Itken Givenchyn tuoksuisia kyyneliä

Kirjaimellisesti. Eilen yritin käyttää pieneen pussiin pakattua hajuvesinäytettä, ja onnistuin ruiskauttamaan sisällön toiseen simmuuni. Aluksi olin hirveässä paniikissa muistaessani urbaanilegendan siitä kuinka parfyymi olisi syövyttänyt jonkun silmän... Noo, aggressiivisen huuhtelun ja paniikki-itkujen jälkeen silmä oli toki ärtynyt ja turvonnut, muttei niin kipeä että pelkäisin sokeutumisen olevan käynnissä. Illalla simmuparka näytti jo ihan normaalilta, joten voin lohduttaa muitakin draamakuningattaria että parfyymi ei ole vaarallista joutuessaan silmään (tai suuhun, sekin on koettu).

Muuten viikonloppu on sujunut hyvissä fiilareissa. Eilen kattelin Euroviisuja, kuten joka vuosi. Tykkäilin eniten Tanskasta ja Virosta, ja jäikin vähän harmittamaan jälkimmäisen huono sijoitus. Suomen Paradise Oskarkin oli söötti, mutta hänen konseptinsa oli armottoman mitäänsanomaton, mies ja kitara on kombona jo klisee ja yhteiskunnalliset teematkin ovat viisuissa ainakin jossain muodossa esillä varmaan joka vuosi. No, hauska show oli silti, ensi vuonna lähetys tulee sitten Azerbaizanista (Miten toi ees kirjoitetaan suomeks...)   

  

Tänään olen iloinnut siitä, kuinka olen oppinut uusia kuvanmuokkauskikkoja Paint Shop Prossa ja puuhaillutkin sen kunniaksi ahkerasti nettisivujeni parissa. Tässä illemmalla käytiin myös tuttavien luona kahvilla. Isovanhemmatkin on ollut kyläilemässä, tällä hetkellä koko muu perhe taitaa olla liimautuneena tonne telkkarin ääreen...

En tiedä miksi tällasestakin jutusta nyt innostuin, huivit taitavat kyllä olla vähän muotia tms. mutta olen alkanut himoita omistukseeni yhä enemmän huiveja, jotta voisin pitää niitä pääni ympärillä näin:

Mun kuvaustaidot... Ja blogger kääntää tän tolleen ,enkä osaa kääntää sitä takas 8<

Huivit on muutenkin käytännöllisiä, sillä niitä voi sitoa kaulaansa, käteensä, vyötärölleen, turbaaniksi... Tai sitten käyttää hartioilla. Olenpa nähnyt huivista tehdyn topinkin. Itse olen kuitenkin tykästynyt tähän päähineversioon, sillä olen yrittänyt opetella kompensoimaan kyvyttömyyttäni laittaa hiuksia käyttämällä kaikenlaisia päähärpäkkeitä viemässä huomion pois itse hiuksista. Hiuskorujen laitto on oikeastaan aika kivaa! Keräilen hiusrusetteja ja minulla on myös yksi ihana hiuskukka, ja pantojakin omistan. Hiuskukkia pitäisi ainakin hankkia lisää, tuovat särmää asuun.

Tykkäilen myös käyttää ihan arkihattuja. Minulla on yksi ihana Seppälästä ostettu musta hattu, jonka kutsumanimeä en muista kuollaksenikaan, mutta jos tiedätte sellaiset hatut joissa se "lippa" jää hattuosion alle... Lisäksi minulla on myös kiva villakankainen baskeri ja vaaleanruskea hard rock cafe-lippis (joka ei ole kyllä yhtä juntin näkönen kun tavislippikset). Huivit ovat muuten siitä mukacia, että niitä voi käyttää myös hiusten ollessa kiinni, muiden hattujen kanssa suosimaani korkeaa nutturaa ei oikein voi pistää. Tänä vuonna siis lupaan käyttää entistä enemmän päähineitä, jottei ihmisten tarvitsisi kestää mun karseita hiuksia... Suunnittelin kyllä vähän hiuksiinkin satsaamista, ainakin Got2ben uusi hiuspuuteri olisi ostoslistalla, jos nyt vihdoin onnistuisin saamaan volyymia tähän lirutukkaan!

Haaste 2: Päivä 12 – Mitä on laukussasi
Kännykkä, huulirasva, kaksi terveyssidettä, pyörän avaimet, bussikortti, taskupeili ja roskaa. Siis tällä hetkellä. Yleensä näiden lisäksi pyörii myös lompakko, ipod kotiavaimet ja silmälasit :P

Ei ihan niin kuin Japanissa

Kaikki varmaan tietävät, kun kevät koittaa niin jok'ikinen japanilainen fiilistelee niitä auttamattoman vaaleanpunaisia kukkia, joita on Japanin kaupungeissa joka paikka pullollaan. Luinpa jopa erään Etelä-Koreassa olevan vaihtarin blogista, että hänet oli keskellä yötä raahattu Souliin kirsikankukkia toljottamaan. Itse harrastelin kirsikankukkien tiirailua omalla takapihallani. Tunnelmaan ei kuitenkaan päässyt ihan samalla tavalla, sillä toisin kuin ne Japanin puut, niin meidän oma ei todellakaan ole ihan täynnä niitä kukkia. Itseasiassa niitä on aika vähän. Mutta nättejä olivat silti!

Viime päivinä olen kunnostautunut mm. YesAsian kanssa töppäilyssä. Tilasin erään asian, mikä olisi pitänyt tilata jo aikoja sitten (ja nyt jännitän jos he eivät enää saakaan ostettua sitä tukusta...) Yritin maksaa siellä Visa Electronillani, ja hyväksymisen jälkeen he kuitenkin ilmoittivat, että ei käy ja pyysivät käyttämään toista korttia. No, ongelma ratkesi niin että tein kokonaan uuden tilauksen maksamalla isän luottokortilla ja pyysin heitä peruuttamaan vanhan. Kyseisen yrityksen antama palvelu on todella hyvää, ja edelleenkään ei ole mitään valittamista, mutta minulle jää aina tällaisten säätämisten jälkeen hölmö olo D:

Olen myös kunnostautunut kodinhengettärenä, joka on todella harvinaista, sillä olen surkea ruuanlaittaja.... Kuitenkin, porukat lähtivät viikonlopuksi Tallinaan, ja senpä vuoksi minä päätin tehdä ruokaa itselleni ja veljelleni. Reseptiksi valikoitui täytetyt paprikat, ja kyllä niistä ihan hyviä tuli :P Eilen leivoin myös mokkapaloja, koska lähdemme huomenissa piknikille ystävän kanssa. Niistäkin tuli hyviä, mutta tein erään älyvapaan muodollisen virheen. Tein nimittäin mokkapalat piirakkamuodossa, ja valikoin sitten piirakkavuuan, jossa tehdään irtopohjamaisia piirakoita. Mokkapaloista tuli aika... jännän muotoisia  :----D  No, kantapään kautta sitä oppii.

Eipä tässä mitään tämän erikoisempaa, pääsykokeet ja yo-juhlat lähestyvät hyvää vauhtia ja meikäläinen yrittää ruskettua parhaansa mukaan. Onneksi säät ovat olleet aurinkoisia, toivottavasti jatkuvat vielä parisen viikkoa :P Kesäsuunnitelmiakin pitäisi alkaa tekemään jo vähän tehokkaammin, mulla kun on ainoastaan kesäkuu lomaa...

Haaste 2: Päivä 11 - Mitä oli päälläsit tänään?

Alusvaatteet, sukkahousut joissa on tiheää musta-harmaata pystyraitaa, H&M:n perusmusta tyllihame ja toppi jossa on vihreä-valkoista vaakaraitaa. Ei sen spessumpaa. 

Pigmenttivoidetta lärviin

Koska Romantic? ei blogina määrittele itseään, voin hyvin astua hetkeksi superamatööri-kosmetiikkabloggarin saappaisiin Ajattelin kertoilla hieman omasta suosikkimeikkituotteestani. Useimmat kokevat kaikista kiehtovimmiksi meikkituotteiksi sellaiset, jotka eivät ole ns. "välttämättömyyksiä", vaan jotka tuovat särmää ja korostusta naamaan, e.g luomivärit, huulipunat, huulikiillot jne. Mutta minä en. Itse olen jatkuvasti kiehtoutunut meikkivoiteista. Ja nimenomaa nestemäisistä meikkivoiteista. Mielestäni meikkivoiteen levittäminen on aina meikkauksen hauskin osuus ja pohdiskelen aina että mitä meikkivoidetta voisin seuraavaksi kokeilla, vaikka nykyiset eivät ole lähelläkään loppumista.

Seuraavaksi höpisen teille tällä hetkellä omistamistani meikkivoiteista, ja arvatkaa mitä, tässä postauksessa on KUVIA! Whooah! Porukat hankki meille vappuna kameran, ei mitään superhienoa järkkäriä mutta ihan kelpo pokkarin. En mitenkään rakasta valokuvaamista, mutta enköhän saa välillä parit kuvat otettua tännekin. Huimat valokuvaustaitoni näkee esimerkiksi tuosta todella "sensuellista" räsymattotaustasta näissä kuvissa :D Mutta niin, asiaan:

L'oreal True Match - N1 (Ivoire)



Tämä kyseinen voide on mulla tällä hetkellä käytössä. Väri on mun iholla varsin oranssihtavaa, ja tästä olen saanut syyn uskoa että olen iholtani keltapohjainen. Ennen ajattelin olevani punapohjainen, mutta se johtui osin siitä, että ihoni punottaa herkästi varsinkin naamasta. Naamassa tämä ei ainakaan omasta mielestäni näytä kovin erisävyiseltä kaulaan nähden, vaan lupausten mukaisesti sulautuu ihon omaan väriin. True Matchia mainostetaan ainakin nykyään myös kosteuttavana meikkivoiteena, en tiedä onko koostumusta muutettu mutta tämä omani ei ainakaan sovellu kuivalle iholle.

TM käyttäytyy aika jännästi mun iholla. Heti levityksen jälkeen meikkipohja on jotenkin ruman ja elottoman näkönen, mutta parin tunnin jälkeen kun ihon öljyt ovat sekoittuneet meikkipohjaan niin tulos onkin ihan kivan näköinen. Peittävyys on ok, ei mikään superpeittävä mutta riittää minulle. Uudestaan en ajatellut tätä kuitenkin ostaa, koska tämä näyttää heti laittamisen jälkeen niin rumalta. Valitettavasit minulla on tätä vielä puolitoista pulloa jäljellä, joten vielä ensi vuosikin mennään keväällä ja syksyllä TM:n kelkassa, koska talvella en voi käyttää ja kesäisin käytän mielummin seuraavaksi esiteltyä meikkivoidetta.

L'Oreal Matte Morphose - Sävy 115 (nimeä en muista, oisko ollu Ivoire d'Or tms.)   

Tämän voiteen ostin viime kesänä Ranskasta, kun pelkäsin silloisen käytössä olevan Rimmelin Lasting Finishin loppuvan (oli muuten ihka eka meikkivoiteeni!). Pelko osoittautui turhaksi, ja Lasting Finish riitti vielä pitkälle syksyyn. Kokeilin kyllä tätä pariinkin otteseen, ja tykkäsin lopputuloksesta. Iho näytti sileältä ja kauniilta, ja suht hyvä peittävyyskin tässä on. Koostumus on hauskan kermainen. Täysin mattaa tulosta tällä ei saa, vaan oma sekaihoni alkaa kiiltelemään jossain vaiheessa.

Huonoa tässä on se, että ilmeisesti tämä omani on vaalein saatavissa oleva sävy, ja ainakin omalle perussuomalaiselle iholle tämä on muulloin kun kesällä liian tumma. Kesämeikkivoiteeksi tämä kuitenkin sopii hyvin, sillä koostumus ei ole kovin raskas. Tänä vuonna pääsen varmaan käyttämään tätä varsin aikaisin, sillä aurinkokapseleiden johdosta naama ja kaula ruskettuvat aika tehokkaasti pyöräillessä :) 

The Body Shop Moisture Foundation SPF 15 - Sävy 01

Tämän ostin talvimeikkivoiteeksi, kun TM ei soveltunutkaan pintakuivalle iholle. Peittävyys ei ole tässä mikään huippu, punaisuus kyllä häivyttyy mutta epäpuhtauksiin tarvitaan peiteainetta. Tämä on kuitenkin lupauksiensa mukaisesti kosteuttava ja näyttää suht hyvältä pintakuivallakin iholla. Lisäksi suojakertoin on suuri plussa! Väri passaa meitsin iholle hyvin, ja on siis aika keltaista. Ensi talveksikin tätä näyttäisi vielä riittävän, seuraavaksi ajattelin ottaa kokeiluun IsaDoran kosteuttavan meikkivoiteen jossa on SPF 30.

 Minulla on vielä yksi meikkivoide, äidin ikivanha Maybelline Dream Matte Mousse, mutta sitä on turha esitellä. En tiedä onko ongelma siinä että voide on varmaankin yli kymmenen vuotta vanhaa (tiedän, olen ällö) vai onko vika ihossani mutta kyseinen tavara ei näytä naamassani hyvältä sitten millään. Pitäisi vain raaskia viskata mokoma menemään.

Okei, luulen ettei kukaa muu kuin minä syty tästä postauksesta sen kummemmin, mutta voi-voi ;) Itse rakastan lukea juttuja muiden ihmisten meikeistä!

Haaste 2: Päivä 10 – Sisaruksesi

Mulla on siis yksi pikkuveli, joka on puolitoista vuotta meikäläistä nuorempi. Meidän suhde on vähän sellainen kuin sisaruksilla yleensä: välillä tuntuu että lopetan yhteydenpidon veljeen heti kun muutan pois kotoa, mutta välillä se on ihan ok. Salaa kadehdin niitä, joilla on läheinen suhde sisaruksiinsa, sillä loppujen lopuks omat sisarukset tuntevat sut kaikista parhaiten, koska ne ovat kasvaneet samassa kodissa.

Mä ja mun veli ollaan oikeasti kuin yö ja päivä. Pikkuveli on urheilullinen, aktiivinen ja ulospäinsuuntautunut, eikä se tykkää näyttää tunteitaan. Me ei edes olla kovin saman näkösiäkään. Joskus mietin että ollaankohan me sisaruksia ollenkaan...  :D Meillä on kuitenkin aika samanlaiset äänet keskenämme.

Veli lähtee nyt ens syksynä vaihtoon USA:han, ja on ihan kiinnostavaa nähdä että miten meidän suhde muuttuu. Näin etukäteen mietittynä asia ei silleen kosketa mua paljoa, koska ei kuitenkaan ihan hirveän läheisiä olla, mutta mistäs sitä tietää jos vaika lähennyttäisiinkin. Vaihto-oppilasvuonna ihmiset kun tapaavat kasvaa ja ymmärtää omaa elämäänsä täysin uudella tavalla :)

Hiuspohdintoja

Usein syyllistyn itsekin ihmettelemään tyyppejä, jotks upottava satoja euroja parin kuukauden välein tapahtuviin kampaamokäynteihin, aitokarvaisiin hiustenpidennyksiin ja lukuisiin erilaisiin hiustenhoitotuotteisiin. Mutta tarkemmin ajateltuna hiuksilla on varsin suuri merkitys omassakin elämässä ja itsetunnossa. Jos hiukset ovat huonosti, itseään on vaikea pitää kauniina, usein tuntuu että ne päivät jolloin hiukset eivät asetu ovat muutenkin tuhoon tuomittuja. Bad hair day.

Hiustensa palvominen ei todellakaan ole nykyajan hömpötys. Simson ja hänen hiuksiin liittyvät voimansa saattavat olla vain Raamatun tarinoita, mutta useissakin kulttuureissa pitkät hiukset ovat edustaneet - etenkin naisella - voimaa ja valtaa. Niin ikään sekä buddhalaisessa että kristillisessä traditiossa munkit (ja nunnat) ajelevat päänsä paljaaksi osoituksena alistumisesta ja askeesista. Nykyaikana tämä näkyy muun muassa siitä, että hiuksien leikkaamisella on edelleen voimakas symbolinen merkitys esimerkiksi elokuvissa. Ja tietenkin siitä oman kuontalon hyysäämisestä.

Vaikka sitä ei ulkonäöstä aina huomaisikaan, niin mäkin murehdin paljon hiuksiani. Haluaisin pitkät ja paksut hiukset, joita osaisin laittaa mieleni mukaan. No, ensinnäkin, minun hiukseni eivät ole paksut. Okei, olen nähnyt ohkasempiakin hiuskuontaloita, mutta paksuutta saisi mielellään olla enemmänkin. Onneksi tuuheuttavilla tuotteilla pystyy vähän huijaamaan tässä asiassa. Mutta sitten se pituus. Haluaisin ihan oikeasti pitkät hiukset, koska niitä on mielestäni helpompi muotoilla kuin lyhyitä. Mutta mulla on tosi hentoset hiukset, joihin tulee kaksihaarasia tosi helposti, ja latvat on aina leikattava pois. Näin ollen mun hiukset ei koskaan pysty kasvamaan hyväkuntoisina olkapäitä pitemmälle. Kyrsiikö yhtään... Lisäksi en osaa mitenkään järin hyvin muotoillakaan hiuksia, pitäis vaan opetella.

Tiedän, että hiusongelmat voisi ratkaista aitokarvaisilla hiustenpidennyksillä, mutta pidennykset ovat mielestäni eettisesti ongelmallisia. Hyvä on, hiukset kasvavat aina takaisin, enkä siis rinnasta hiustenpidennyksiä turkiksiin niin kuin jotkut kritisoijat, mutta en myöskään usko että kaikki pidennyksiin menevät hiukset ovat täysin vapaaehtoisesti annettuja. Kuten olen jo tässä puhellutkin, hiukset ovat monille ihmisille, erityisesti naisille, todella tärkeä osa identiteettiä, koska toisin kuin meikki ja vaatteet ne ovat fyysinen osa kehoa (eivät tosin enää elävä sellainen). Siksi minua inhottaa ajatus, että päässäni olisi hiuksia, jotka on väkipakolla leikattu omistajaltaan esimerkiksi vankilaan joutuessa. Se on vähän kuin varastaisin jonkun olennaisen osan toisen ihmisen olemuksesta.

Tarkoitukseni ei ole tuomita niitä, jotka aitokarvaisia hiustenpidennyksiä käyttävät, vaan mielestäni pidennykset ovat mielestäni henkilökohtainen valinta. Kuten sanottu, hiukset kasvavat aina takaisin, niiden leikkaaminen ei satuta ketään ja monet napsivat pitkät hiuksensa vapaaehtoisesti, joten karvan alkuperää ei voida pidennyksissä tietää. Ja omassa tilanteessani ymmärränkin ratkaisun pidennyksien ottamisesta, sillä se on monille ainoa tapa saada haluamansa laiset hiukset. Hiusten vaikutus ulkonäköön ja identiteettiin on valtaisa, ja tavatessaan uuden ihmisen monet kiinnittävät ensimmäisena huomiota nimenomaa hiuksiin. Itse olen erityisen tarkka miesten hiuksista, ne eivät saa olla liian pitkät tai lyhyet. Olen kehittänyt sille mittaustavankin: kun hiuksia "pörröttää" vetämällä sormensa niiden läpi, on hiusten tultava kunnolla sormien välistä mutta kättä ei saa vetää kovin kauas päästä jotta hiukset valuisivat sormien läpi. Naiset sen sijaan voivat näyttää hyvältä sekä pitkällä että lyhyellä tukalla, mutta omasta mielestäni kalju-, siili- ja takatukkalookit eivät näytä hyvältä kenelläkään :P Tämä on tietenkin vain minun mielipiteeni!

Hiukset ovat ihmisen kruunu. Pitäkää niistä siis hyvä huoli!

Haaste 2: Päivä 09 – Uskomuksesi
No, aluksi menen kaikista suoraviivaisimpaan tulkintan tästä aiheesta: kyllä, minä uskon Jumalaan. Minusta ympäröivä maailma olisi täysin epälooginen ja vaikeasti käsitettävä ilman uskoa ylempään voimaan. Uskon myös ihmisiin, minä en pysty mieltämään ketään täysin pahaksi. Uskon tulevaisuuteen, edistyksellisyyteen katumukseen, ja hyvään tahtoon. Oikeastaan uskon, että kaikessa on kyse uskosta. Mitä me voimme todella tietää ympäröivästä maailmasta?

To grow up in the 2000's

Youtubessa selailleet varmaan tietävät sen, kun ihmiset valittavat kuinka HEIDÄN nuoruudessaan kaikki oli parempaa. Oli paremmat musiikit, paremmat leffat ja parempi pukeutuminen. Itse yleensä jätän tällaiset nillitykset omaan arvoonsa julkisilla foorumeilla, mutta täällä blogissani voin turvallisesti julistaa etten oikeasti ole sen parempi. Minä rakastan edesmennyttä 2000-lukua. Vuosituhannen vaihtuessa olin seitsemänvuotias, ja voisin siis sanoa eläneeni lapsuuteni ja nuoruuteni enimmäkseen tällä ajalla.

Voin hyvin samaistua niihin, jotka itkevät nuoruusvuosiensa populaarikulttuurin perään. Vielä toistaiseksi ei olla edetty niin kauas, että todellinen kaipaus iskisi, kun ei popuularikulttuuri ole vielä saanut uusia tuulia siipiensä alle. Mutta toki 2000-luvun ilmiöiden kuolema on jo havaittavissa. Kesäkuussa tulee ensi-iltaan viimeinen Harry Potter -elokuva. Pokemonia ja Digimonia tuotetaan yhä, mutta uusissa tuotannoissa on mielestäni vain aavistus siitä, mitä ne olivat kymmenen vuotta sitten. Kohta kukaan ei musta j-rockia tai mikä oli anime ja manga.

Mielestäni on ihanaa, että pystyn samaistumaan täysillä oman nuoruuteni aikakauteen. On ihmisiä, jotka inhoavat kaikkia aikansa populaarikulttuurin ilmiöitä. Miettikää, kuinka paljon he menettävätkään! He eivät koe jaloa feeling of noveltya uusia jutuista, he eivät saa innolla odottaa lempibändiensä uusia kujeita, heidän suosikkisarjansa eivät saa koskaan jatkoa! Luonnollisesti tämä on joskus minunkin kohtaloni, kun parhaat jutut yksinkertaisesti jäivät sinne vuosituhannen alkuun.

En halua syyllistyä samaan kuin monet nuoruutensa popuularikulttuuria kaipaavat eli väheksyä nykyistä tai menneitä vuosikymmeniä. Niissä kaikissa on jotain hyvää, ja niillä on omat rakastajansa. Mutta minun mielestäni 2000-luku oli vain kaikista paras. Monet suosikkimusiikkibändeistäni ja -artisteistani aloittivat uransa tällä vuosikymmenellä. Useat suosikkielokuvani on tehty tällöin. Meillä oli Harry Potter. Japanijutuissa oli vielä eksoottinen uutuudenviehätys. Pokemon ja Digimon oli NE jutut. Twilight, emoilu ja High School Musicalit olivat taasen ilmiöitä, joita en koskaan pystynyt käsittämään. Oh, how I loved it!
 
Jos yksi omia mielipiteitäni jakava juttu kyseiseltä vuosikymmeneltä pitäisi mainita, niin se on facebook. Toisaalta pirun kätsä, kun voi helposti pitää yhteyttä ihmisiin, mutta fb-kavereihin kuuluu vähän liikaa sellaista sakkia jotka lähinnä provoavat postauksillaan tai lisäävät kavereiksi ihan vain sitä omaa lukuaan kasvattaakseen. Toisaalta voisin siivota vähän kamuja tai poistaa tilini mutta en vaan pysty... ÄRH.

Haaste 2: Päivä 08 – Hetki
Koulun hiekka-alueelle piirretty pesäpallokenttä. Opettaja on päättänyt, että tänään pelataan sekajoukkoeilla. Ihan kuin liikuntatunnit ei muutenkin olisi jo kidutusta, onneksi ei sentään kapteeneja jotka päättävät joukkoeen. Muiden peräänhuutelu kyrsii jo muutenkin, alkoi jo siitä kun kävelin kentälle. Yritän tehdän itsestäni mahdollisimman huomaamattoman. Kun tulee oma lyöntivuoroni, muistan vain selkäni takaa kuuluneet huudot omalta joukkoeeltani: "Polttakaa se!" Minua itkettää, liikunnanopettajia ei edes näytä kiinnostavan. Vuosi oli 2006.

Okei, ensi kerraksi valitsne jonkun iloisen hetken!