä punia nudeilusta tykkääville. Suosittelen tsekkaamaan!

Huulipuna on muuten loppupeleissä aikalailla tottumiskysymys. Itsekään en aktiivista meikkailua aloitellessani punailua harrastanut, mutta nykyään lisään sen melkein aina muun meikin lomassa. Silleen se menee.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Mun bloggausjuttu

Mulla on joitakin omintakeisia, vähän tyhmiäkin haaveita. Haluisin esimerkiksi ihan kauheasti ostaa uudelleen yhden neuleen jonka omistin muutama vuosi sitten ja joka meni rikki ja jäi vissiin vähän liian pieneksikin. Se oli aivan mahtava vaatekappale ja haluaisin joskus vielö löytää samanlaisen. Sitten haaveilen että mun OTP perustais duon. Silloin rival shippien todennäköisyys olisi vedetty minimiin. Haluaisin myös perustaa foorumin k-popfanfictionille, ja koodata sinne foorumille nerokkaan palautteenantosysteemin joka me ideoitiin yhden ystävän kanssa. Siellä foorumilla voisin postailla omia hengentuotoksia ja tyrannisoida muiden julkaisemia juttuja.

No mutta tänään ei kuiteskaan puhuta näistä haaveista vaan siitä haaveesta, että mä olen jo pitkään halunnut perustaa blogin jostain tietystä aiheesta. Romantichan on siinä mielessä hauska blogi että voin postata tänne mitä tahansa ja se kuuluu blogin aihepiiriin koska tämän blogin aihepiiri on yksinkertaisesti kaikki. Mutta olisi kivaa bloggailla jostain tietystä jutusta, josta itse ehkä tietää enemmän kuin joku muu ja josta ei nyt niin paljoa netistä höpistäisi, ja jakaa siitä tietoa muille. Se olisi ihanaa. Olen joskus sitä vähän yrittänyt, mutta aina homma on kuivunut kasaan.

Ja missä kaikki mättää? No siinä, ettei minulla ole aihetta, mistä kokisin tietäväni paremmin kuin useampi muu ja minulla myöskin riittäisi puhita mokomasta rebloggaamiseen. Ainoa aihe mistä voisin veistää juttua vaikka maailman tappiin asti olisi englanninkielinen OnHo-fanfiction, josta mulla kieltämättä on varsin laajamittainen näkemys, mutta jos minä ja Paula ollaan suunnilleen Suomen ainoat OnHo-fanit niin on kai sanomattakin selvää että lukijakunta jäisi vähän olemattomaksi.

Olen kyllä pyöritellyt aiheita vähän mielessäni, että mistä voisi bloggailla. Sellasta mikä kiinnostaa. Schleich-muovieläimistä? Omistan tällä hetkellä vain neljä, juttu loppuisi lyhyeen. Kirjoittamisesta yleensä? Kirjoitan liian yksipuolisesti, kiinnostunutta yleisöä tuskin olisi. Musiikista? Asiantuntemus ei ritä, laadukkaampiakin musiikkiblogeja olisi. Julkkisten nenistä? Ihmiset pitäisi mua vaan sairaana.

Asia ei loppujen lopuksi ole ajankohtainen. Koreassa aion keskittyä elämääni siellä ja toisen blogin ylläpidolle tuskin likenisi aikaa tai ehkä kiinnostustakaan. Mutta voihan sitä aina haaveilla. Just keep on dreaming, DREAMING IS FREE....